Lue keskustelun säännöt.
Neljä vuotiaan raivarit, onko vielä normaalia?
19.01.2007 |
Alan olla aivan lopussa neljä vuotiana poikamme kanssa. Lapsi saa raivokohtauksia, joiden aikana huutaa jopa 1,5h yhtä soittoa osaamatta rauhoittua. Mikään mitä aikuinen sanoo tai tekee ei vaikuta lapsen rääkymiseen millään tavalla, syliin ei voi ottaa rauhoitutmaan koska silloin lyö, puree tai potkii.
Huuto voi alka ihan pienestä asiasta esim tänään siitä etten lukenut kirjaa hänelle sillä sekunnilla kun halusi, vaan joutui odottamaan n.5min kun laitoin pyykkikoneen päälle (olin luvannut lukea sen jälkeen). Ensin alkoi kitistä ja vinkua, pyysin lopettamaan ja sanoin, että luen ihan heti, josta huuto koveni ja koveni. Nyt on huutanut yhtenesä 20min ja lukemisesta ei siis tullut mitään, koska lapsi ei rauhoitu. sanoin, että luen heti kun huuto loppuu.
Huutoa (rääkymistä) lapsi käyttää aseena valtataisteluissa, ja aivan kuin ilkeyttään esim silloin kun pikkusisko on päiväunilla. Emme kuitenkaan anna hänelle sillä valtaa ts mitään ei saa huutamalla vaan vasta kun on rauhoittunut. Näitä huutokohtauksia tulee päivittäin ja itse alan olla ihan loppu, olen alkanut miettiä lapsen hoitoonlaitamista tai töihin lähtöä koska kotona oloeminen hänen kanssaan tuntuu nyt ihan helvetiltä, olen hermostunut enkä nauti enää lasten kanssa olemisesta kun pelkään seuraavaa raivaria. Nämä kohtaukset ovat alkaneet jo alle kaksi vuotiaana, mutta pahentuneet iän myötä. Ja kun huuto loppuu, niin hän voi vielä sne jälkeenkin jauhaa " sä olit tuhma kun et lukenut" ja " pyydä multa anteeksi" tms vaikka kuinka kauan, huolimatta siitä mitä aikuinen hänelle sanoo.
Lapsi on muutenkin kovin helposti ärtyvä, nukkuu huonosti niin päivällä kuin yölläkin unikoulua pidetty moneen otteeseen) aggressiivinen eli aikuinen saa olla tarkkana ettei käy muihin käsiksi - kerhossa tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole, siellä on kuulemma oikea päivänsäde. Siskon syntymäänkään tämä ei tunnu liittyvän, koska alkoi jo vuosi ennen tämän syntymää.
Neuvolassa kun kerroin niin tämä ohitettiin ihan kokonaan, mutta mietin että onko pojalla kaikki ok, missä mene eraja tavallisella uhmalla ja mikä on sitten oire jostain muusta?
Kommentit (13)
Ei tee tuollaista ilkeyttään, vaan siksi, että ajattelee asiat eri logiikalla kuin sinä ja minä.
Aspergerin syndroomaan kuuluu olennaisesti omaehtoinen toiminta. On hurjan kiinnostunut tietyistä intohimon aiheista. Rutiinit ovat tosi tärkeitä, ja niistä poikkeaminen aiheuttaa kovia kiukkukohtauksia. Kiukun aihe voi olla hyvinkin pieneltä tuntuva asia, esim. se, että äiti " erehtyy" napsauttamaan kahvinkeittimen päälle, kun lapsi on ajatellut sen tekevänsä.
Googleta lisää hakusanoilla aspergerin syndrooma ja mieti, sopiiko oireisto lapseenne.
Toki voi olla normaalinkin, mutta tosi tempperamenttisen lapsen hommaa tuo.
Mutta jos kyse on neurologisesta jutusta, sinun olisi hyvä se tietää, koska as-lapset vaativat usein tukitoimia selvitäkseen koulussa.
Ja olisihan se sinullekin hyvä asia tietää, mistä lapsen käytös johtuu. Ettei se ole ilkeyttä, vaan jotakin synnynnäistä, josta lapsi itsekin kärsii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ap:lle, kyllä se on aikuisen tehtävä ottaa raivarissa lapsi syliin otteeseen (tätä kutsutaan holdingiksi) ja pitää kiinni niin kauan kun lapsi on rauhoittunut ja estää tätä hajottamasta paikkoja ja vahingoittamasta muita ja itseään.
Ja samalla näyttää kumpi teistä on se auktoriteetti.
Sylissä lapsi saa vapaasti tuoda raivonsa ja tunteensa julki turvallisissa puitteissa.
Ei 4-vuotias pysty aikuista ihmistä niin pahasti vahingoittamaan, ettei tämä olisi mahdollista.
Paina lasta vaikka sylissä pitäessäsi pehmeää sänkyä vasten, jos et muuten pysty välttymään puremiselta, lyömiseltä, raapimiselta, potkimiselta ja päällä lyömiseltä.
Sinä olet teistä kahdesta fyysisesti vahvempi, joten turha sanoa, ettei sylissä voi pitää.
Tsemppiä.
ja muutto uuteen kotiin ovat pahentaneet tilannetta entisestään. Olen toisinaan täysin neuvoton tämän riehujan kanssa ja oma pinna on tätänykyä erittäin lyhyt. Neuvolasta en minäkään ole saanut minkäänlaista tukea, kun olen asiasta puhunut. Kai se sitten normaalia on...
Meillä raivarit ei tosin kestä ihan noin kauaa, mutta kuitenkin..Olen miettinyt myös hoitoon laittamista, mutta rahallisesti ei mahdollista. Ja muutenkin syyskuussa poika on menossa tarhaan. Mutta rankkaa on..Jaksuja ap:lle ja muille raivopäiden vanhemmille! =)
Eikä loppua näy.
Osaltaan ongelmaa aiheuttaa sekin ,että olemme mieheni kanssa aivan eri linjoilla, miten lasta tulisi tälläisissä tilanteissa hoitaa, kasvattaa. Mies antaa periksi helposti, eikä ole yhtään samoilla linjoilla kanssani. Siinä sitten saatetaan me vanhemmat riidellä myös.
Tosi tylsää!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tietenkään silloin, kun raivokohtaus on päällä, mutta silloin kun hän on hyvällä tuulella. Silloin voisi esim. ottaa esille tuon lukeminen-pyykit kuivumaan -tilanteen. Lapselta voisi kysyä, että tarvitseeko vaatteita pestä, olisiko kiva kulkea aivan likaisissa vaatteissa ym. Sitten lapselle voisi selittää, että jonkin on pakko hoitaa pyykit. Ja että kotona on monia muita hommia jotka on tehtävä. Ehkäpä lapsi haluaa auttaa pyykin laittamisessa kuivumaan - silloin äitikin pääsee nopeammin lukemaan kirjaa.
Oman kokemuksen perusteella uskon puhumisen voimaan. Vaikka lapsi ei hyväksyisi asioita heti, niin vähitellen hänelle muodostuu kuva kokonaisuudesta, josta hän on osa. Itkemällä ja karjumalla eivät lapseni saa tahtoaan läpi.
saanut karseita raivareita ja myös riehunut ympäri kämppää n. nelivuotiaasta. minä päätin oman jaksamiseni takia laittaa hänet 5h/pvä tarhaan ja se on parasta mitä meille on sattunut! Tyttö on rauhoittunut myös kotioloissa ja raivarit ovat lähes jääneet pois. Meillä tyttö kävi myös kerhossa parina päivänä viikossa, mutta ei auttanut, tarha sen sijaan tuntuu tepsivän. Voihan se olla että lapsi turhautuu jos on vaan kotona kaiket päivät äidin ja vauvan kanssa, kyllä 4v. tarvitsee jo niin paljon virikkeitä, että harva äiti pystyy moista tarjoamaan, ja kaveri seuraa myös;). Kannatan siis puolipvä tarhaa teillekkin !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Ei tietenkään silloin, kun raivokohtaus on päällä, mutta silloin kun hän on hyvällä tuulella. Silloin voisi esim. ottaa esille tuon lukeminen-pyykit kuivumaan -tilanteen. Lapselta voisi kysyä, että tarvitseeko vaatteita pestä, olisiko kiva kulkea aivan likaisissa vaatteissa ym. Sitten lapselle voisi selittää, että jonkin on pakko hoitaa pyykit. Ja että kotona on monia muita hommia jotka on tehtävä. Ehkäpä lapsi haluaa auttaa pyykin laittamisessa kuivumaan - silloin äitikin pääsee nopeammin lukemaan kirjaa.Oman kokemuksen perusteella uskon puhumisen voimaan. Vaikka lapsi ei hyväksyisi asioita heti, niin vähitellen hänelle muodostuu kuva kokonaisuudesta, josta hän on osa. Itkemällä ja karjumalla eivät lapseni saa tahtoaan läpi.
No ei voi. Tai tottakai voi ja puhunkin, mutta se ei auta. Lapsi alkaa uudestaan jankuttaa vanhaa asiaa esim " sä olit ilkeä kun et lukenut" eikä halua ymmärtää miksi aikuinen ei tehnyt hänen mielensä mukaisesti. Pahimmassa tapauksessa tästä syntyy uusi raivokohtaus ja usein näin käykin ihan pikkujutuista. Tuntuu, ettei hän kykene ajattelemaan mitään muuta kuin omaa etuaan ja omaa näkemystään.
Se tässä tuntuukin, ettei pojalla ole kaikki kohdallaan koska yleensä lapsien kanssa pystyy asioista keskustelemaan. Meillä on myös kouluikäiset isommat lapset, enkä muista heidän kohdallaan olleen IKINÄ yhtä voimakkaita raivokohtauksia ja heille pystyi jo hyvinkin pienestä asiat puhumaan jne, samaa ollaan kokeiltu kolmannenkin kohdalla muttei toimi.
Kerhossa poika on 3h kerrallaan kolmena päivänä viikossa ja muina päivinä yritän keksiä viriketekemistä, kotona on myös vuoden ikäinen pikkusisko, jonka kanssa ei kuitenkaan osaa oikein leikkiä kun ikäero on niin suuri. Isompien kanssa iltapäivät menee hyvin, ottavat hänet mukaan touhuihinsa kuten nytkin. Silloin tulee vähemmän raivareita eli voi olla että poika hieman kyllästyy jos olemme kolmisin pikkusiskon kanssa aamut. Tosin raivareita tulee myös iltaisin.
En oikeasti tiedä mitä hänen kanssaan tehdä, tämänaamuinen raivari kesti 2h ja pinna paloi jo itseltäkin vaikka yritin pysyä tyynenä. Kaikki se aika on pois kotitöistä ja pienemmältä, kun huutavaa ja raivoavaa lasta ei voi jättää yksin, kun tuhoaa paikkoja tai yrittää vahingoittaa muita tms. Ihan oikeasti harkitsen jo päiväkotipaikkaa, koska omat voimavarat alkaa olla lopussa...
Meillä on kans 4v poika ja saa uskomattomista asioista raivarin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä kerrotaan mm. tuosta, että on olemassa todella voimakastahtoisia lapsia. Itse luin sen, kun minulla oli todella lujasti vaativa vauva. Olin jo aivan puhki, kun hoiti vauvaa ihan miten tahansa, niin hän ei ollut koskaan tyytyväinen. Se ei todellakaan ole mitenkään antoisaa. Kirjasta sain lohtua ja itsevarmuutta äitiyteen, sillä kovasti minulle tuli sellainen olo, että olen tosi huono äiti, kun en saa vauvaani tyytyväiseksi. Ja neuvolassa mullekin vaan naurettiin, että voi voi, onko se vauvan hoito nyt vähän rankkaa.
Meidän lapsi on nyt kaksivuotias ja tilanne on rauhoittunut. Vähän pelokkaana odottelen, että mitä jos uhma tulee sitten ihan kamalana päälle. Mutta vielä ainakin näyttää ihan toiveikkaalta.
Ei kyllä ihan noin kauaa raivoa, mutt riittävästi kuitenkin. Ja puhe ei tepsi, välillä meinaa mennä hermot. Eniten harmittaa se kun lyö ja potkii minua ollessaan kiukkuinen, vaikka kuinka kiellän ja estän. Voi meilläkin olla osittain turhautumista kun ei oo leikkikavereita vaan ollaan kaksin kotona, no, menee kyll parin kk päästä hoitoon, että jospa sit vähän rauhoittuis. Tsemppiä sinnepäin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään taas mietin, onkohan se normaalia. Huutaa, lyö, potkii, puree, riehuu. En uskalla antaa hänen olla vapaasti, hajottaa muuten kaikki paikat. Kaikki alkaa aivan mitättömistä asioista. Kun hän suuttuu, siitä on oksat pois.
Syytä huoleen olisi, jos ei koskaan saisi raivareita, vaan maleksisi passiivisena ja apaattisena äidin perässä ja sanoisi kaikkeen " kyllä, äiti." Uhmaiät kuuluvat normaaliin kehitykseen.