Voiko olla kääntäjä jos on opiskellut filologiaa?
Olen hakemassa lukemaan englantilaista filologiaa yliopistoon, mutta vielä epäröin, kannattaisiko sittenkin hakea lukemaan käännöstiedettä koska haluaisin kääntäjäksi. Olen kuitenkin kuullut että filologitkin voisivat toimia kääntäjinä ja minua ehkä kiinnostavat filologian opinnot enemmän.
Kertoisitteko te filologiaa opiskelleet että onko ainut ammatti opettaja, mihin te voitte valmistuttuanne ryhtyä?
Kommentit (19)
Kääntäjäksi pääsyyn vaaditaan riittävä kielitaito, ei tiettyä koulutusta. Taidot testataan kai firmassa kuin firmassa käännöskokeen avulla. Kannattaa muuten muistaa pitää myös suomen kielen taitoja yllä, sillä jos käännät suomeen päin, sinulla on oltava suomen taidot erittäin hyvin hyppysissä!
Opiskelukavereistani valmistui opettajia, mutta myös tiedottajia, virkamiehiä ja lukuisia kääntäjiä.
Toinen vaihtoehto on kääntää oma-aloitteisesti ennestään suomeksi kääntämätön teos ja tarjota sitä kustantamoille.
Jos tekniikka kiinnostaa, niin teknisiä kääntäjiä varmasti tarvitaan. Itse olen AV-kääntäjä. Työ on mukavaa, mutta palkassa ei ole hurraamista. T. 2
Miten sille alalle pääsee ja onko liikaa tuntua? Minkälainen palkka on? t. ap
Töitä kannattaa kysellä eri AV-käännöstoimistoista. Kanaviahan tulee jatkuvasti lisää, joten töitäkin riittää. Palkka tulee tehdystä työstä, joko käännettyjen repliikkien lukumäärän tai ohjelman keston mukaan. Kuukauden tienestit riippuvat siis täysin omasta ahkeruudesta ja nopeudesta. Itse olen sellainen pilkunviilaaja, että en pääse kovin hyville rahoille. Keskiansioistakaan en osaa sanoa, koska teen töitä tällä hetkellä vain osa-aikaisesti. Luulisin, että jos tekisin täyttä päivää, tienaisin noin. 2000 - 2500 euroa kuussa. Töitähän tehdään yleensä kotitoimistosta käsin.
T.2
ja siellä jos missä riistetään opiskelijaa tai aloittelijaa! Ei pääse edes minimipalkoille ja työtahti on järjetön.
3
Kuinka kauan olet toiminut av-kääntäjänä? En nyt muista numeroasi mutta kuitenkin...Onko sinulla oma toiminimi tms?
Se olisi minusta mukavaa työtä ja tuollainen parin tonnin palkkakin ihan ok.
Mitä testissä testataan, onko esim nopeus tärkeää?
Itse luin vuoden filologiaa, mutta sitten käännöstiede alkoi kiinnostaa enemmän, enkä ole valintaa katunut. Ainut vain, että työt veivät heti kohta opintojen alettua mennessään ja koulu jäi taka-alalle. Mutta kyllä filologit voivat toimia kääntäjinä samoin kuin kääntäjät esimerkiksi opettajina, molemmat ovat kuitenkin kielen asiantuntijoita. Itselleni vain tuo kääntäjäkoulutus tuntui paljon omemmalta...
Sitä paitsi filologianopiskelijatkin voivat valita kääntäjälinjan (ainakin Helsingissä) ja sen lisäksi sivuaineena opiskella esim MONAKO:ssa.
Katso vaikka netistä filologin opintojen ja käännöstieteiden opintojen sisältöjä. Käännöstieteissä luetaan paljon myös itse kääntämistä, sen historiaa, teoriaa jne. Kääntämistä on käytännössäkin paljon enemmän.
Itselläni on kääntäjän opinnot taustalla, työkseni olen aina tehnyt vallan muuta.
Kääntäminen on paljon muutakin kuin kielitaitoa, se on viestin siirtämistä yhden kulttuurin konteksteista toiseen kulttuuriin. Siihen taasen tarvitaan tietoa käännösteorioista ja käännöstieteistä myös.
Joku vastaajista kommentoi suomen kielen taidosta myös. Kääntäjän opinnoissa on tietty osa myös suomea. Itse en ole vuosiin (yli 10 vuoteen) tehnyt työtäni suomeksi ja sen huomaa kieliopistani. En ottaisi tällä hetkellä vastaan töitä suomeen päin, koska kertauksista huolimatta en ole vankalla pohjalla.
Kääntämisessä on se " vika" , varsinkin englantia pääaineena lukeneilla, että kuka tahansa kuvittelee osaavansa :-).
Käännöskursseja vähän, pääpaino kielitieteellä ja kirjallisuudella. Näistä ei paljon apua kääntämisessä.
Kuten täällä sanottukin, kääntäjäksi et tarvitse koulutusta: jos osaat työsi niin mikäpä siinä. Tosin harva oikeasti osaa kääntää ilman mitään koulutusta, hirveää lukea ei kääntäjän sepostuksia kun tuntuu ettei ihminen osaa edes suomea kun on sanasta sanaan kääntänyt kaiken ottamatta mitään kulttuurijuttuja huomioon (esim käyttöohjeessa nämä " onnittelemme teitä ihanan tuotteen ostamisesta" ). Kaverini tekee näitä käännöksiä ilman koulutusta enkä tajua miten saa maksun niistä hirveistä sepostuksistaan...
Viralliseksi kääntäjäksi jos haluat, menet testiin (maksullinen). Ilman tätä et voi kääntää esim. todistuksia.
yliopistolla opiskelin poliittista historiaa ja viestintää. Kääntämistä on tietty erilaista, mutta itse käännän vain suomeen päin ja teen töitä, joissa aihealueet vaihtelevat laidasta laitaan (tiedonhakutaito pitää olla hallussa) ja jotka vaativat nimenomaan viestin välittämisen taitoa. Ja hyvää suomen kieltä. Tunnen myös kääntäjänä toimivan kemistin ja kaksi kääntäjä-lakimiestä.
Vierailija:
Kuten täällä sanottukin, kääntäjäksi et tarvitse koulutusta: jos osaat työsi niin mikäpä siinä. Tosin harva oikeasti osaa kääntää ilman mitään koulutusta, hirveää lukea ei kääntäjän sepostuksia kun tuntuu ettei ihminen osaa edes suomea kun on sanasta sanaan kääntänyt kaiken ottamatta mitään kulttuurijuttuja huomioon (esim käyttöohjeessa nämä " onnittelemme teitä ihanan tuotteen ostamisesta" ). Kaverini tekee näitä käännöksiä ilman koulutusta enkä tajua miten saa maksun niistä hirveistä sepostuksistaan...
Niinpä. Maailma on pullollaan vallan karmeita käännöksiä :-), kun " eihän siihen nyt koulutusta tarvita" . Kyllä tarvitaan. Varsinkin siihen, että irtoaa alkuperäisestä tekstistä ja oikeasti välittää tekstin kieleen ja kulttuurin, johon kääntää.
Tästä syystä vältän käännöskirjallisuutta parhaani mukaan. Paitsi niiden tiettyjen kääntäjien, jotka tiedän hyviksi (mm. Harry Potterien kääntäjä on tehnyt huipputyötä!).
ja siitä, että ihmiset tekevät niitä sivutöinä tai opiskelujen iltapuhteena.
Olen siis kakkonen ja pääsin nyt vasta takaisin koneelle. Tarkoitin nimen omaan sitä, että av-kääntäjiksi lienee paljon halukkaita, koska firmojen ei tarvitse maksaa kunnon palkkoja. Halvalla tekijöitä kun riittää. Itseäni ketuttaa suunnattomasti tämä suuntaus, koska eihän kukaan voi tehdä huippuhyvää jälkeä surkealla palkalla. Elääkseen on tahkottava käännöksiä enempiä miettimättä. Juuri tästä johtuu monien käännösten surkea laatu, kuten joku jo mainitsikin.
Käännöstestissä ei mitata nopeutta, sillä firmojen puolesta saat käyttää käännöksiin niin paljon aikaa kuin vain ikinä tahdot (paitsi jos töitä on niin paljon, ettei tekijöitä riitä). Mukavaahan se heille on, että teet kunnon jälkeä. Se vain näkyy sitten palkkapussissa. Mutta siis ainakin minun aikanani käännettiin tekstinpätkä suomeen päin. Lisäksi piti kääntää esimerkkilauseita, joissa oli sanontoja, sanaleikkejä ja muita kulttuuriin liittyviä juttuja. Joukossa taisi olla myös joitakin tiivistämistehtäviä, eli lauseista tuli tiivistää olennainen ruututekstiin mahtuvaksi. Testin sai kotiin ja apuna sai käyttää kaikkia mahdollisia lähteitä. Ensisijaisen tärkeää on siis hyvä suomen kielen taito. Kääntäjän pitää osata kääntää asiat eikä vain sanoja. Kielioppi on oltava hallussa. Lisäksi arvostetaan tietysti sujuvaa kieltä, nokkeluutta ja tarkkuutta.
Työ on kyllä ihan mukavaa, ja esim. leffoja on kiva kääntää, sillä useimmiten ne menevät nopeasti. Dokumentit ovat asia erikseen, sillä niitä voi tulla mistä aihepiiristä tahansa, ja siinä on tekniikan ihmelapsi huuli pyöreänä selvittämässä asioita. Netistä löytyy tietenkin paljon tietoa, ja asiantuntijat auttavat yleensä mielellään.
Onnea opintoihin ja tulevalle uralle!
pätkäsijaisuuksiin kyllästynyt ope, jolla on myös kääntäjän " ammattitaito" (käännöstieteen laitokselta valmistunut)
Itse olen kuullut myös sellaista, että filologit nimenomaan ovat hyviä kääntäjiä, koska opintoihin kuuluu paljon myös kirjallisuuden ja englanninkielisten maiden kulttuurin opiskelua. Tätä ei niin kattavasti ehkä käännöstieteen laitoksella opeteta.
Mutta olisi tosiaan kiva kuulla että mitä kautta voisi noita av-käännöksiä päästä tekemään.