Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksatte useamman pienen lapsen kotiäidit?
21.08.2006 |
Mielenkiinnosta kyselen, kun alkaa olemaan itseltä voimat vähissä. 3 alle 4-vuotiasta on, ja nyt kaikki sairaana. Yhtä itkua, riitaa, parkua ja kiukkua. Ollut jo 4 päivää eikä loppua näy.
Vauva on melko tyytymätön ja itkeskelee ja kitisee pitkin päivää, esikoinen uhmaiässä ja keskimmäinen 1.5v ehtii joka paikkaan eikä usko mitään vaikka kieltää. Hmm. ei helpota juurikaan edes se, että esikoinen on kerhossa 2 x vkossa 3h.
Miten muut jaksatte useamman pienen kanssa kotona? Vai jaksatteko? En kaipaa ' mitäs teit lapsia' vastauksia nyt.
Kommentit (18)
Kaikki olisi todella mukavaa, jos lapset eivät koko ajan tappelisi ja osaisivat edes hetken leikkiä sovussa, ilman että pienempi heti alkaa itkemään isomman otteiden ollessa liian kovia. Sekin olisi mukavaa, jos ne tottelisi eikä pitäisi sataa kertaa samasta asiasta mainita. Nautin lapsista, enkä voisi ajatellakaan että niitä en olisi halunnut. Silloin kun lapsia ei ollut oli vain toiset huolenaiheet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aamuisin ei viitsisi nousta kun päivältä ei ole odotettavissa mitään muuta kuin sitä samaa kitinän kuuntelua.
Vähän kärjistetysti sanottu, mutta siltä välillä tuntuu.
eli tosi tyytyväinen eikä vaadi paljon tai ole sairastellut. Kerhot yms paikat jossa lapset saa iloita ja askarrella ja leikkiä vapaasti ja joissa sitten äitikin saa rentoutua siinä ohessa on myös täekeitä. Kotona ilman harrastuksia en jaksaisikaan. Käymme kerhoiss yms 5 kertaa viikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi nyt vaan tämä vanha klisee... mutta olisi luullut jo ekan tai viimeistään tokan jälkeen tajuavan mitä se arki on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Anteeksi nyt vaan tämä vanha klisee... mutta olisi luullut jo ekan tai viimeistään tokan jälkeen tajuavan mitä se arki on.
Olisi pitänyt tietää ettei kolmen kanssa voi olla?
En ymmärrä, en ymmärrä ollenkaan sitä, että mikä ihme saa jengin punkemaan niitä kakaroita liukuhihnalta miettimättä (?) ollenkaan sitä että niiden hoitaminen saattaa (todennäköisesti) olla myös ihan muuta kuin kevyttä vaaleanpunaista päiväunta.
Mä en tajua ollenkaan niitä ketkä pusaa ensin ison katraan lapsia ja sitten alkaa kokopäiväiseksi valittajaksi että kun on niin rankaa ja voimat loppuu. Se on ITSEAIHEUTETTU tilanne, ketään muuta siitä ei voi syyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja neuvotte toisia, KUINKa heidän pitäis elää! elämässä tulee joskus takapakkeja, ettekö tosiaankaan ole kuullut moisesta? jos olet elinikäsi VAIN töissä, niin johan sielläkin on joskus tilanteita, ettei ihminen vain yksinkertaisesti jaksa.
Ei sitä voi koskaan etukäteen muutenkaan tietää, mitä elämä tuo tullessaan olipa se yksi tai kaksi lasta tai jopa kahdeksan! lapset, huom, kasvavatkin ja eteen tulee erilaisia tilanteita. Mutta kyllä siitä selvitään jos halutaan! tsemppiä vain sulle ap, minullakin on kolmas tulossa, mutta en edes jaksa odottaa kauhulla, onkohan minunkin elämä jossain vaiheessa hankalaa! en usko, että se sen helpompaa ois, jos ois " vain" ne kaks lasta!
lopettakaa ainakin tuo syyllistäminen, niin ei tarvis murehtia toisten ongelmia! menkää itseenne, te " helpon elämän" etsijät! sekö onkin elämässä tärkeintä?
lapsi voi olla myös vahinko tai kuten meillä, kaksoset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä meillä päin useamman lapsen kotiääidit selviävät hommastaan hienosti, vaikka joskus sattuukin (kuten ap:lle nyt) hankalia sairastelu yms. -jaksoja jolloin väsyttää ja tekee mieli avautua - vaikkapa sitten nettipalstalla. Ne onnettomat, jotka eivät tätä tärkeää ja hienoa aikaa jaksa kotona, menevät töihin ja vievät lapsensa vieraalle hoitoon. :(
Itse odotan neljättä ja esikoinenkin on vasta 5-vuotias eli pieniä ovat kaikki. Syksyn tullen meilläkin alkaa taas seurakunnan kerhot ja muut tapaamiset, missä käymme 3-5 aamupäivänä viikossa. Muut aamut ulkoillaan tai käydään kylässä tuttavaperheissä tai he ovat meillä kylässä. Kyläilyjen yhteydessä tehdään ruoka koko porukalle yhdessä, muussa tapauksessa olemme omalla perheellä puolen päivän jälkeen lounaalla kotona. Sen jälkeen 1-vuotias ja 3-vuotias menevät päiväunille ja 5-vuotias lueskelee omassa sängyssään 30-60 min. Se on minun omaa aikaa, jolloin nukun, luen, nettailen tms. Esikoisen kanssa sitten nousemme puuhailemaan ruokaa ja siivoilemaan yms. Sittenhän tulee jo mieskin töistään, ja alkaa koko perheen yhteinen aika, plus minä lähden välillä yksinäni uimaan, joloin saan lisää omaa aikaa ja jaksamista. Tälleen meillä täyttyy kivasti koko päivä, ja minä näen muitakin äitejä päivittäin, eikä käy tylsäksi.
Uhmaa ja tappelujakin on, sekä huonoja päiviä meillä kaikilla. Niihin on omat keinonsa, selvät päivärutiinit auttavat jaksamaan niistäkin. Lisäksi tietysti kannattaa varata jokaista lasta varten pieni hetki kahdenkeskistä aikaa joka päivä, niin kenenkään ei tarvitse kiukuttelemalla hakea huomiota.
Jos joku meistä sairastuu emme tietenkään lähde kerhoihin tai kylään. Sitten teemme tänne sellaisen sairastuvan, että kaikki niin terveet kuin sairaatkin voivat lepäillä yöpuvuissaan koko päivän, katselemme videoita, luemme kirjoja, pelailemme ja herkuttelemmekin. Näin sairastelutkin sujuvat helpommin ja vähemmin kitinöin. Kannattaa kokeilla!
Kaikkia ei ehkä ole tekemällä tehty ja avioliitossa terveen sikiön abortointi laiskuussyistä ei kaikille ole vaihtoehto. Ei vaikka väsyttäisikin.
Moniko teistä tuomitsijoista on tehnyt abortteja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitten helpottaa kun alkaa olla sen ikäsiä että leikkii keskenään. päivä kerrallaan, vlillä on huonoja kausia just jos kaikki kipeenä mutta pitää vaan välissä yrittää hemmotella itseä suklaalla ym...
mee niitten kaa leikkipuistoon tai johonki avoimeen päiväkotiin että saat jutella joskus muiden äitien kaa?
T: neljän äiti + koirunpentu :)
Mitähän minusta sitten sanotaan? Minä kun tahdon valittaa tämän ainokaiseni sairastellessa. Valitan myös jos itselläni sattuu olemaan migreenikohtaus. Ja on erittäin kurjaa, jos olemme koko pieni perhe sairaina yhtä aikaa.
Vierailija:
En ymmärrä, en ymmärrä ollenkaan sitä, että mikä ihme saa jengin punkemaan niitä kakaroita liukuhihnalta miettimättä (?) ollenkaan sitä että niiden hoitaminen saattaa (todennäköisesti) olla myös ihan muuta kuin kevyttä vaaleanpunaista päiväunta.Mä en tajua ollenkaan niitä ketkä pusaa ensin ison katraan lapsia ja sitten alkaa kokopäiväiseksi valittajaksi että kun on niin rankaa ja voimat loppuu. Se on ITSEAIHEUTETTU tilanne, ketään muuta siitä ei voi syyttää.
Meillä suunnilleen samanlaista kuin teillä:) Lasten iätkin melkein täsmää ja neljäs on masussa.
Kun nenä vähänkin vuotaa. Ja syksyn flunssa-ajan alettua niitä tahtoo tulla. Kyllä tekee mieli välistä valittaakin kun antibioottia sen kun kuluu.. Ja yöt menee itkeskelevää rauhoitellessa.
meilläkin on harkittu ja odotettu lapsi, jota hoidamme miehen kanssa yhdessä. Mies työskentelee kotona joustavasti ja on nytkin lapsen kanssa ulkona. Silti valitan joskus, että en jaksa. Ja valitin toisinaan, vaikkei lasta ollutkaan, etten jaksa tätä tai tuota.
Tsemppiä kaikille kaikille elämäntilanteissa. Valitetaan aikamme ja sitten taas nautitaan.
Minulla on neljä sisarusta ja joskus mietin, miten vanhempani jaksoivat, kun olimme pieniä. Kaikki viisi olemme yhtä mieltä siitä, että sisarukset ovat yksi elämän suurimmista rikkauksista ja osoitamme vanhemmille vihdoinkin kaiken kunnioituksemme heidän tekemästään valtavasta työmäärästä.
Isäni sanoi joskus, että hänen ainut harrastuksensa on suurperheen pito. Aika rankka harrastus :) Ja kyllä hänkin jaksoi toisinaan valittaa valitsemastaan rakkaasta harrastuksestaan - päivittelee sitä vieläkin toisinaan!