Hautajaiset tulossa. Miten hillitä itkua? En ole lähiomainen, ja voin toki itkeä silti,

hautajaiset on niin kauheita :( Pitäis varmaan ottaa jotain rauhottavia tai jotain.....

Yhdet tyrskimis- ja märisemishautajaiset riitti mulle. Hävetti jälkeenpäin ja äitinikin muistutti riittävän usein.

Eikö hautajaiset oo surujuhla, miksi siellä pitäisi tunteet tukahduttaa lääkkeillä?

kun ei pysty olemaan itkemättä ja tuntee itsensä ihan pelleksi. ap.

mutta kun mä olen tuollainen häissäkin! Tosi noloa olla jonkun miehen lapsuudenkaverin häissä, jota en ole koskaan tavannut ennen edes ja kyynelehdin ihan estotta...

Mä itken hautajaisissa omaa elämääni. Itken kaikkia ikäviä tapahtumia (keskenmenoja). Itken ihmisiä joita olen menettänyt vuosien varrella. Itken sitä että elämä loppuu, että koskaan ei tiedä millon on lähtö yms. Suren toki henkilöä jonka hautajaissa olen mutta niin paljon kaikkea muutakin alkaa pyöriä mielessä... :(

itke vain antaumuksella. Pahempihan se on jos yrität estellä.

Ajattelin käyttää isän hautajaisissa hyväksi havaittua keinoa. Etsin papin puheesta jotain ärsyttäviä lausahduksia ja keskityn ärsyyntymään. Se on helppoa, koska en ole kovin kristillinen.



Joo ei tunteita tulekaan tukahduttaa, muta jokainen hysteerisestä itkemisestä kärsivä tietää, että mitä ap tarkoittaa.

...sitten on verenpaine pilvissä, kun tunteet padotaan. Mä en ymmärrä sellasta. Silloin PITÄÄ itkeä, jos itkettää...

Itse en ole muutamiin hautajaisiin mennyt ollenkaan, koska tiedän, etten pysty itkemään hillitysti. Ulvon täysillä, oli sitten kyseessä lähiomainen tai joku kaukaisempi sukulainen. Tuntuu siltä, että hillitön itkemiseni saattaa loukata niitä, joille suru on oikeasti todellinen. Mä vaan itken, vaikken tuntisi koko ihmistä. Ärsyttävää.

kuten työhön/opiskeluun liittyviä suorituksia, tulevaa tenttiä tai vieraan kielen sanoja silloin kun opiskelin. Käänsin ite keksimiäni lauseita mielessäni esim. englanniksi ja ruotsisksi..kunhan lauseen sisältö ei vaan liippaa hautajaisteemaa liian likeltä..

Toki suruaan saa näyttää, mutta valtoimenaan ja äänekkäästi tyrskiminen ja niiskuttaminen voi olla kiusallista.

Tosin mitähän nyt keksin tilalle kun vanhin koiramme on niin vanha, että koirataivaaseen siirtyminen ei voi olla kovin kaukana. Jatkossa varmaan sitten koirien ajatteleminen itkettää entistä enemmän.

laulun sanat päähän niin et ajattele surullisia? Mullä meni täysin papin puhe oli mummin hautajaisissa kun keskityttiin meidän 5v. vilkkaaseen poikaan joka " jytäs" kovasti virsien tahtiin ja rullas kravaattiaan ja tunki sen sitte suuhunsa ;)

Minulla oli pienet lapseni mukana ja halusin säilyttää ulkokuoreni. Raskastahan tuo oli, mutta minulle (kontrollifriikille) se oli ainoa tie. Katselin kappelin ikkunasta pihalle ja mietin kuka nuokin lumet on tuohon kolannnut ja katselin ihmisiä jotka koirineen liikkuivat ohitse.



Ei ihmisen tarvitse surra mahdollisimman isolla itkulla ja voivotuksella, surra voi muutenkin. Värssyjäkään en lukenut, koska en voinut avata suuta, silloin olisi se itku tullut eikä sille olisi tullut loppua millään (ja ne pienet lapset oli koko ajan siinä vierellä).



Koko suku pitää mua kylmänä, mutta mikään eikä kukaan voi tietää kuinka paljon olen isääni surrut ja suren edelleen. Ei sitä voi itkussa mitata.

Aivan hirvittävän surullinen tunnelma - enkä yksinkertaisesti voinut sallia itselleni heittäytyä siellä kuitenkaan ylitsevuotavasti kyynelehtimään.



Arkkujen ja valokuvien näkeminen sai jo hengitykseni salpaantumaan ja silmät vetistymään - puhumattakaan muun saattoväen ja lähiomaisten itkun sekä syvän surun kuuleminen ja näkeminen...



Täytyi tuijottaa ja laskea kirkon lattian ruutuja ja ikkunoita pysyäkseni edes jotenkin koossa.

En vollota kovaan ääneen mutta kyyneleitä tulee hirveitä määriä ja tosiaan itkulle ei tule loppua... :(

aiheuttaa yleensä se, että ensin yritän pidätellä niitä kyyneliä, sitten ne tulee kui patoa aukeaisi. Jos olen jokun etäisemmän sukulaisen hautajaisissa, menen kaummas nurkkaan istumaan kappelissa ja itkeä tillitän hiljaa itsekseni, kunnon nenäliinoilla varustettuna (minäkin itken kaikkia muita menetyksiä)



Vuosi sitten veljeni yhtäkkiä menettäneenä voin kyllä sanoa, että yhdenkään ihmisen kyyneleet eivät minua loukanneet!! Päinvastoin, ne tuntuivat välittämiseltä.

Surin samalla sitä kun anoppi oli usein äksy tälle ihanalle ja kiltille papalle.

Toki anopilla oli syynsä, pappa kittasi kaljaa ja anoppi oli kypsynyt siihen.



Oikeesti se mies oli liian kiltti ja hyväsydäminen, ei sanonut pahaa sanaa kenellekään ei edes anopille. Sitten sairastui sai aivohalvauksen ja ei sen jälkeen ollut entisensä ja minä olin tosi surullinen. Toki se lohtu siinä oli ettei tarvinnut vuotta enempi kitua sen kohtauksen jälkeen.



Muitakin hautajaisia on ollut ennen ja jälkeen mutta tämä yksi oli yli muiden mitä itkun määrään tulee.