Meidän suhde kaatui vauvan tulon myötä

Eihän tuota ole kauaa vielä voinut kestää, jos ongelmat alkoivat vauvan tullessa, ja vauva on vieläkin vauva... Tuo voi olla rankkaa aikaa, kun on valvomiset ja muut, mutta odota. Kyllä se voi vielä helpottaa.

Teillä olis varmaan vakavan keskustelun paikka. Molemmilla olis varmaan oppimista!

n taas onni kukoistaa parisuhteessa. Nimim. pidettiin kiinni kynsin ja hampain ja nyt ollaan onnellisia.

En todellakaan tiedä, miten sellaiset jaksavat, joilla on kolmekin alle 5-vuotiasta lasta. :/

Lapsi ei ole pilannut suhdettanne, te teette sen itse.



Lapsen myötä tulevat esille ongelmat, jotka ovat olleet jo suhteessa aikaisemmin.





Samasta syystä joillain pareilla suhde vain vahvistuuvauvan myötä; suhde on ollut vailla suuria ristiriitoja myös aiemmin.



Suhteiden vaikeimmat ajat liittyvät lähes poikkeuksetta muutoksiin. Lapsen kanssa muutos on totaalinen ja monille (pitkästäkin suhteesta huolimatta) suhteen ensimmäinen todellinen muutos. Nämä ovat juuri hetkiä, joissa tahto rakastaa punnitaan. On hyväksyttävä, ettei suhde pysy samanlaisena, ettei toinen pysy samanlaisena. Mutta silti nähtävä se ihminen, johon rakastui ja jota rakastaa. Jos tahtoa riittää.

Vauva on nyt 9kk, joten tavallaan siis lyhyt aika. Mutta on tässä erokin ollut välillä mielessä, kun aina kaikki menee pilalle. En jaksa enää tapella, vaikka vikaa paljon mussakin. Tuntuu, etttä meidän välinen rakkaus on kadonnut ja nyt vaan ollaan kuin riiteleviä sisaruksia.



Pitäisi mennä kaiken lisäksi syksyllä naimisiin, vaikka eroa jo mietin.....Voih.

juuri eniten lapsen ollessa noin parivuotias.



Ilmiönä mielenkiintoinen, sillä luulisi sen olevan päinvastoin. Ehkä monella tuossa vaiheessa ovat viimeisetkin vaaleanpunaiset haaveet karisseet ja tajuaa, että tätä se nyt sitten on.

meillä oli samanlaista vielä puol vuotta sitten. silti saatiin jossain välissä aikaan toinen vauvakin! koko toinen raskausaikakin oli ihan hirveetä!!



siinä oli erot jo moneen kertaan mielessä (oltiin jo naimisissa) ja tavarat pakattu moneen kertaan.



sit vaan näytettiin meille elämän nurja puoli: ensin meni mieheltä terveys, sitten hajos auto ja sitten löyty meidän unelmien talosta hometta! ja tällä hetkellä ollaan ilman kotia sukulaisten nurkissa kahden pienen lapsen kanssa (2,5 v ja 10 kk).



ja uskokaa tai älkää, meillä ei ole mennyt koskaan paremmin kuin nyt (paitsi tietty seurustelun alkuvaihees ;))



kai se on se asenne elämään. muistelkaa niitä aikoja kun tapasitte ja niitä ominaisuuksia joihin toisissanne rakastuitte. teillä on kuitenkin asiat vielä suht hyvin...

Ihan totta en vittuile. Ala puhua kauniisti vaikka väkisin vaikka toinen huutaisi kuin vetopasuuna. Vähän ajan päästä toinen puhuu jo vähän nätimmin ja kohta voitte jutella yhteisymmärryksessä asioita.

mutta miten saisi arjen taas luistamaan ja rakkauden palaamaan? Kiva mennä naimisiin, kun ei edes kosketa toisiimme :/ mutta jotenkin tästä parisuhdesuosta on noustava. Tänään kun kaupungilla riideltiin, niin monien päät käänty..Eli menee jo julkisilla paikoilla vittuiluksi

totta...Mutta välillä niin ärsyttää, kun mies syyttää mua aina joka ikisestä riidasta. Siis tyyliin, jos tehtäisiin aina nii kuin mies sanoo, niin kaikki olisi hyvin. Mutta kun mussa ei ole aina vika. Ehkä tosiaaan on kasvun paikka, mutta oon ihan jumissa.



ap

Täällä on meidän helppo kaikkea neuvoa ja opastaa... mutta mitään ei tapahdu ellei teillä molemmilla ole siihen halua ja yritystä.



Ensinnäkin teidän pitäisi lakata toistenne muuttamisen yrittäminen ja keskittyä parantamaan itseänne.

Toiseksi valittamisen, tiuskimisen ja vittuilun sijasta olisi hyvä keskittyä molempien kehumaan ja kannustamaan toisianne, ottamaan huumoria arkeen ja oppia yhdessä nauramaan ja vitsailemaan. Lisäksi olisi hyvä opetella ystävällinen ja rauhallinen keskustelu sävy kun puhuttu mieltä painavista asioista...

Kun haluatte enemmän huomiota ja hemmottelua, sanokaa rakkaallenne mieluummin rauhassa " Kulta, olet aivan ihana mies ja rakastan sinua, mutta voisinko pyytää että hiukan piristäisit ja hemmottelisit minua välillä? jaksaisin paremmin täällä arjen keskellä kun muistuttaisit minua siitä että tekemisiäni arvostetaan..."

Esim. jotenkin noin... Tuokaan ei tietysti auta ellei mies todella kuuntele sinua...



Joten ehdotan että istuudutte yhdessä pöydän ääreen sopuisasti ja kerrotte rauhallisesti tunnoistanne ja annatte toisillenne palautetta ja mietitte yhteisen lapsenne kannalta kuinka mukavaa olisi saada asiat sujumaan. Ei puoliso vaihtamalla parane... samat ongelmat usein edessä. Pahimmassa tapauksessa edessä olisi ikäviä tilanteita uusien puolisojen kanssa jotka eivät hyväksyisi lastanne jne...

Palatkaa ajatuksissanne siihen aikaan kun yhteiselonne alkoi... Miksi rakastuitte puolisoonne? Mitä hyvää hänessä on? Arvostatteko häntä?





Tämä on vaikea asia... Enkä oikeastaan osaa neuvoa sen paremmin. Meillä vauvan syntymän jälkeen tuli taantumakausi jolloin minä kiukkusin herkemmin ja kinaa ja väsymyksen aiheuttamaa haluttomuutta oli jonkin verran... Sitten aikaa myöten puhumalla ja molemmin puoliselle asenteella me vain lähennyimme aivan uskomattoman paljon! Voisin sanoa että rakastuin näinä aikoina mieheeni ihan todellisen täydellisesti. Me keskustelemme kaikesta, nauramme, hassuttelemme, luotamme ja kannustamme. Harrastamme omia harrastuksiamme joista löytyy lisää höpöteltävää ja energiaa. Nykyään meillä on 2 lasta ja kolmannesta haaveilemme... kuopuksen aikana ei ole ollut tätä närää lainkaan... Kun katson vain mieheni kuvaakin hänen ollessaan töissä, hyrisen mielihyvääni kuinka ihana mies minulla onkaan. Seksiä on ehkä harvemmin, mutta kun sitä on niin se on äärimmäisen ihanaa... Olen todella onnellinen ja rakastunut lasteni isään enkä todellakaan salaile sitä häneltä...



Toivon sinulle samaa ja koko perheellesi kaikkea hyvää...

naimisiin meno voi myös pukata riitaa, olla kriisin paikka.



Onko mahdollista lykätä häitä esim. ensi kevääseen jos ne nyt ottaa päähän?



Synnytys ja imetys muuttaa naisen seksuaalisuutta (väliaikaisesti) hormonaalisten muutosten takia. En ymmärrä miksei tätä teroteta neuvolassa. Ehkä ne ei halua kertoa totuutta ettei miehet pelästyisi?



Vasta n. vuoden jälkeen tilanne alkaa palautua (riippuu imetyksen kestostakin).



Sille ei pitäisi antaa liikaa painoarvoa, kun se on pohjimmiltaan niin fyysistä. Sekä ohimenevää.

Älä vauvaa syytä!

15 kiitos pitkästa ja kannustasta viestistä. olet aivan oikeassa, meidän pitäisi tosiaan istua alas ja puhua asioista. Mutta jotenkin on niin jo sokea ja riidanhaluinen, kun kaikki asiat välillä ärsyttää miehessä.



Häitä en millään jaksaisi perua, kun paljon kuitenkin suunniteltu ja osa maksettu. Kyllä me silti yhdessä halutaan olla. Mulle vauva nyt on tärkein ja olen varmasti jätänyt miestä vaille huomiota, joka ehkä ilmenee tyytymättömyytenä ja syyttelyinä. Harmi kun mieskään ei osaa ilmaista mitä ajattelee ja kaipaa!



ap

meilläkin oli muuten ihan samanlaista esikoisen jälkeen. olin jo tavaroita pakkaamassa. oli ihan hirveetä ei muuta tehty kun tapeltu. yhtä tuskaa ja ahdistusta.



mutta niin vaan opeteltiin rauhallisemmat tavat olla ja tiukoissakin paikoissa aikalisä ja muistutus toisen kunnioittamisesta. että välillä ottaa syn omille niskoilleen. toinenkin alkaa niin tehdä eikä elämä ole enää syyttelyä. hellyyttä pientä kehumista...



juu. selvittiin siitä vauvavuodesta. nyt niitä on kolme ja olo sellainen että ei me koskaan erota kun vaikean kautta opeteltiin olemaan yhdessä sen hullaantumisenkin jälkeen.

istua miehen kanssa nokakkain ja kysyä että mitä sille kuuluu. kysyä tunteeko jäävänsä paitsioon ja mitä hän haluaisi että tehdään parisuhteen parantamiseksi. ja sillä asenteella sitten kuuntelet että et ala puolustautua heti.

Meillä samanlainen tarina kuin nro 8:lla-

...



lapset menee kohta kouluun-

ja jokainen tuttumme samanikäisten lasten kanssa on edelleen naimisissa-

vaikka jokaisessa mainitsemassani perheessä on uhattu erolla...



eli ohi menee, kun jaksatte purra hammasta ja

pidä äitinäkin vapaata- ja mies lapsen hoitoon!!!

Tai maksullinen lastenhoitaja!!!