Miksi sektioäidit kokevat, että heidän pitää puolustella sektiotaan?
Miksi pullosta ruokkivat äidit puolustelevat sitä, että eivät ole kyenneet/halunneet imettää?
Miksi lapsensa alle 3-vuotiaina hoitoon vieneet äidit puolustelevat päätöstään viedä lapset hoitoon?
Miksi???? Minulle on ihan sama, miten muut lapsiaan hoitavat, kunhan pitävät huolta ja rakastavat.
Kommentit (6)
Minun rehellinen mielipiteeni on, että sitä pohjasakkaa ovat ihmiset, jotka eivät näe omaa napaansa pidemmälle ja ymmärtävät vain ja ainoastaan omat pelkonsa ja omat mielipiteensä.
Minä olen tehnyt lastensuojelutyötä ja voin vakuuttaa, ettei hyvä vanhemmuus ole alatiesynnytyksestä tai imetyksestä kiinni tai siitä että äiti vie alle vuoden ikäisen joskus yökylään. Hieman tulee perspektiiviä, kun näkee lapsia jotka ovat alle vuoden ikäisenä jo luovuttaneet ja ovat lähes reagoimattomia, kun heidän tarpeisiinsa ei ole vastattu vaan vanhemmat ovat keskittyneet dokaamiseen tai unohtuneet huumehöyryissään muutamaksi päiväksi kaupungille pienen jäätyä kotiin.
Me Epätäydelliset Äidit kuuntelemme varmaan liikaa Täydellisten Äitien mielipiteitä, koska tunnemme tarvetta puolustautua :)
tappelua tarvitse aloittaa, vaikka tunteita näyttääkin jo kuumentavan. Jokainen tehköön kuten parhaaksi näkee ja kuten itselle ja lapselle parhaaksi on. Väliäkö sillä otetaanko se lapsi ulos viillosta vai alateitse. Tuleeko maito tissistä vai pullosta. Onko äiti kotiäiti vai uraäiti. Jos lapsi kasvaa, voi hyvin ja jos häntä rakastetaan, niin miksi ihmeessä sillä olisi merkitystä?
Ilman sitä sektiota en olisi nyt tässä kirjoittamassa. En tiedä, voiko oikeasti joku aikuinen olla sitä mieltä, että nainen voidaan määritellä sen mukaan kuinka hän on lapsensa maailmaan saattanut.
Ja omasta kokemuksestani voin kertoa, että sektio kokonaisuudessaan oli paljon rankempi ja vaikeampi kokemus kuin imukuppisynnytys pahoine repeämisineen (tosin imukuppusynnytyshän ei sekään ole " oikea" synnytys, eikö se niin mennyt?)
mutta jokainen alateitse synnyttänythän haluaa ehdottomasti 5-10 lasta! Hah hah!
ei kuvittele oman tapansa olevan se ainoa oikea. Eiköhän jokainen hyvä äiti tee asiat niin kuin itse näkee parhaaksi tehdä. Jokainen äiti haluaa kuitenkin vain lapsensa parasta! Ja jokaisessa asiassa tässä maailmassa on hyvät ja huonot puolet, sinun on itse vain punnittava vaihtoehdot ja valittava se mikä on mielestäsi vähiten huono.