Millaisia vaatekauppoja sinä kaipaisit kotikaupunkiisi tai yleensä Suomeen lisää?
Vilkuilin noita eilisillan keskusteluja ja siellä joku kaipaili luksusmerkkien liikkeitä Helsinkiin, ja suomalaiskansalliseen tapaan tietysti sitten häpesi sitä, että niitä ei ole. Itse en osaa luksusmerkkejä tänne kaivata, jos niitä haluaa ostaa, ei lähimpiin liikkeisiin niin pitkä matka ole ja muutenkin ihmiset liikkuvat nykyisin paljon. Ja harvalle ne niin arkipäiväisiä ovat, että joka viikko pitäisi päästä uutta 1000 euron käsilaukkua shoppailemaan.
Minä sen sijaan kaipaisin kovasti niin aikuisten kuin lastenvaatteisiin liikkeitä, joiden valikoima olisi hieman suuria ruotsalaisia ketjuja laadukkaampaa, mutta vielä kaukana luksuksesta. Kohtuuhintaista ja kohtuulaatuista vaatetta arkeen (ja lapsille juhlaankin) kunnollisista materiaaleista ja huolitellulla työllä. Siis lähinnä sitä, mitä esimerkiksi Tommy Hilfiger olisi, jos hinnoissa ei olisi melkoista korotusta jenkkiläisiin hintoihin.
Urheiluliikkeistä löytyy kivasti urheilullista vapaa-ajanvaatetta, jossa laatu on hyvä ja hintakaan ei aivan taivaissa ja toisaalta toki löytyy aikuisille työvaatteita, mutta sellaista arkisempaa, mutta ei niin urheilullista vaatetta, on ainakin minusta hiukan turhan vähän tarjolla. Luulisi, että Espritin ja Mexxin rinnalla muutama muukin vastaavalla tavalla asemoitu merkki voisi pärjätä ja myös miesten vaatteissa.
Ja sitten jos joku jossain alkaisi myydä hieman isommille pojille siistejä ja kunnon materiaaleista tehtyjä juhla- ja siistimpiä vaatteita, niin sehän olisi jo loistavaa (miten niin etsinyt taas 13-vuotiaalle vaatteita kesän häihin ja muihin juhliin?)
Kommentit (11)
joka olisi ajanmukaista, suht hyvälaatuista, mutta ei missään nimessä tanttamaista (= telttoja o-kauluksella). Jotain Marks&Spencer -tyyppistä. Silloin kun stocka niitä yritti tuoda suomeen, tuntui, että plokkasivat sieltä ne järkyttävimmät vaatekappaleet.
Tallinnasta on helpompi löytää sen tyylistä vaatetusta, mitä tarkoitan.
Tai löytyyhän sitä, mutta ongelmana on usein se, että pitäisi käyttää niin paljon aikaa etsimiseen, kierrellä paljon kauppoja läpi ja sieltä täältä löytää yksi vaate. Minä olen nykyisin liian laiska siihen ja mieluummin asioisin parissa kaupassa, joissa olisi enemmänkin sitä haluamani tyylistä vaatetta.
Vierailija:
joka olisi ajanmukaista, suht hyvälaatuista, mutta ei missään nimessä tanttamaista (= telttoja o-kauluksella). Jotain Marks&Spencer -tyyppistä. Silloin kun stocka niitä yritti tuoda suomeen, tuntui, että plokkasivat sieltä ne järkyttävimmät vaatekappaleet.Tallinnasta on helpompi löytää sen tyylistä vaatetusta, mitä tarkoitan.
Olen laiha, surkean pieni masu ja sitten iso pylly ja mahtavat tissit. Arvatkaapa löytyykö vaatetta? Juu ei!
Katson aina kateellisena amerikkalaisia sarjoja, joissa mustilla naisilla on täydellisesti istuvat farkut ison, muhkean takamuksensa peitteenä.
Mistä ne niitä saa, murr....
Paidat on myös aina liian lyhyitä kun isot rinnat nostaa niitä ylöspäin.
Suomessa vaatetta myydään vain pötkylöille, joilla ei ole muotoja.
t. alipainon rajamailla ja silti DD-kuppi ja iso pylly
Olen lyhyt, joten kaipaisin vaateliikettä, josta löydän sopivia vaatteita. Vielä olen lisäksi lyhytraajainen, joten ongelma korostuu. Joitakin Helsigissä on, mutta siellä ei ole tullut käytyä. Varsinkin kaipaisin ihan tavallista arkista käyttövaatetta.
Toinen mitä kaipaisin on kestävämpiä ja hyvälaatuisia vaatteita. Miehellä on jokunen USA:sta vuosia sitten ostettu t-paita ja sukkia (ei mitään kalliita), jotka ovat vieläkin hyvässä kunnossa. Ovat kestäneet ihan erilailla kuin Suomesta ostetut. Täällä tuntuu, että edes kalliimmat eivät ole yhtä hyvälaatuisia, tai sitten en ole vain löytänyt.
Masentavaa etsiä jotain, joka ei sillä hetkellä ole muodissa. Sisäänostajat eivät uskalla ottaa myyntiin mitään muuta, kuin sitä samaa mitä muutkin liikkeet ovat täynnä.
esim. Saksassa ja Englannissa kaikista vaatekaupoista on löytynyt myös minulle sopivia kuteita, kun taas Suomessa on pakko ostaa jos joku sattuu sopimaan, miellytti se tai ei.
t. 174-senttinen ilmeisesti liian kurvikas
Ai niin unohtui. Mulla on kans ongelma toi vyötärö. Vaikken ole mielestäni mitenkään edes muodokas, vaatteissa on aina liikaa vyötäröllä. Eli vaatteet on liian " suoria" .
t. 6
ja lapsille Disney-vaatteita (isommille kuin 86-senttiset).
kuten Gucci, Prada, Dior, Valentino, Hermes, D&G, LV, Chanel, Pucci, Asprey, Ralph Lauren, Jimmy Choo, Christian Louboutin, Manolo Blanik, Ferragamo jne. tossa vaan muutamia esimerkkejä...
Niitä on harmittavan vähän ja ymmärrän syyn; ei kannata valmistaa kun ihmiset ostaa mieluummin halpaa ulkomaista.