Mitä ajattelette etävanhemmasta joka omasta tahdostaan ei tapaa/tapaa vain harvoin lastaan?
Kommentit (10)
ja kipeä ero, eikä etävanhempi kestä nähdä exäänsä.
voi tuntua helpommalta ettei näe ollenkaan niin ei tarvi hajota joka kerta uudestaan.
Kuinkahan moni, yleensä kai nainen, lähivanhempi ajattelee sitä miltä siitä toisesta tuntuu kun lapset otetaan pois ja niitä saakin yhtäkkiä vain lainaan välillä, sopimuksen mukaan. Varsinkin jos etävanhempi ei ole edes alunperin halunnut erota.
Ja sit mourutaan kun ei sovikaan etävanhemmalle kun armollisesti annettais lasta kylään kerran kuussa viikonlopuksi.
En tajua miten pikkulasten vanhemmat voi tehdä niin kauhean jutun että erota, ellei siis ole jotain ihan tosi vakavaa syytä, siis tyyliin, " ansaitsenhan minäkin olla onnellinen elämässäni, ollaan kasvettu erilleen, seksikään ei luista...."
niin kun sekin saattaa olla niin montaa eri asiaa, jonkun mielestä se että mies katsoo pornoa ja jättää jälkensä jatkuvasti korjaamatta.
Sellainen joka ei ole onnellinen avioliitossa jossa suurinpiirtein tullaan toimeen eikä ole mitään maata kaatavaa tragediaa tuskin on onnellinen yksinkään, uudessa suhteessa ehkä vähän aikaa. Se onni on siellä jossain omassa asenteessa, voi kun se oppi joskus menis perille.
Vierailija:
Ja sit mourutaan kun ei sovikaan etävanhemmalle kun armollisesti annettais lasta kylään kerran kuussa viikonlopuksi.
Ärsyynnyin kirjoituksestasi, vaikkei ehkä pitäisi, sillä se ei koske minua - mutta kuitenkin koskee. Erosimme erilleenkasvamisen vuoksi, toinen vähintään yhtä iso syy oli alkoholi. Ex ei tapaa, minähän " riistin" häneltä lapsensa, hän ei tahtonut erota. Minä tahdoin, koska en tahtonut juoppoa miestä riesakseni.
Tavata saisi kyllä ihan miten paljon tahtoo, vaikka monta kertaa viikossa, mutta ei se ole vieläkään 5 vuoden eron jälkeen asiasta innostunut. Parempia aikoja odotellessa...
aikuisen ihmisen tulisi kyetä asettamaan omat tunteensa kakkostilalle ja asettaa lastensa tunteet ykköseksi. Etävanhemman osa on rankka, sitä en kiellä, mutta on varsin itsekästä ja lapsellista olla tapaamatta lapsia siksi kun tilanne on itselleen rankka. Entä lapset ja heidän tunteensa? Lapsille on elintärkeää säilyttää säännöllinen suhde myös muualla asuvaan vanhempaan. Aikuinen kykenee kontrolloimaan tunteitaan, lapsi ei.
terveisin yh, jonka sydän miltei särkyy kun näkee lastensa tuskan (isä ei omasta halustaan halua pahemmin tavata lapsia)
ja siinä kutonen olet täysin oikeassa, että heppoisin perustein tehdyt erot tulisi kieltää.
silti pitäis muistaa että joku voi hajota kokonaan, tai todella pitkäksi aikaa, erosta varsinkin jos lapset menee samalla.
Kuka meistäkään tietää miten itse reagoisi vastaavassa tilanteessa?
masentuvat lähes toimintakyvyttömiksi avioeron myötä. Sellaisessa tapauksessa en olisi niin julma.
Eikö yksinkertaisin selitys ole, ettei etävanhempi välitä lapsesta tarpeeksi " pilatakseen" mukavat löhöviikonloput? Lapsesta on vaivaa ja " haittaa" ...
Tietämissäni tapauksissa kaikissa syynä on vain se, että etävanhemmalla on uutta perhettä ja heillä omat kotileikkinsä. Yleensä tuohon tilanteeseen yhdistyy vielä se, ettei lapsen ja etäisän välillä ole minkäänlaista suhdetta vaan lapsi on syntynyt yhden illan jutusta tai lyhyestä seurustelusta. Eivät ole koskaan eläneet yhdessä, ja suhde on pakkopullaa etävanhemmalle.
lapsi saanut alkunsa yhdestä yöstä ja ne, joissa on monivuotinen suhde takana.
On yksinkertaista sanoa, että lapset ovat vain suuri vaiva, eikä etä siksi halua nähdä. Ainoa tapaus, jonka suht läheltä tiedän on sellainen jossa äiti etä. Hänellä on tietyntasoisia mielenterveydellisiä + elämänhallinnan ongelmia, näistä seuraa se, ettei hän kovin usein jälkikasvuaan tapaa.
Ja pitää nyt varmaan selventää, että lapsiaan hän ei menettänyt - eikä hänellä ole diagnoosia - hän on vain ERITTÄIN ailahtelevainen, sellainen kotikutoinen mielialalääkkeiden ja rauhoittavien popsija. Lääkärinä pääsee itseään lääkitsemään. Kyllä hän työnsä hoitaa ja on mm. opettanut yliopistossa, yksityiselämä vain heittää, heittää, heittää...
se on myös hänen oma menetyksensä.