Lue keskustelun säännöt.
Miten yh:y jaksatte kun lapsi sairastaa ja väsytte valvomiseen?
21.08.2006 |
Itselläni 1-vuotias lapsi joka on pahassa oksennustaudissa. Olen ihan loppu, nukkunnut olen noin 2 h viime yönä, huoli lapsesta ja vastuu yksin minun. Lapsen isä ei auta, eikä lähellä asu tukiverkostoa.
Mitä tehdä, että jaksaisi? Koulukin alkaa kohta ja voimat ihan loppu.
Kommentit (6)
En ole yksinhuoltaja, mutta mies matkustaa paljon. Meillä on kaksi pientä lasta, joita hoidan paljon yksin. Viime viikon valvoin melkein putkeen, koska minun pitää hoitaa myös oma työni.
Loppujen lopuksi ei enää edes väsytä, on vaan sellainen onnellisen pehmeä olo.
Minä torkun aina kun mahdollista, lyhyitä parin minuutin pätkiäkin, jos on tiukkaa. Ja aina kun mahdollista - jos joku tulee auttamaan - nukun univelkoja pois. Käyn ensin lenkillä ja sitten menen nukkumaan. Joskus ollaan jonkun toisen äidin kanssa autettu toisiamme ristiin eli vahdittu toisen lapsia niin että toinen saa nukkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen jaksaa mjit vain kun haluaa tai on pakko. Jos ei jaksa hae apua.
Voimia!
Osta leikkikehä. Kun olet itse umpiväsynyt, pane lapsi leikkikehään ja sano, että nyt äiti nukkuu. Korvatulpat korviin ja nukut siinä leikkikehän vieressä. Lapsi ei saa siitä mitään traumoja. Sinä itse sen sijaan et jaksa, jos et saa lepoa.
Luulenpa, että ainoa mahis jaksaa on se, että lapsi oppii olemaan yksinkin. Suosittelen painavasti leikkikehää. Minulla toimi: hankin sen juuri kuvaamassasi tilanteessa kriisitilanteessa. Lapsi oppi olemaan siinä iloisesti leikkien. Minulla helpotti, kun sain välillä lepohetkiä ja tiesin, että lapsi on turvassa.
koliikki, hammasitkut ym. koettiin ekan vuoden aikana pohjanmaan kautta , sitten vauvan toisen elinvuoden aikana alkoi lähes vuoden kestävä tulehduskierre, myös minä olin jatkuavsti itse sairaana. Eli hoidin kipeää lasta ja aina kun lapsi tervehtyi oli minulla itselläni viimeistään siinä vaiheessa sama tauti (myöhemmin kävi ilmi, että silloisessa vuokra-asunnossamme oli homevaurioita ja nämä tulehdussairaudet johtuivat tod. näk. siitä.)
Sitten alkoi tarha, ja jo valmiiksi paljon sairastellut lapsi sai tietysti ne kaikki lastentaudit saman tien (useinhan juuri tarhan alku on sellaista aikaa kun lapsi sairastelee paljon kun immuunijärjestelmä joutuu uudenlaisiin olosuhteisiin). Puolen vuoden sisään oli parit rokot, flunssat ja vatsataudit...Ja minä sairastamaan ne kaikki taas perässä. Koska olin aivan loppu ja fyysisesti huonossa kunnossa, enkä ehtinyt/jaksanut huolehtia itsestäni taudit pitkittyivät ja muistan vaan olleeni koko ajan jossain flussassa.
Lisäksi olen ns. " täys-yh" , lapseni isä ei tapaa lastaan, joten minulla ei juurikaan KOSKAAN ollut aikaa levätä tai hoitaa itseäni. Lapsi oli muutenkin niitä hankalia tapauksia muutaman ensimmäisen elinvuotensa, huusi, pani vastaan, ei tyytynyt muuhun kuin syliin ja sairasti ressukka koko ajan. Itse olin kertakaikkiaan LOPPU!
Kun siitä kierteestä lopulta selvittiin (sitkeästi minä vaan hammasta purren vedin päivän, viikon ja kuukauden kerrallaan) aivoni taisivat sanoa, että nyt on mahdollisuus " purkautua" ja sairastuin todella pahaan paniikkihäiriöön. Taas mentiin. Tärisin, hyperventiloin ja jopa pyörtyilin ties missä ja ties mistä syystä. Rintaa painoi ja sydän hakkasi aina iltaisin, pelkäsin joka yö kuolevani enkä nukkunut jne.
Ulkopuolisten apua olen tarvinnut. Tajusin onneksi siinä paniikkihäiriövaiheessa jo (tai oikeastaan vasta) hakea apua. Perheneuvola ja sukulaiset ovat auttaneet, samoin oppilaitokseni mielenterveyspalvelut. Viimeiset kolme vuotta kuvioissa on ollut myös uskomattoman ihana uusi avomieheni joka hoitaa lasta kuin omaansa. Lapsikin on nykyään ihana, aurinkoinen, hyväkäytöksinen ja terve esikoululainen, avulias, lämminhenkinen, helppo ja aivan loistava tyyppi!
Sellaista se elämä on, alamäkeä ja ylämäkeä. Joskus ne huonot ajat jatkuvat pitkäänkin, mutta kyllä se sieltä aina nousuun lähtee jossain vaiheessa. Korostan kuitenkin, että ITSESTÄÄN PITÄÄ PITÄÄ HUOLTA!
Apua saa neuvolasta ja perheneuvolasta ellei ystäviä ja sukulaisia löydy hätiin (heiltäkään ei saa arastella pyytää). Ihmisen täytyy nukkua, syödä, levätä ja välillä saada ladata akkujaan jossain mieluisessa tekemisessä ilman lasta, muuten voi oikeasti käydä jotain tosi ikävää, sillä kehon ja mielen voimavarat ovat rajalliset.
ja pakko selviytyä arjesta. Tuossa tilanteessa yrittäisin torkkua silloin kun lapsikin - ja tieto siitä, etteä oksennustauti ei kestä ikuisesti helpottaa myös. Yhden normaalit yöunet lapsen tervehdyttyä korvaavat jo hyvin väsymystä.
En lähtisi tuossa tilanteessa soittelemaan neuvolasta apua, kyseessä kun kuitenkin vielä normaalitilanne.