Ketään paikalla, jolla raskaus tullut yllätyksenä?
Eli, ei niin suunnitellusti?
Miten sinä ja miehesi siihen reagoitte?
Kommentit (9)
Mutta jo viikon päästä yllätyksestä mieskin oli jo tottunut ajatukseen pikkukakkosesta ja oli onnellinen. Kaikki hyvä tosin loppuu aikanaan, ja siitä muutaman viikon päästä raskaus meni kesken :´(
Alkujärkytyksen mentyä ohi mieheni oli ehkä positiivisempi, itsestä tuntui etten ollut vielä valmis äidiksi. Voi olla että miestänikin pelotti ajatus vauvasta, mutta ei hän sitä kyllä koskaan näyttänyt. Nyt lapsia on jo kolme.
se oli shokki ja paha sellainen... Minulla olisi alkanut työt kahden viikon päästä, ja kun ei ole alan kokemusta niin työ tuntui lotto voitolta, kun yleensä hoitoalalla saa kuitenkin vain niitä pätkiä ja nyt olisi ollut työtä 5 vuodeksi vähintään... lapsien piti siirtyä hoitoon, ja sen sellaista...
Mutta niin ne pillerit sitten petti, ei siinä auttanut muuta kuin silmiään pyöritellä ja alkaa tottumaan ajatukseen että vasta olen valvonut 3 vuotta ja viimeisen kahden kuukausen ajan olen saanut nukkua jopa 4 tuntia putkeen että kohta sitä valvotaan taas ja kunnolla... Olin aika hukassa, ja pahoinvoinnin takia jäin pois töistä ja annoin paikan mennä sivu suun... koska tiesin että pahoinvointi kun alkaa niin sairaalassa pitää käydä tipassa, ja jos menee vanhan kaavan mukaan niin puolen välin jälkeen tulee teen vuodelepo ja loppu raskaus menee sairaalassa maaten...
Tässä sitä sitten olen pohtinut että entäs jos joudun sairaalassa olemaan taas pari kuukautta niin kukas lapsia hoitaa, kun mieskin juuri viahtoi työpaikkaa?
selvisi että olen rv 10..ei haluttu enään aborttia(ei oltas varmaan muutenkaan tehty) nyt onnellisia päätöksestä!
siinä häsläyksessä saada siemensyöksyä. No, raskaustestistä päätellen kuitenkin sai.
Se oli mieletön järkytys, päätin kuitenkin pitää lapsen, enkä ole päivääkään katunut. Parhaat 6,5 vuotta lapsen kanssa! Mies ei ota osaa elämäämme ja se on ihan ok.
sitten sähläsin kesäloman aikana pillereiden kanssa ja tulin raskaaksi. Muistan kuinka istuin puiston penkillä ihan shokissa ja tunsin, että kaikki kaatuu päälle. Olin monta päivää ihan sekaisin. Mies oli myös yllättynyt, mutta ei nyt niin järkyttynyt kuin minä. Nuorimmaiseen tuli sitten ikäeroa 5 vuotta ja saimme kahden pojan jälkeen tytön. Olimme jo raskauden kestäessä lpultakin onnellisia asiasta ja innokaina kaikki odotimme tulokasta, mutta täytyy sanoa, että niin se elämä vaan meitä vie... En voisi kuvitella perhettämme ilman tätä tyttölasta. Olemme hänestä erittäin kiitollisia. Kyse oli vaan siitä, että olin elämäni omassa päässäni järjestellyt valmiiksi ja lapsihan kääntää kaiken ylösalaisin. Hän ei tee niinkuin olin suunnitellut. Hän ei mene minun pillini mukaan vaan minä hänen pillinsä (rytminsä) mukaan jne.
Jos mies ei olisi ollut ihana ja kelpo potentiaalinen aviomiesehdokas, olisin kuitenkin pitänyt lapsen. Mies kuitenkin oli ihana ja kantoi vastuunsa ja menimmekin nopeassa tahdissa kihloihin ja naimisiin. Olemme olleet erittäin onnellisia ja toisillemme sopivia nopeasta alusta huolimatta. Lapsiakin on tässä ehtinyt tulla lisää. En tiedä olisimmeko yhdessä, jos en olisi tullut raskaaksi. Onneksi niin kävi, koska en usko että voisimme elää enää tätä onnellisempaa elämää!
Kuopuksemme sai alkunsa täysin suunnittelematta, kun ei aikaisemman IVF-raskauden jälkeen osattu olla niin kauhean huolissamme ehkäisyn suhteen...