Kaikki te kenellä ollut vauva/taapero kova äidinperään...

lasten eri ikäkausista, eikä tarvitse enää elää epätietoisuudessa.

Vieroitin rinnasta 1 v ja homma meni tosi hyvin, kun olin itse tehnyt päätöksen lopettaa. Nyt lapsi nukkuu omassa sängyssä meidän sängyn vieressä, josta sitten kyllä nostan hänet yöllä viereen.



Edelleen (n. 1,5 v) on kovasti minun perään, mutta isäkin kelpaa jollen ole kotona. Lapsi on kova sylittelemään, ja varsin huomionkipeä, mikä on välillä rankkaa, en kuitenkaan ajattele, että lapsi pitäisi jotenkin minusta vierottaa, antaa homman mennä omalla painollaan :)

Poika oli tiukasti kiinni minussa ja kävi tissillä tosi usein. 1v-synttäreiden tienoilla helpotti muistaakseni jo jonkin verran. Pojan täyttäessä 1,5v tapahtui hurja muutos, kun äidin sylissä mieluiten oleillut poika lopetti tisuttelun ja parissa viikossa muuttui aivan toisenlaiseksi. Pojasta tuli varsinainen vauhtiville, joka ei pysähdy hetkeksikään! Nyt kakkosemme on 4,5v ja meidän perheen rauhallisimmasta vauvastamme on tullut hurjapäisin leikki-ikäinen.



En tiedä johtuuko tämä ensimmäisen vuoden tiiviistä symbioosista, mutta jollain lailla tämä kakkonen on lapsistani lähimpänä sydäntäni. Rakkaita toki kaikki neljä ovat, se on selvää.

Meillä muutos lähti siis lapsesta itsestään, itse en lähtenyt muuttamaan mitään. Mielestäni meillä ainakin homma toimi - lapsi sai olla minussa ja tississä kiinni niin paljon kuin hän sitä tarvitsi ja lopetti, kun tunsi olevansa siihen valmis. Toki ymmärrän, ettei aina voi olla näin onnekas ja äiti joutuu " päättämään" lapsen puolesta.

Eroahdistukset ja vierastamiset ilmenneet todella voimakkaina. Vierastaminen ilmeni pahana 4kk-10 kk iässä (kukaan äidin ja isän lisäksi ei saanut lähestyä). Eroahdistusta on ollut 6 kk - 10 kk ja 13 kk-18 kk iässä (äiti piti olla koko ajan näkyvissä).



Imetin 13 kk ja rinta oli tosi tärkeä, mutta tossa 13 kk iässä vaihtui ilman mutinoita yllättäen rinnan pulloon ja äidinmaidon lehmänmaitoon.



Ollaan nukuttu perhepedissä alusta asti. Nykyään hän haluaa nukkua usein jo omassa sängyssään, joka kiinni meidän sängyssä.



Palasin töihin ja hän aloitti pph:lla 15 kk iässä osa-aikaisena ja ihan hyvin mennyt. Ajattelin että eihän siitä mitään tuu, kun on niin kiinni minussa. Hoitokaverit ja hoitaja on tärkeitä hänelle ja niistä puhutaan etenkin lomilla ja pitkinä viikonloppuina (poika puhuu jo usean sanan lauseita). Hoidon aloituksen jälkeen on selvästi irtautunut minusta. Saattaa nykyään touhuta itsekseen puoli tuntiakin toisessa päässä asuntoa, eikä kaipaile minua yhtään. Minusta yllättävän hyvin alle kaksivuotiaalle. Kukaan muu ei kyllä yleensä kelpaa edellenkään hoitamaan kun äiti on paikalla. Leikkimään kelpaa sitten kuka tahansa :). Suosii minua hoitotoimenpiteissä joka käänteessä (rasittavaa). Isi ei saisi esim. auttaa häntä portaita alas tai kenkiä jalkaan! Pph:n lisäksi ei ole ollut hoidossa kuin lyhyen aikaa mummollaaan. Ehkä olen itsekin ollut kiinni hänessä todella pahasti, joka edelleen " pahentanut" kiinnittymistä minuun. Lisäksi isä ei ole aktiivisesti ottanut osaa hänen hoitoon vauvana. Nykyisin haluaisi, mutta tuopa ei annakaan kuin silloin tällöin.



Minusta tärkeää on ollut että saa nukkua perhepedissä ja on saanut imeä pitkään rintaa, tuttia ja tuttipulloa.



Luonteeltaan on toisaalta rohkea, aktiivinen, todella iloinen ja melkoinen riiviö. Joten eiköhän tuo äidissä riippuminen ole ihan hyvä ja luonnollinen juttu vaan, kun kyse on kuitenkin todella pienistä lapsista.



Ap:n lapsi on vasta vauva, anna hänen ollakin.