Tapaamiset vankilassa

ap

tarvitset henkkarit, ja joudut jättämään kännykän, avaimet jne, lokerron siksi aikaa kun menet tapaamishuoneeseen.



Et judu riisumaan tms.



Veljesi täytyy ensin antaa sinun nimesi sinne tapaamislistaan, muuten et pääse sisään.



Ihan helppo juttu. Samassa huoneessa on usein sitten muutkin vangit tapaamassa omia sukulaisiaan pleksin takaa. Jokelassa on melko väljää ja ok, mutta esim. sörkassa on tosi ahdasta! Ainakin oli viimeksi kun kävin muutamia vuosia sitten.

Perhehuoneeseen en tosiaan ole menossa..

Olisiko muilla vielä kokemuksia? Miten läheisenne ovat suhtautuneet vierailuihinne? Ovatko iloisia tapaamisista, vai vaivautuneita tms. Tietenkään ei se tilanne voi kovin normaali varmaankaan olla.

Oma pikkuveli pysyy rakkaana veljenä vaikka miten töpeksisi..

ap

Kiinnostaa muakin ihan hurjasti.

Veljeni on parikymppinen, huume- ja väkivaltarikoksista tuomio.

ap

On ihan ok ollut käydä. Ei ongelmia.





Tietenkin kaikki sukulaiset yms ymmärtävät! Jos ei niin ihan sama.







Mukanaan ei voi viedä mitään syötävää tms (tupakkaakaan), mutta kannattaa viedä vaikkapa rahaa (jolla vanki voi ostaa kanttiinista jotain) ja lehtiä, kirjoja (vaikka vankiloissakin on kirjastot)!

Tässä kyseltiinkin kokemuksia, ei kaivella moralisointia. Et itsekään tiedä ennenkuin osuu omalle kohdalle.

vaikka välillä vankilassa joutui istumaankin. Perhetapaamisiin ei edes veljen kanssa pääse, vaikka yritimme sellaista järjestää minun lasteni takia. Olivat ihmeissään, kun toinen on lasin takana. Taloissa on valtavia eroja. Tiukimmassa paikassa, muistaakseni riihimäki, ei edes siihen välissä olevaan pleksiin saanut koskea, mutta sitten esim. Köyliöllä oli huoneita täynnä pöytiä, joissa istuskeltiin kukin omana porukkana. Sai keitellä kahvit ja viedä syömiset mukana.



Myös siinä on talo kohtaisia eroja, miten sinne vierailulle pääsee. Yleisin tapa on kai se, että vangin täytyy etukäteen ilmoittaa kuka tulee ja koska. Eli mitään äkillisiä yllätyskäyntejä sinne ei pääse tekemään.



Mullekin oli ensimmäiset ja toivottavasti viimeiset vankilavierailut. Mutta tulipa sekin kokeiltua. Eikä suhteeni veljeeni ainakaan huonommaksi muuttunut. Hänelle käyntini ja varsinkin se, että lapseni olivat mukana, olivat todella tärkeitä ja auttoivat jaksamaan taas seuraavaan vierailuun asti.

On sitten edes jonkunlainen verkosto, kun palaa siviiliin.

ap

että jotkut paheksuivat sitä, että otin lapseni mukaan vankilatapaamisiin. Minusta olisi kuitenkin ollut luonnottomampaa, etteivät olisi nähneet rakasta ja heille aina todella tärkeää ihmistä yli vuoteen. Eivät lapseni siitä rikkimenneet. Ja veljelleni juuri heidän näkemiset olivat piristävämpiä. Jos menin yksin tapaamiseen, hän heti kysyi mitä lapsilleni kuuluu ja oli selvästi huolissaan, etteivät unohda.

-16-