kauhea riita teinin kanssa..:((

Itse en ole koskaan osannut keskittyä koulussa, tuon ikäisenä en tehnyt yhtään mitään ja vanhemmat katselivat ja miettivät, mitä tuon nuorimmaisen kanssa voisi tehdä?



Äitini löysi lehdestä mainoksen oppisopimuskoulutuksesta ja pyysi minua käymään edes infossa, kuulen mitä tarjoavat jne.



Menin infoon ja wau, innostuin tosissani! Saisin palkkaa ja kävisin töissä, teoriaa vähemmän ja käytäntöä enemmän.



Lähdin opiskelemaan oppisopimuksella ja se kannatti! Töitä saa tehdä (työn lisäksi koulutehtävät joita onkin sitten vinot pinot, niistä selviää koska käytännössä opitut tiedot jo hallussa, tulee olo että hei, näähän on ihan helppoja ;) Kannustavaa siis!) ja se että saa sitä rahaa tehdystä työstä, se tuntui tosi hyvältä.



Valmistuin ammattiin 2,5 vuodessa, pääsin ammattikorkeaan ja nyt suhtaudun opiskeluun erilailla, muutamassa vuodessa kasvoi ja ajatusmaailmakin muuttui. Valmistuin AMKsta 4,5 vuodessa eli normaalissa ajassa.



Oppisopimus opetti minulle paljon, muutakin kuin pelkän työn! Kasvoin henkisesti valtavasti ja tunsin itseni ihmiseksi, minulla oli väliä. Työnteko oli nautinnollista ja on edelleenkin. Raskaan mutta antoisan 2,5vuoden jälkeen ei AMKssa opiskelu tuntunut raskaalta, mielestäni tein enemmän töitä oppisopimuskoulutuksessa kuin AMKssa. Tähän vaikutti tietenkin sekin, että sain keskittyä täysipainoisesti opintoihini AMKssa joten ei ollut työ lisätaakkana.



Paljon tsemppiä teidän koko perheelle, kunhan alkuun pääsette niin loppu onkin lystiä ;)

Aika mammanpojan oot kasvattanu jos luuhaa kotona kaiket päivät ja elämä pyörii telkun, pleikan ja tietsikan ympärillä...

Mutta että se tapahtui sitten tällä tavalla...

Poika on vaikeassa iässä. Ihan hyvä, että näytit kaapin paikan. Tosin tapaa olisi tietysti voinut vähän harkita. Mutta suutuspäissään sitä tulee huudettua joskus. Eiköhän se poika sieltä tule kotiin. Voisit sitten istuttaa kaverin alas, pyytää anteeksi valitsemaasi asian käsittelytapaa, mutta pidä kiinni kannastasi. Keskustele hänen kanssaa asiasta, kohdellen kuin aikuista miestä (koska kohtahan tuon pitäisi aikuisen lailla alkaa käyttäytyä!) Jospa tuo kohtaus vähän avaisi teinin silmiä. Hyvälle on tottunut, ja tuon ikäiset pojat tuppaa olemaan laiskoja/ motivoitumattomia muutenkin. Yleensä pojat herää siihen todellisuuteen vasta armeijan jälkeen: alkavat tajuta opiskelun tärkeyden, itsenäistyvät jne. Tsemppiä, kyllä se siitä. Onhan sillä kännykkä? Voisit pirauttaa ja varmistaa ettei ole pahanteossa jos ei iltaa myöten ala kuulua kotiin.

Kyllä tilanne on korjattavissa. Soita pojan kännykkään ja pyydä kotiin. Sitten keität kahvit ja juttelette kunnolla,.



Kerro mitä sinä haluat ja tee selväksi että pelkkä lorviminen ja marttyrointi loppuu nyt. Netti tai pleikkariajat voi kyllä mielestäni määrätä jopa 17-vuotiaalle ja vaatia niiden rinnalle myös jotain muuta, esim omakotitalossa ruohonleikkuu, auton pesu, lumenluonti. Kerrostalossa vaikkapa kaupassa käynti tai koiran ulkoilutus tms.



Innosta häntä koulunkäyntiin kertomalla miten hyvä tilanne ammattikoulusta valmistuvilla tänä päivänä on. Ja miten hienoa on kun on ammatti ja omaa rahaa. Rohkaise ja kannusta koulunkäyntiin!



Missä harrastukset? Missä kaverit? Potki niiden pariin.



Hyvä mies siitä tulee, ja ajattele mitem suuremmat murheet voisivat olla!

kä kusipääksi kutsumista, ja sitten yrität selittää MIKSI räjähdit sillä tavalla (vaikka et olisi saanut). Kerrot turhautumisen tunteistasi, ja sitten keskustelette asiallisesti vielä tilanteesta, johon on ajauduttu ja pojan käytöksestä.

Menneitä et voi muuttaa, mutta jatkossa voi toimia toisin. Eli EI TIETENKÄÄN pleikkaa joka päivä pitkin päivää. Ei se ole tervettä minkään ikäiselle tai hyvinkään käyttäytyvälle nuorelle. Teet selväksi reunaehdot -> mitä vaadit pojalta ja tämän käytökseltä, jotta hän saa etujaan takaisin. Lisäksi selvitätte miten niitä etuja jatkossa käyteään (esim. pleikkaa/tv:tä/nettisurffausta saa harrastaa tietyn määrän päivässätai viikossa KUN koulussa on käyty ja kotihommat tehty). Painota hänen omaa vastuutaan ja tiettyä valinnan vapautta. Jotkut asiat on kertakaikkiaan tehtävä, jos mielii teidän kattonne alla asua teidän elätettävänänne, toiset ovat sitten vapaavalintaisia, mutta niillä voi saavuttaa tietyt edut...Lisäksi voitte keskustella hänen mahdollisista mielenkiinnon kohteistaan, ja luvata vaikka sponsoroida hänelle yhden täysin vapaavalintaisen harrastuksen, kunhan se on kodin ulkopuolella.

Kysele pojaltasi, mitä hän aikoo tulevaisuudessaan/tulevaisuudelleen tehdä. Kun hänellä on selvä suunnitelma, kannusta sitten siinä eteenpäin.



Räjähdyksiä sattuu itse kullekin joskus, älä siellä nyt mieli mustana sen takia istu! Mutta eivät ne ole oikein, eivätkä " aikuista" käytöstä, joten olet kyllä anteeksipyynnön pojallesi velkaa. Et siitä, että hänen käytöksensä suututtaa ja hermostuttaa, mutta siitä, miten asian hoidit.

Aion sanoa olevani pahoillani että puhuin niin rumasti, mutta kaikkea muuta kyllä tarkoitin niin kuin tarkoitinkin. Pojan juhlat on loppu tässä talossa.

Tuohon pleikkarihommaan puututaan kymmenen vuotta liian myöhään.

Jos lasta aletaan kasvattaa teini-iässä se on liian myöhäistä. Saat syyttää itseäsi tästä kurimuksesta ja jos isä kuvioissa myös häntä.

vaikka sillä 17-vellä on munat, ei se tarkota etteikö siltä voi vaatia esim. kotitöidentekemistä. Mieti vähän, kuin helpolla oot lapses päästäny.



En yhtään ihmettele, jos palo hihat sulta, mutta saat kyllä syyttää itteeski tosta. Ei pleikan jatkuva pelaaminen kuulu 17 -vuotiaan kuvioihin. Mun 10 ja 11 -vuotiaat lapset osallistuu päivittäin kotitöihin ja saavat katsoa telkusta muutamia ohjelmia + käydä tietsikalla, mutta rajansa silläkin. 17 -vuotias voi jo esim. tehdä kotitöitä ja ulkohommia ja kai niitä harrastuksiakin on kodin ulkopuolella.

ja on asiasta papatettukin mutta liian ponnettomasti.

Tämä pleikkariongelma on ollut olemassa " vasta" pari viimeistä vuotta, sitä ennen jäbä oli aktiivinen ja ajeli mopolla ja kävi kavereiden luona jne.

Kasvatuskin on alkanut jo ennen 17-vuoden ikää, olemassa on hyvä pohja ja tervepäinen kaveri, tämä mieletön velttous ja haluttomuus ovat tällä hetkellä ongelma johon reagoin noin voimakkaasti.



Olemme päästäneet tilanteen liian pitkälle, mutta ei nuori ole mitenkään tuuliajolla koskaan ollut, tai niin sanotusti " rajaton lapsi" .

Ymmärsin että hän kokee asiat siellä vaikeiksi eikä ole oikein oppinut kunnolla. Hänellä on oppimisvaikeustaustaa, ja koulusta tarjottiinkin tukiopetusta. Tähän poika suhtautui siis todella nuivasti, ja onkin luistanut sieltä sen kaksi kertaa mitä se on järjestetty. On kuulemma niin noloa. Ja siis hän kuulemma unohti.

Hän kuitenkin lupasi aiemmin kun puhuimme yrittää ja tehdä töitä koulumenestyksen eteen, mutta mitään ei ole tapahtunut, jäbä suree lähinnä sitä ettei peli ja telkku ole käytössä.

Tosin hän on viimeisen viikon aikana liikkunut kodin ulkopuolella enemmän kuin viimeiseen vuoteen, ja tietysti juuri siksi ettei kotona ole " teknologiaa" käytössä.

poika ei nyt ole välttämätää opiskelemassa alaa, joka häntä kiinnostaa. Tai siiten jos ala on kiinnostava, niin opetusmenetelmä ei sovi, monesti nimenomaan oppimisvaikeuksista kärsvät hyötyvät enemmänkin käytännön työelämän harjoittelusta, eli monelle oppisopimus olisi mitä parhain ratkaisu. Kannattais vakavatsi keskustella myös alavalinnasta ja miettiä miksi ei suju, ja kiinnostaako oikeesti...ettei tule sitten käytyä koulua monta vuotta turhan päiten...

Hän on ehdottomasti enemmän käytännön ihminen kuin lukutoukka. Ala häntä kuulemma kiinnostaa kovasti edelleen. Otimme jo jonkin verran selvää oppisopimuksista, mutta tarkoitus oli ensin hänen käydä tukiopetustunnit ja sen jälkeen tilannetta katsotaan uudelleen. En halunnut hänen luovuttavan heti kun jokin tuntuu vaikealta, ja varsinkin kun hän ei ole oikeasti töitä koulumenetyksen eteen vielä tehnyt.



Pistin hänelle äsken viestin ja sanoin että olen pahoillani siitä kusipää-jutusta, mutta sanoin myös että pitkä keskustelu odottaa taas kerran kun hän koiutuu.

Poika vastasi olevansa myös pahoillaan, että meni vähän yli.