Anoppini on luulosairas/ sairauksista puhuu jatuvasti. Veljeni on lääkäri ja mua hävettää

ihan älyttömästi, kun meillä on pienet perhejuhlat ja anoppi tietysti samaan aikaan veljeni kanssa täällä. Hävettää sen takia, että anoppini on koko ajan veljeni kimpussa ja puhuu näistä sairauksistaan suu vaahdoten koko ajan. Siis ei äly hoi!



Anoppini on ollut tutkimuksissa liki jokaisesta sairaudesta, mitä maa päällään kantaa. Yleensä käy yksityisellä ja haluaa kaikki tutkimukset yms. Ja saahan ne, kun ne pyytää ja maksaa. Ikää on jo yli 60 ja ainut, mikä hänellä on todettu on hieman korkea verensokeri ja siinä kaikki. Mutta omasta mielestään hänellä on liki kaikkea epäilty ja ollut vaikka mitä. Hänellä ei ole edes oikeasti epäilty mitään, vaan anoppi itse mennyt jonkun aikakausilehden terveyspalstan kanssa aina lääkäriin, kun on saanut vinkkiä milloin mistäkin jutusta.



Toi on oikeasti jo tosi häiritsevää, koska kukaan ei jaksa kuunnella noita juttuja. Jos sanoo, että onneksi sulla ei ole mitään, ni sehän se vasta loukkaus onkin. Hänhän sairastaa koko ajan ( siis omia kuvitelmia ja liioittelua). Hävettää, kun anoppi taas tunkee veljeni luokse ja haluaa keskustella jostain labrakokeista, näyttää ihottumaa ja sitä ja tätä. Viime kerralla anoppi riisui itsensä pois juhlapuserosta ja rintsikat päällä ( uskokaa tai älkää mutta tämä on totta) oli lastenhuoneessa näyttämässä veljelleni jotain selkänikamaansa. Siis ei ole totta.



Kyllä mä ymmärrän, jos joskus haluaa puhua jostain sairaudesta, mutta kun anopilla ei oikeasti edes ole mitään , mutta silti hän puhuu vain sairauksista ja koko ajan.