Paritalo kokemuksia?
Onko ihan pöllöä ostaa paritalon puolikas. Mitä ongelmia siitä seuraakaan? Onko kellään hyvää tai pahaa sanottavaa asiasta?
Kommentit (5)
Kiinteistömuotoisessa homma toimii, jos toisella puoliskolla on isompi määräysvalta. Ainakin syntyy päätöksiä, eri asia on sitten se, mitä se vähemmistöasukas niistä tykkää. Jos määräysvalta 50/50, saadaan riitaa aikaiseksi joka asiasta, jos ei naapurin naama miellytä.
Minullako muka huonoja kokemuksia?!
Ollaan päätetty, että joko omakotitalo tai kerrostalo, ei enää siltä väliltä mitään. Paritalot maksaakin niin hunajaa etteivät kiehdo, mielummin parikymmnetä tonttua lisää niin saa oman.
Meillä ehti olla kahdet naapurit, ja homma toimi loistavasti. Ei ollut mitään ongelmia. Olinkin hämmästynyt kun myytiin omaa puoliskoa, soittajat järestään tiedustelivat minkälaisia ongelmia on ollut naapurin kanssa. Eipä ollut kokemusta sellaisista. Ja meillä oli asunto-osakeyhtiö.
En kuitenkaan suosittele hyvin ehdottomille ja minäminä-ihmisille. Täytyy olla jonkin verran sosiaalinen luonne, että tulee toimeen.
vuosi ollaan asuttu ja kivasti menny naapureiden kanssa. Eivät ole liikaa tunkemassa meidän juttuihin, mutta ovat oikein ystävällisiä ja helppo hoitaa asioita/yhteisiä pakollisia hankintoja heidän kanssaan. Eli paljolti riippuu siitä toisesta puolesta kuinka viihtyy. Ja sitähän on vaikea tietää ennen asumista, millaisia ovat.