Lue keskustelun säännöt.
Haenko apua, vai onko normaalia...?
21.05.2007 |
Eli lyhyesti kerrottuna tilanne on tämä. Elän uusperheessä mieheni ja kohta 4vuotiaan tyttäreni kanssa. olen raskaana viikolla 15.
Jotenkin en osaa nauttia raskaudesta tai ajatuksesta, että meille tulee vauva, vaikka lapsi on todella toivottu. Yritän työntää koko raskauden taka-alalle, ettei tarvitsisi ajetella sitä tai tulvaisuutta vauvan kanssa. Muutenkin mielialani on on usein matalalla. en osaa nauttia asioista niinkun ennen, ja suhtaudun negatiivisesti lähes kaikkeen. Myös seksistä on kadonnut nautinto, toisinaan se on jopa " ihan kivaa" , mutta jälkeenpäin on tyhjä olo tai itkettää. En osaa enää suhtautua pieniinkään pettymyksiin tai vastoinkäymisiin normaalisti, vaan tuntuu että maailmani romahtaa. Mietin (ja jopa toivon) usein omaa kuolemaani. Välillä olen aivan raivon partaalla, välillä apaattinen, toisinaan jotain siltä väliltä. Tunnen monesti, että mieheni kohtelee minua kuin lasta, ts. ettei hän arvosta minua. Järjellisti ajatellen näin ei ole. Nykyään en osaa sanoa, milloin suuttumukseni tai loukkaantumisesni on oikeutettua, vai milloin se on normaalia. tunnen jatkuvasti syyllisyyttä siitä, jos en ole ehtinyt tehdä tarpeeksi kotitöitä ennen kuin mieheni tulee töistä kotiin.
Toisinaan kuitenkin olen iloinen ja elämän haluinen nuori nainen, joka odottaa inoissaan vauvaa ja leikkii tyttärensä kanssa. Olen suunnitelmia täynnä ja elän tätä päivää, en murehdi huomista tai eilistä. Tulevaisuus näyttää silloin valoisalta ja osaan luottaa siihen, että kaikki järjestyy. siis aivan normaali. Kunnes tulee jokin vastoinkäyminen. Ja maailma ttas romahtaa.
KErtokaa ulkopuolisen silmin, kirjoittamani perusteella, olenko aivan " normaali"
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos suurin osa päivistä menee tuolla lailla kun ap kuvailee, ei kaikki ole ihan ok.. (Raskaudenaikainen) masennus voi hyvin olla kyseessä, itsellä samanlaisia tuntemuksia ja terapiaa -> keskivaikea synnytyksen jälkeinen masennus. Ota jo nyt raskuasaikana esille neuvolassa noita pohtimiasi asioita että saat ne käsiteltyä mieluummin (asiantuntijan avulla) ennen vauvan syntymää eikä ehdi kehittyä vakavammaksi olotilaksi - vaikea masennus, psykoosi jne. Tse,mppiä, kyllä se siitä kunhan hankit apua etkä jää yksin pohtimaan oloasi!
vaikkakin osittain varmasti johtuukin hormonitoiminnan heilahteluista tällä hetkellä. Sinuna ottaisin yhteyttä ammattiapuun joko neuvolan kautta tai sitten yksityisesti. Puhuminen helpottaa aina ja sitä kautta saa jäsenneltyä asioita, tunnetiloja ja niiden tunnistamista ja käsittelyä. Uskon, että sitä kautta saat tasapainoa, varmuutta ja rauhallisuutta odotusaikaan. Kaikkea hyvää odotukseesi! :)
Ei siitä ainakaan haittaa ole, jos varaat ajan mielenterveystoimistoon (psykologille tms), ja käyt keskustelemassa tuntemuksistasi. Ajattele asiaa näin päin, että näissä asioissa ennemmin vaikka käyt juttelemassa ihan vaan " varmuuden vuoksi" , kuin kärsit itseksesi.
kenellekään :( muuta kuin näin anonyymisti. unettomuus myös vaivaa ajoittan..
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka viides suomalainen on/ on ollut joskus masentunut, et sinä ole mitenkään poikkeava sen takia! Masennus on yleisempää kuin äkkiseltään luulisi, ja varmasti osittain sen vuoksi, että nykyään hoitoon hakeudutaan helpommin kuin entisaikojen tuomitsevassa ilmapiirissä.
Jos vaikkapa psykologille menet juttelemaan, niin usko pois, on hän nähnyt kummempiakin tapauksia kuin sinä. Eivät nuo sinun ajatuksesi minun mielestäni kuulosta mitenkään epänormaaleilta; ihan normaalia nuo kuolematoiveet ja muut masennuksessa ovat. Ymmärräthän kuitenkin, että pidemmän päälle eivät vain ole sinulle eikä lapsillesi hyvästä? Sen vuoksi yritä pinnistää sen verran, että huomenna soitat mielenterveystoimistoon ja kerrot tilanteestasi. Antavat sinulle kyllä ajan. Jos unettomuus vaivaa enemmänkin (koet tarvitsevasi nukahtamislääkkeitä tms) niin kannattaa varata aika suoraan psykiatrille, koska psykologilla ei ole reseptinkirjoitusoikeutta.
Muistutan vielä, että psykologeilla ja psykiatreilla on 100% vaitiolovelvollisuus, joten ne mitä siellä heille tunnustat, ei kiiri kenenkään muun korviin. Ja heidän työnsä on sitä, että he auttavat ihmisiä tuon kaltaisten tuntemusten kanssa, eivät he sinua tuomitse!
Tsemppiä sinulle ap! Toivotan sinulle onnellista odotusta, ja pikaista selviämistä tuosta masennuksen alhosta! Kyllä se aurinko vielä paistaa risukasaankin.. :)
t. entinen masentunut, sittemmin siitä selvinnyt
onnea odotukseen!