Tuttavan pojalla on selvä ad/hd, mutta hän ei halua lääkärin tekemää diagnoosia.

että lapsella on jotain " vikaa" .



Siis ad/hd:n kanssa voi elää ihan hyvin ilmankin diaksnosia, mutta diagnosi olisi hyvä juttu, koska silloin saisi kiken avun mitä toimintaterapiat, terapiat, ja lääketiede voi tarjota.

Fiksu tuttava sulla. Mun poika sai ADHD-diagnoosin ja nyt koulussa menee kaikki päin vi**ua, koska opettajalla on niin vahvat ennakkokäsitteet ADHD:sta.



Eikä lapsella edes ole ADHD:ta, vaan AS. Neurologi myönsi, että tekivät diagnoosin vähän turhan heppoisin perustein, koska ADHD ja AS ovat joissain tapauksissa hyvin samanlaisia. Mutta eipä se auta, lapsi on jo ehtinyt leimaantua opettajan silmissä, vaikka hän on mitä kiltein ja rauhallisin lapsi (myös muiden lasten mielestä).

jos vanhemmat/opettajat muuten ymmärtävät lasta ja osaavat ohjata oikealla tavoin. Myös kuntoutuksiin voi tarvittaessa päästä ilman diagnoosiakin. Toisaalta joillakin paikkakunnilla ei auta edes diagnoosi siihen, että lapsi saisi jotain lisätukea.

julkisesti kertoa, vaikka diagnoosi olisikin olemassa. Mitä se muille kuuluu?

Silti hän katsoo diagnoosin olevan turhaa, koska terapiat ym. tuen saa myös ilman sitä. Lisäksi uskoo ad/hdstä olevan niin paljon ninn vahvoja ennakkokäsityksiä, että ne leimaisivat pojan, eikä pojan yksilöllisyyttä otettaisi huomioon.

Hyvät vanhemmat,tukiverkko ja opettaja varmasti auttaa enemmän kuin hoitoraha..

Lähipiirissämme on kaikenkarvaista tietäjää, neuvojaa, leimaajaa, mutta myös ymmärtäviä ja tukevia tyyppejä. Voin sanoa, että elämämme on suurennuslasin alla olemista kaikin tavoin. Kaikista eniten harmittaa kaikkitietävät kasvatusneuvojat, jotka syyttävät huonosta kasvatuksesta.



Osa on sitä mieltä, että kaikenmaailman diagnoosit ovat huuhaata. Jotkut ajattelevat, ad/hd-diagnusoidut ovat KAIKKI hulluja, heistä kasvaa rikollisia ja he epäonnistuvat kaikessa.

Monesti saan kuulla, että lapseni on YKSIN aiheuttanut harmia kaveripiirissä ja koululuokassa. Kun tilannetta sitten selvitellään myöhemmin riita onkin alkanut provoinnista tai yllyttämisestä.



Diagnoosin saaneet voivat siis leimautua. On onni, jos ad/hd-lapsi pääsee suvaitsevaiseen yhteisöön koulussa ja kaveripiirissä. Tavalliset lapset opettavat hulivilille käytöstapoja ja riidoista opitaan, selvitetään, annetaan anteeksi jne.



Meidän lapsella on nyt sellainen lääkitys, että sen vaikutuksen aikana hän on ns. tavallinen lapsi. Kesälomalla ja viikonloppuisin ei lääkettä käytetä.



Olemme koko perhe syrjäytyneet kyläilyistä yms . En kertakaikkiaan jaksa hakeutua kylään, jossa aika menee komentamiseen ja muut ympärillä huokailee ja jakelee neuvojaan, jotka sitten ei kuitenkaan tepsi.



Parhaiten vierailut sujuu sellaisissa paikossa, joissa lapseni vilkkaus ei häiritse. Silloin lapseni ei hae edes sitä negatiivista huomiota.

Vain jos hän tarvitsee psykostimulanttilääkitystä, on diagnoosi tarpeellinen. Ei minusta ole kysymys mistään ongelmien kieltämisestä, jos lapsi kerran saa apua ilman diagnoosiakin. Silloinhan se on vain yksi tylsä tutkimusjakso jolle lasta pitää raahata tekemään temppuja lääkärille. Eise ole aina tarpeellista, että saadaan lyötyä leima otsaan ja laitettua lapsi oikeaan lokeroon. Ja painotan siis vielä, että kunhan lapsi saa tarvitsemansa avun ja hoidon. Tietenkin jos jää ilman niitä, on tilanne huono. Lapsella on oikeus hoitoon.

Ei ad/hd-lapsi kaveripiirissä diagnoosinsa vuoksi leimaudu, vaan poikkeavan käytöksensä. He ovat erittäin usein koulukiusattuja ja heidän on vaikeaa löytää kavereita, koska käytös on niin eriskummallista muiden lasten silmiin. Ja lapset eivät diagnooseista välitä, joten se ei heidän ajatuksiaan ohjaa. Sen sijaan lapsia helposti harmittaa, jos yhdelle annetaan erilaiset säännöt ja oikeudet ad/hd:n vuoksi. Lapset eivät ymmärrä, miksi huonosti käyttäytyvä ansaitsee erikoiskohtelua ja saattavat siksi olla hyvinkin ynseitä ad/hd-lasta kohtaan.

hänen pojallaan on myös lievä adhd. Hän ei myöskään halua pojalle diagnosia leimautumisvaaran vuoksi.



Ystäväni on lasten ongelmiin keskittynyt psykologi.

tunnen myös lapsen jolla ei ole diaknoosia. vaikea ad/hd on sitten eri asia. lasta silloin ymmärrettäisiin paremmin.

diaknoosi on silloin tärkeä mikäli lapsella on kehitysv, autismi tai dysfasia.

ad/hd lapset on niin vahvasti leimattuja.

oma lapseni on kehitysv. ja hänellä ei ole diaknoosia. sitä odotellaan.

tosin hänellä on kehityshäiriö diaknoosi f 83. toiset ei näytä tajuavan, että hän on pysyvästi sairas. eikä parane koskaan.