On se elämä välillä niin vaikeaa miehen kanssa joka kuvittelee olevansa itse täydellisyys...

Eilen tuli taas vallan hyvä esimerkki siitä että hän muka saa tehdä mitä haluaa ja käyttäytyä niin kuin haluaa ja minä en saa tehdä mitään...



Hän oli jättänyt uudet työhousut keittiön tuolin karmille, ruokana meillä oli keittoa ja hän oli ladannut lautasen aivan liian täyteen. Totta kai sitä keittoa läiskyi niille housuille, seurauksena aivan järkyttävä raivonpuusaka, kiroilua, yksinään huutoa ja kun hän kuljetti housuja pyykkikoriin niin hän löi vessan ovea nyrkillä. Minä katsoin vierestä silmät lautasen kokoisina ja olin hiljaa. Hän rauhoittu heti kun tuli takaisin keittiöön ja totesi jo hymyillen että meinasi hieman hermo palaa. Hänellä on kyllä hermo kireällä sillä koulu on loppumassa ja viimeisiä kokeita viedään.



Illalla makailimme sitten sängyllä ja katselimme televisiota, minä rupesin vaihtamaan asentoa ja iski aivan kamala suonenveto oikean jalan pohkeeseen. Pomppasin sängystä ylös ja taisin aika lujaa huutaa ja voivotella, kipu oli niin kova. Sain suonenvedon loppumaan ja kun palasin takaisin sänkyyn oli mieheni naama näkkärillä. Kysyin että mitä nyt on tapahtunut niin hän vastasi että tuo sinun huutosi...



Voi että voi V*TUTTAA!!! Hän saa raivostua ja hakata seiniä mutta kun minä satun huutamaan silloin kun minua sattuu niin hän vetää meloonin nenään. Tänään en sitten aamulla tapani mukaan töihin lähtiessä käynyt toivottelemassa hänelle onnea kokeeseen (hän jatkoi vielä unia kun lähdin töihin) saa hieman miettiä tuota omaa käytöstään ja oikeasti pyytää anteeksi ja myöntää olleensa väärässä! Nyt on minun tilaisuuteni näpäyttää häntä hänen käytöksestä.