Miksi halusit lapsen/lapsia?

ja meidän parisuhde oli tosi paskalla pohjalla ja vähä yritettii sitä paikkailla!

Lapseni halusivat syntyä...eli ei ollut suunnitelmaa, mutta ei ehkäisyäkään...kai sen voisi nähdä ainakin puoliksi suunniteltuna!!??

Oli siis aika?

Ja kun kerran yksi jo siten oli, niin miksei kaksikin. Vaan tähän sitten saa jäädä;)

toisin tekisin jos saisin elää elämäni uudestaan. t: väsynyt äiti

Koin joskus 17-veenä ykskaks sellaisen tunteen, että tärkeintä, mitä voi saada on perhe. 10 v sen jälkeen sitten saimme esikoisen, ja nyt tässä rinnalla kolmas, mahdollisesti toiseksiviimeinen lapsemme. Eli mulle lapset on elämän tärkein tarkoitus! On toki muutakin tärkeää (mullakin jo saavutettuna), mutta omat lapset menee kaiken ohi.

Koin, että en saa tarpeekseni hoitaessani muiden lapsia, että muiden lapset ovat vain lainassa ja halusin aivan omia. Muiden lapsia hoitaessani haaveilin, että samalla tavalla työntelisin omia vaunuja.



Tiesin myös pystyväni antamaan lapsilleni hyvän kodin ja rakkautta. Halusin jakaa tätä hyvän kodin henkeä muillekin kuin itselleni. Eli minulla oli lapsilleni jotain annettavaa, miksi en siis antaisi.



Halusin kokea sen ylpeyden, mitä äiti tuntee, kun omat lapset oppivat jotain, osaavat jotain, kehittyvät ja jopa ilahduttavat ympäristöään. Halusin päästä sen ihailun kohteeksi, jota itse sinkkuaikoinani kohdistin äiteihin. (Nämä ovat vähän itsekkäitäkin syitä, mutta syitä muiden joukossa.)



Pidän omaa lapsuuttani hyvin onnellisena. Ja toisaalta työssäni näen lapsikohtaloita, joita syntyy, kun ei ole huolehtivaa perhettä ympärillä. Halusin päästä osalliseksi luomaan näitä onnellisen ympäristön lapsia, koska olen itsekin hyvin ylpeä lapsuudestani ja vanhemmistani.



Olen itse kotoisin monilapsisesta perheestä ja olen hyvin iloinen sisaruksistani. Halusin itse omille lapsilleni edes vähän samaa. Siksi lastenhankinta oli ajankohtaista hyvin piankin sen jälkeen, kun tapasin mieheni. Olin nimittäin jo yli kolmikymppinen, eikä aikaa odotteluun liiemmin ollut, jos halusin saada useamman lapsen. Miehelläni ei onneksi ollut mitään lapsia vastaan.



Haluan nähdä lasteni kasvavan. Olen siis utelias tietämään, mitä minusta voi syntyä, minkälaiset palaset minusta ja miehestäni yhdistyvät lapsissamme. Nyt olen jo hieman sitä nähnytkin ja jatkoa seuraa...



Uskoin, että pelkkä parsuhde ei minulle riitä. Uskoin, että ennen pitkää alkaisin tuntea itseni yksinäiseksi, vaikka minulla olisikin rinnallani mies. Yksinäisyyden torjumiseksi vaaditaan suurempaa lähipiiriä, ja lapset ovat syntyneet meille luomaan sitä lähipiiriä. Lasten myötä tunnen myös, että olemme oikea perhe. Vaikka toki pidän myös lapsettomia pareja perheenä, niin tämä vain tuntuu minusta omalla kohdallani paremmalta.

Sillä hetkellä siinä huoltsikan kulman kohdalla huomasin, että minä en tästä enää nuoremmaksi muutu. Ja että nyt olisi voimavarojeni kannalta juuri oikea hetki saada lapsia. Tämä tunne tuli todella yhtäkkiä yllättäen ja todella vahvana. Tajusin jotenkin tosissani sen, että en ole enää mikään tyttönen, vaan nainen aikuisiässä, jonka olisi aika suunnitella elämäänsä eteenpäinkin ja muutenkin aikuistua. Ja siitä hetkestä lähtien todella aina tiesin haluavani äidiksi ja olevani myös valmis siihen. Ymmärsin olevani vielä energisessä iässä, joten toivoin pääseväni äidiksi mahdollisimman pian ennen kuin vanhenisin liikaa enkä enää jaksaisi touhuta lasten kanssa samalla intensiteetillä kuin vielä juuri silloin. Valitettavasti sitten kesti vielä kuusi vuotta ennen kuin sain luotua sellaisen parisuhteen, joka oli kestävä ja johon lapset olivat tervetulleita. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja vaikka en todellakaan nyt yli kolmekymppisenä ole yhtä energinen kin silloin 24-vuotiaana, niin tässäkin ratkaisussa on omat hyvät puolensa.

Ilman mitään sen kummempaa syytä.

En ole edes koskaan ajatellut mahdollisuutta että minulla ei olisi lapsia.

Jos en olisi saanut olisin adoptoinut.

Minun mielestäni sen vain kuuluu olla niin.

Jos joku typerä kysyy tähänkin että miksi sitten kaikki ei tunne niin niin johtuiskohan siitä että kaikki on erilaisia.

Ehkäpä niiden, joille ei sitä tunnetta tule, ei tarvitsekaan lapsia hankkia.

perheen. Se oli ihan itsestäänselvää. Esikoinen sai kuitenkin alkunsa lyhyen harkinnan jälkeen. Ei ole tarvinnut katua. Olen myös halunnut aina vähintään kolme lasta jostain syystä. Nyt niitä on kolme.

..vaikea sitä nyt on muistaa, pitäisi lukea ekan adoptioprosessin kotiselvitys uudestaan... :) Nyt osaan ajatella vain sitä, miten ihanaa on kun on lapsia :)