Hei, te jotka olette vieneet 1-1,5 v. lapsenne Suomessa hoitoon. Olivatko..
/ovatko teidänkin lapsenne kahden viikon välein kipeinä? Itse asun Keski-Euroopassa ja oma poikani jatkuvasti ripulissa, nuhassa tai kuumeessa. Onko näin usein toistuvat pöpöt Suomessakin tavallisia?
Kommentit (4)
mutta pöpthän kuolee, kun on kylmää& kuivaa tai kuumaa&kuivaa.
Kaikken ihanteellisin kasvualusta flunssapöille on märkä ja viileä. Siksi Suomessakin pitkä märkä syksy on pahinta mahdollista flunssa-aikaa. Eli eikös tämä päde sinnekin?
Ja toiset lapset vaan ovat herkempiä sairastamaan sille ei voi mitään. Joillekin auttaa se, että vaihdetaan päiväkodista perhepäivähoitoon.
lapset vastustuskyvyltään noin erilaiset. Helpottavaa kuulla toisaalta, sillä on itsellä ollut todella huono omatunto.
ja itse sen toisen viikon keskimäärin, kun tulin itse aina kipeäksi myös heti perään.
Toisen lapsen kohdalla jäi kotiin takaisin ja aion olla pidempään kotona. Samat taudit näköjään tarttuu samalla välillä kotihoidossakin, kun lapsilla nuoremmallakin ikää yli 1v. Mahatauteja jo kolme tänäkin talvena.
Flunssia kaksi isompaa.
Nyt sairasteluihin menee aina se kaksi viikkoa kuusta myös.
tai no, balaniitin takia oli ekana talvena 2 pvää pois hoidosta, mutta se nyt ei tartu muilta. On ollut terve koko ikänsä muutenkin.
Kuopus oli koko ekan syksyn kipeä, mutta sitä oli edellisenkin syksyn, vaikka ei missään päivähoidossa ollutkaan, että tiedä sitten, mikä on syy ja mikä seuraus.