Ei ole nälkä, jano, vilu, väsy eikä satu. Ikinä! Onko normaalia vai oire jostakin?
Taas huolehdin tästä meidän vanhemmasta mukulasta, toivon mukaan turhaan. Sattui tuossa viikonloppuna jotakin, joka sai minut epäilemään, että kaveri ei oikeasti taida ainakaan täysin tunnistaa noita otsikossa mainittuja perustunemuksia. Ei hän ikinä ole myöntänyt, että olisi nälkä tai väsyttäisi tai että kämmenen kokoinen mustelma voisi mahdollisesti olla kipeä, mutta olemme aina pistäneet koko jutun sen piikkiin, että " kovat jätkät" eivät moisia ääneen myönnä. Ei hän muutenkaan ole kovin hyvä antamaan tunteilleen sanoja, mutta tämä tuntuu silti aika äärimmäiseltä. Siis enhän minä itsekään tunnista noista nälkää, mutta olen sen tunteen ihan itse itseltäni tuhonnut, pojalla sellaista ei ole taustalla. Voivatko tällaiset olla oireita jostain neurologisesta ongelmasta vai onko joku kehitysvaihe mahdollisesti mennyt pieleen?
Kommentit (18)
mutta varmaankin olisi huomattu jos lapsella olisi viitteitä moiseen.
eikö edes janota tai nälätä vaikka näkisi jotain hyvää (limsaa, karkkia, hampurilaisen tms)
Jos siis esim. rönyää pyörällä, niin kyllä suusta saattaa se " auts!" kuulua ja noustessaan ylös ja ottaessaan ensimmäiset askeleet selvästi tarkistaa, että mihin sattuu ja toimiiko kaikki. Mutta jos kysyy sattuiko pahasti, niin ei sattunut tai jos tosiaan kommentoi jotain mustelmaa, että onpa pahan näköinen, on varmaan kipeä, niin vastaus on yleensä, että ei oikeastaan.
Autismin tai aspergerin oireet eivät enimmäkseen sovi poikaan. Sosiaalisissa suhteissa on ollut vaikeuksia, mutta nyt näyttää niin paljon paremmalta sillä rintamalla, että ne vaikeudet tuskin ovat neurologisia. Ja muut aspergerin oireet eivät kyllä sovi.
Pojalla on kyllä herkkuruokia, joita syö mielellään, mutta jos kukaan ei ole sitä ruokalautasta nenän eteen työntämässä, syöminen herkästi unohtuu. Esimerkiksi välipalaan, jonka siis yleensä ottaa itse, eikä kukaan tunge sitä nenän eteen, suhtautuu jotenkin kuin askareeseen. Siis samalla tavalla kuin läksyihin. Koulusta tultua ja ennen uudelleen ulos lähtöä hänen pitää siis vaihtaa vaatteet, tehdä läksyt ja syödä välipala. Tätä on hiukan vaikea selittää, mutta jotenkin siis suhtautuu tuohon syömiseen samalla tavalla kuin noihin muihinkin. Saattaa siis soittaa minulle ja kysyä lupaa mennä johonkin ja kertoo samantien, että on vaihtanut vaatteet, tehnyt läksyt (10 matikan laskua, lukenut historian läksyn, 3 tehtävää enkusta) ja syönyt (juustovoileivän, tomaatin ja lasillisen tuoremehua) ja minä sitten annan luvan. Mutta pointtini siis on, että suhtautuu välipalaan kuin kotiaskareeseen, ei ota sitä siksi, että hänellä on pakko olla siinä vaiheessa päivää nälkä. Harvoin ottaa myöskään lisää ruokaa. Ottaa lautasellisen ruokaa, syö sen, mutta ei ikinä sano, että ei jaksa koko lautasellista tai että haluaisi lisää.
Jotenkin tuntuisi ymmärrettävämmältä, jos ei haluaisi kertoa nälkäinen tai väsynyt tai viluinen, koska pelkäisi jonkun kivan keskeytyvän, kun pitäisikkin lähteä syömään tai nukkumaan tai lämpimään, mutta kun aina ei ole kyse edes siitä. Yksi aika kuvaava esimerkki oli viime talvena. Olimme laskettelemassa ja sää oli hieman sellainen, että vaatemäärän kanssa oli säätämistä ja ilma kylmeni päivän mittaan selvästi. Siksi mukaan oli pakattu ylimääräistä vaatetta lisättäväksi, jos tarve tulee. Silti iltapäivästä löysin pojan huulet sinisenä ja hampaat kalisten vakuuttamassa, että ei ole kylmä. Ja hän siis ei ollut lisännyt mukana ollutta villapaitaa takkinsa alle, vaan oli samoissa vaatteissa kuin aamulla. Ymmärtäisin, jos kyse olisi ollut siitä, että olisi pitänyt lähteä kotiin, kun tuli liian kylmä, mutta kun olisi vain tarvinnut hakea yksi villapaita ja pistää se päälleen ja olo olisi varmasti kohentunut. Aikaa olisi hukkaan mennyt ehkä viisi minuuttia.
Tähänhän perustuu se että miehet hoitaa työnsä todella hyvin ja loppuun asti, ja jaksaa hioa yksityiskohdat täydellisyyteen asti. Eli mitään outoa ei mielestäni pojassa ole, vaan miehiset luonteenpiirteet, joille ei vielä ole ehkä käyttöä.
Mieheni lapsesta tuli samanlainen, kun äidiltä karkasi mopo pahastai käsistä eikä hän jaksanut huolehtia lapsesta. Lapsi oppi, että hänen tunteillaan ja tarpeillaan ei ole äidin elämässä mitään arvoa eikä niistä kertomalla tilanne parane yhtään, joten parempi pitää suunsa kiinni. Vähitellen hänen tunne-elämänsä jäätyi niin että hän ei ilmeisesti oikeasti tuntenut nälkää, janoa ja väsymystä. Hänellä oli jopa isoja ruhjeita, joihin ei kuulemma sattunut yhtään.
Pojalla on kyllä herkkuruokia, joita syö mielellään, mutta jos kukaan ei ole sitä ruokalautasta nenän eteen työntämässä, syöminen herkästi
Siis miten hänen pitäisi toimia, että olisi ok??? Tehdä välipasta joku ihme ohjelmanumero erikseen????
" ...unohtuu. Esimerkiksi välipalaan, jonka siis yleensä ottaa itse, eikukaan tunge sitä nenän eteen, suhtautuu jotenkin kuin askareeseen. Siis samalla tavalla kuin läksyihin. Koulusta tultua ja ennen uudelleen ulos lähtöä hänen pitää siis vaihtaa vaatteet, tehdä läksyt ja syödä välipala. Tätä on hiukan vaikea selittää, mutta jotenkin siis suhtautuu tuohon syömiseen samalla tavalla kuin noihin muihinkin. Saattaa siis soittaa minulle ja kysyä lupaa mennä johonkin ja kertoo samantien, että on vaihtanut vaatteet, tehnyt läksyt (10 matikan laskua, lukenut historian läksyn, 3 tehtävää enkusta) ja syönyt (juustovoileivän, tomaatin ja lasillisen tuoremehua) ja minä sitten annan luvan. Mutta pointtini siis on, että suhtautuu välipalaan kuin kotiaskareeseen, ei ota sitä siksi, että hänellä on pakko olla siinä vaiheessa päivää nälkä. Harvoin ottaa myöskään lisää ruokaa. Ottaa lautasellisen ruokaa, syö sen, mutta ei ikinä sano, että ei jaksa koko lautasellista tai että haluaisi lisää. "
Itsekin olen ollut sellainen, että esimerkiksi syöminen unohtui helposti. Sitten illalla kun muistin en välttämättä jaksanut lähteä enää tekemään mitään ruokaa. Ja lapseni ovat myös sellaisia, etteivät varmaankaan viitsisi pysähtyä ja alkaa pukea villapaitaa päälle jos olisimme laskettelemassa ja tulisi kylmä. Tai ehkä tyttäreni mutta poikani ei.
Eli kai se on aika normaalia, että tietyt tunteet joskus painetaan taka-alalle, kunnes esim nälkä kasvaa niin suureksi että on pakko saada ruokaa.
Siis olettaisi, että liikkuvainen ja jo valmiiksi turhan laiha kasvava poika olisi nälkäinen, kun ei muutamaan tuntiin ole saanut ruokaa ja söisi siis siksi, että on nälkä. Mutta kun tuntuu syövän siksi, että häntä on käsketty niin tekemään ja tietää, että lupaa lähteä ei heru, jos ei ole syönyt. Välipala tuntuu siis hänelle olevan tasan samanlainen askare kuin läksyjen teko, ei kovin mieluinen, mutta pakollinen välivaihe ennen kuin saa luvan siirtyä mieluisampiin asioihin. Luulen, että ei söisi välipalaa, jos ei olisi käsketty ja jos käskyn toteuttamista ei seurattaisi. Ja sama koskee muuta syömistä. Syö aamupalan, koska se hänelle nenän eteen tyrkätään, syö koulussa lounaan, koska sinne joka tapauksessa pitää mennä istumaan, syö välipalan, koska on käsketty, syö päivällisen, koska käsketään ja iltapalakin jää välistä, jos on silloin kun pienempi syö poissa kotona ja jos kotiin tullessa ei erityisesti muistuteta.
Mitä laiminlyönteihin tulee, niin en oikein usko. Poika on asunut meillä nyt reilun vuoden, koska äidin ja ennen kaikkea isäpuolen kanssa menivät sukset ristiin. Menneisyydessä on toki saattanut olla vaiheita, jolloin äidillä on itsellään ollut niin rankkaa, että ei lasta ole riittävästi jaksanut huomioida, mutta ainakin ulkoisesti asiat ovat kuitenkin olleet hyvin jo useita vuosia. Poika on myös aina ollut siististi vaatetettu jne. joten täysin häntä ei ainakaan ole laiminlyöty.
huomaa onko nälkä tai kylmä, niin ei minusta ole ihan normaalia.
Vierailija:
Itsekin olen ollut sellainen, että esimerkiksi syöminen unohtui helposti. Sitten illalla kun muistin en välttämättä jaksanut lähteä enää tekemään mitään ruokaa. Ja lapseni ovat myös sellaisia, etteivät varmaankaan viitsisi pysähtyä ja alkaa pukea villapaitaa päälle jos olisimme laskettelemassa ja tulisi kylmä. Tai ehkä tyttäreni mutta poikani ei.Eli kai se on aika normaalia, että tietyt tunteet joskus painetaan taka-alalle, kunnes esim nälkä kasvaa niin suureksi että on pakko saada ruokaa.
aika samanlainen. uskon että se on vaan luonteenpiirre ja lapsen aika on erinlaista kun aikuisen, ei vaan aina " muista" syödä tms. meillä toinen pojista reakoi kipuun paljon voimakkaammin ja olen ajatellut että sekin on vaan yksilöeroja.
hauskaa. pitäkää peli-ilta ja tee jotain mitä hän haluaa
Meillä usein suunnitellaan viikon ruoat etukäteen, koska olemme laiskoja kaupassakävijöitä ja silloin melkein aina pyydämme pojilta ehdotuksia ruoiksi ja toteutamme niitä. Samoin aamu-, väli- ja iltapaloja varten pyrimme ostamaan jotain, mistä lapset pitäisivät. Tämä vanhempi poika myös ihan mielellään auttaa ruoanlaitossa, nälkä hänellä ei vain tunnu ikinä olevan. Ei siis esimerkiksi pyydä edes herkkuja oikeastaan koskaan oma-aloitteisesti.
Vierailija:
hauskaa. pitäkää peli-ilta ja tee jotain mitä hän haluaa
Aiemminkin olet hänestä täällä kirjoittanut ja kyllä hänessä jotain häikkää on. Onko odotusaikana altistunut jollekin vai onko geeneissä vai onko vauva- tai varhaislapsuusaikana jääny jotain paitsi...? Who knows, -bioäiti ehkä.
En minä sitä kiellä, etteikö hänessä olisi haastavat puolensa, tuskin muuten asuisikaan meillä, kuitenkin hän pärjää ihan riittävän hyvin ihan riittävän monessa asiassa. Ystävyyssuhteissa on vielä haasteita, mutta parempaan päin ollaan menossa, koulussa pärjää nykyisin kivasti ja kotonakaan ei ole ihan mahdoton. Joitain minua huolestuttavia asioita on, mutta silti kieltäydyn uskomasta, että hänestä ei muka voisi kasvaa ihan tervettä ja pärjäävää aikuista. Perintötekijöissä sinänsä ei pitäisi olla mitään vikaa ja tuskin vauva- tai varhaislapsiajoissakaan. Myöhemmin sitten on tullut isompia kompastuskiviä hänen ja äitinsä elämään ja niillä varmasti on vaikutuksensa, mutta en minä ainakaan ihan niin pessimisti olisi, että väittäisin, että se synnyttäisi jonkun kohtalon, jota ei voi paeta. Nytkin lähinnä mietin, että jos tämä tuntemusten tunnistus on epänormaalia, niin miten sitä mahdollisesti pystyisi tukemaan.
Vierailija:
Aiemminkin olet hänestä täällä kirjoittanut ja kyllä hänessä jotain häikkää on. Onko odotusaikana altistunut jollekin vai onko geeneissä vai onko vauva- tai varhaislapsuusaikana jääny jotain paitsi...? Who knows, -bioäiti ehkä.
ihmiset kokevat kivunkin aika eritavalla nälästä tai janosta puhumattakaan. En minäkään usein huomaa, että olisi jano tai nälkä.
Vierailija:
Aiemminkin olet hänestä täällä kirjoittanut ja kyllä hänessä jotain häikkää on. Onko odotusaikana altistunut jollekin vai onko geeneissä vai onko vauva- tai varhaislapsuusaikana jääny jotain paitsi...? Who knows, -bioäiti ehkä.
Jos kumminkin poikasi on jo 12-v ei varmaan ole kyse ihan niin vakavasta jutusta. Nämä kipua tuntemattomathan ovat vaaraksi itselleen. Poikasi varmasti osaa varoa esim. silitysrautaa tai hellaa, koska palovamma sattuu - eikä kai putoile ja katko luitaan tms...? Taitaa vaan olla normaalia korkeampi kipukynnys poitsulla.