Lue keskustelun säännöt.
Te, jotka abortoineet sikiöseulonnassa ilmenneen vammaisuuden vuoksi: millä argumenteilla päädyitte aborttiin?
28.01.2007 |
Oliko päätös oikein jälkikäteen ajatellen?
Itse olen yli 40 ja haaveilen vielä terveestä lapsesta. Sukuni on hyvin ahdasmielinen ja mieheni myös. Ovat sitä mieltä, että vammaista lasta ei saisi synnyttää. Itse ajattelen myös niin, että elämä olisi kovin vaativaa vammaisen lapsen kanssa.
Silti mietityttää, että pääsisinkö koskaan eroon huonosta omasta tunnosta? Olisiko aina sellainen olo, että on tappanut oman lapsensa?
Toivoisin asiallisia, rehellisiä vastauksia. Tämä on minulle todella tärkeää.
Kommentit (9)
mulla on kehitysvammainen lapsi ja on se kyllä henkisesti ja fyysisesti raskasta. tuntuu et olen näinä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kohonneen riskin 18-trisomiaan, joka puolestaan olisi aiheuttanut lapsen kuoleman viimeistään synnytyksessä tai muutamien päivien sisällä siitä. Jos lisätutkimuksissa olisi todettu poikkeavuuksia, olisimme ehdottomasti päätyneet aborttiin. Meillä on kuitenkin terve 5-v. tyttönen. Minä olin silloin 37.
mietteissä päätitte pitää lapsenne, vaikka hän olisi saattanut kuolla heti synnyttyään? Oli varmaan todella rankka raskaus jos vasta synnytyksen jälkeen selvisi että hän onkin terve. Itse ajattelin kun aloin odottaa tätä toista lastamme, että pidän ehdottomasti lapsen oli tilanne mikä hyvänsä. Ensimmäisen lapsen kohdalla oli ajatus toinen, mutta nyt kun tietää mitä on olla äiti ja miltä tuntuu rakastaa lasta, en voisi enää harkitakkaan aborttia.
Alkuun, kun kaikki oli keskeytyksen jälkeen muutenkin yhtä sekamelskaa (siis oma pää) niin mietin välillä teinkö kuitenkaan oikeaa ratkaisua. Tiesin koko ajan tehneeni oikein, mutta se ei ole niin yksiselitteistä. Jollain kyseessä on ensimmäinen lapsi ja olisi voinut olla voimavaroja hoitaa hyvinkin sairasta lasta. Me teimme meidän tilanteessa täysin oikean ratkaisun.
Eli 6 ei joutunut odottamaan synnytykseen saakka. Hänhän sanoikin, että olisi päätynyt aborttiin jos trisomia olisi löytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
kohonneen riskin 18-trisomiaan, joka puolestaan olisi aiheuttanut lapsen kuoleman viimeistään synnytyksessä tai muutamien päivien sisällä siitä.
Tässäkin tilanteessa kieltäytyisin ehdottomasti abortista. Pieni vauva saisi rauhsaa elää elämäänsä masussa, kuulla muun perheen elämää ja ääniä. Sitten aikanaan syntyisi. Sen pienen hetken jonka hän eläisi, hän saisi olla rakastamiensa ihmisten sylissä, saisi kipulääkitystä tuskiinsa, olisi rakastettu, kaikesta huolimatta.
Tietenkin vanhemmille voisi olla helpompi ajatus abortoida sikiö, mutta itselleni tuo ajatus on liian kamala. Koska vauvahan oikeasti tuntee kipua ja pelästyy, mitä nyt tapahtuu. Riippuen tietenkin abortinteko-tavasta.
Lisäksi on sekin, että onko noihin tutkimuksiin pakko mennä? Itse menin koska halusin saada kaiken mahdollisen(KAIKKEAHAN ei voi etukäteen tietää ja asiat voi muuttua) vauvan terveydentilasta. Jos vaikka havaittaisiin että välittömästi synnytyksen jälkeen tarvitaan erikoishoitia tms. Että osataan varautua.
Vauvahan voi vammautua myös synnytyksen aikana tai sen jälkeen. Siksi mielestäni tuo, että " sukuni ei katso hyvällä vammaisen lapsen synnyttämistä" on aivan hirveää. Siis kertakaikkisen kamala suku! Anteeksi nyt vain, mutta kyllähän ihmisiä vammautuu elämässä. Joskus sen alussa joskus vähän myöhemmin, mutta aina se on liian aikaisin.
pidäkään paikkaansa, vaan syntyy terve lapsi. Taikka abortoiduksi tulee terve sikiö.
Ja tutkimukset voivat aiheuttaa keskenmenoja.
Eikö vammaisella ole oikeutta elämään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tunnen kaksi täysin tervettä, normaalia ihmistä joiden äideille on todella painokkaasti suositeltu aborttia sikiön " todennäköisen" vammaisuuden takia.
No, näistä lapsista onkin nyt ollut todella paljon iloa vanhemmilleen.
Vierailija:
pidäkään paikkaansa, vaan syntyy terve lapsi. Taikka abortoiduksi tulee terve sikiö.
Ja tutkimukset voivat aiheuttaa keskenmenoja.
Eikö vammaisella ole oikeutta elämään?
mutta totean, että olen pohtinut täsmälleen samoin. Meille haluttaisiin vielä lapsi, mutta todennäköisesti se jäänee yrittämättä, juuri kertomistasi syistä. Olen liian pelkuri ottamaan tässä iässä riskejä, ja ajatus siitä, että viimeinen raskaus olisi aborttiraskaus, on kammottava. Mieluummin olen ilman seuraavaa raskautta. Toisaalta sairaan lapsen vastaaottaminen olisi hankalaa, koska aikaisempien lasten hoito menisi niin ongelmalliseksi, meillä kun ei juuri ole turvaverkkoa ympärillä, eteenkin jos syntyvää lasta pitäisi hoitaa sairaalassa toisella paikkakunnalla. En vastannut lainkaan kysymykseesi, mutta nostan tällä vastauksellani kysymyksesi uudelleen ylös.