Karjalaiset tavat!

Ja olen isäni puolelta täyskarjalainen (isäni syntyi evakkomatkalla).

Toisaalta kannattaa miettiä, miten sanoa, että ei halua. Ensinnäkin on kohteliasta syödä edes vähän, eikä heti sanoa, että ei halua. Sellainen heti-kieltäminen loukkaa toista ihmistä hyvin paljon ja et kai sinä haluaisi, että sinua loukataan. Joten käyttäydy myös niin, että sinä et loukkaa toista ihmistä. Kun sitten olet syönyt jonkin verran, jätä loput lautaselle ja sano, että et JAKSA enää. Älä sano, että et tykännyt tai että olit syönyt jo toisaalla.

Olen tottunut siihen ahtamiseen. Äitini on opettanut minulle että ruokaa ei jätetä joten ruuan jättäminen on lapsuudenkodissamme ollut tuomittava asia. Enpä ole sitten jaksanut enkä viitsinyt sanoa mitään vastaan jos äiti ehtii lautaselle tunkea norsun annoksen ja vielä imellyksiä jälkkäriksi. Joskus jos ollaan perheellä vanhempien luona pidempään lomailemassa niin kyllä huomattavasti lihon sillä viikolla. Olin lapsena ylipainoinen joten minulla on vaan jäänyt tosi negatiivinen asenne tuputtamisesta. Mummini oli samaten lihava ja korosti aina että syödä pitää...kunnolla!



ap

Kyllä se hieman ärsyttää, kun olet saanut haukattua kerran pullasta ja toinen hössöttää vieressä: " ota lisää, ota lisää" . :)

Käytännön syistä vanhempien luona tulee olemaan monta reissua koska he äitini on häitä järjestämässä ja heidän kanssaan pitää säilyttää sopu! Äitini ei kyllä halua edes uskoa että muka lihoisin hääpäiväksi. Vähättelee koko asiaa ja kallis puku hommattu juuri H-hetkeä varten. Haluan eroon tästä kakoisleuastakin ja se käy vaan siten että olen kotona rajulla nälkäkuurilla jotta vanhempien luona varaa ahtaa...*huoh*



ap

mutta ei meilläkään lautaselle asti ruokaa laiteta... Tosin kun me oltiin pieniä, eikä olis maltettu istua ruokapöydässä niin mummo kyllä juoksi lusikan kanssa perässä syöttämässä " ettei lapsparalle tuu nälkä"

ja voi taivas sitä syömistä. Kerrankin menin vessaan kun kahvit oli jo joutu ja olin aivan ähkyssä. Kun palasin takaisin, oli kahvikuppi taas täytetty mitään kysymättä, ajatuksena, että olin ehkä jotenkin jo sillä reissulla nälkiintynyt. Aivan ihania ruokia ne kyllä on, mutta rajansa kaikella. Ja ainakin yksi täti todella loukaantui, kun ei kertakaikkiaan voitu syödä, me tyhmät oltiin juuri ennen kyläilemään lähtöä syöneet.

Ruoka- ja kahvipöydässä on sen seitsemän sortin eväät ja kaikkea pitäisi syödä. Jos ei muuten niin syyllistämällä: -" Eipä se tuolle tytölle paistettu ahven kelvannut" (sen jälkeen kun on syönyt läjäpäin piirakoita, paistia, perunaa, savukalaa ja ties mitä...) Ja kaikkea pitäisi ottaa lisää, ja suunnilleen ruoka suussa kehua retostaa emännän keittotaitoja. Jos ei kehu, hän kehuu itse ;) " Naapurin Paavokin sanoi ettei missään saa yhtä hyvää pullaa kuin täällä" ...



Toisaalta IHMETTELEN samaa muoria kun hän meillä kyläilee! Kun laitat runsaan aamiaisen, mummeli närppii ehkä yhden kuivakakkuviipaleen tai keksin. Ruokailussa otta yhden perunan tai lusikallisen riisiä ja

saman verran lisukkeita. Tuskin se ruoka voi kovin pahaakaan olla ;) Vai pitäisikö meidänkin tuputtaa koko ajan, otaotaotaota, ja vahtia jokaista suupalaa....



Ihan ok tyyppi siis muuten ja hyvää ruokaa laittaa... Tyyli vaan on kyseenalainen!

Mun mummo Viipurista ja vaikka toki tyrkyttää EI IKINÄ työnnä mitään kenenkään lautaselle!



Sen toki allekirjoitan, että näyttäisiolevan tapana tehdä ruokaa aina komppanialle kun siihen puuhaan ryhdytään, eli ruokaa on pöydässä todella paljon syöjiin nähden, mutta kyllä sitä sitten osataan pakastaa tai muuntaa seuraavana päivänä syötäväksi myös.

ap

ja viipurista mummi oli. impilahdelta suku.