" Mustalaisisista" En tiedä kirjoitetaanko yhdellä vai kahdella ee-llä. . .
Siis en halua ensimmäisellä termillä olla epäkohtelias. Asiaan: Jos joku tietää niin vastatkoot. Siihenkin että yhdellä vai kahdella ;)
Olen aina halunnut kunnioittaa ja kunnioitan vieläkin eri kulttuureja. Varsinkin olen aina ihaillut ko. ihmisryhmän vanhempien ihmisien kunnioitusta, puhtaus käsitteitä, jne. Viimeaikoina olen joutunut ikävä kyllä huomaamaan että nuorempi väestö on siunattu äärimmäisen epäkohteliaalla ja huonolla käytöstavoilla. Kävellään surutta pieniä lapsia päin, ja aletaan huutamaan että katso eteesi, ohitellaan jonossa aiemmin jonottaneet ihmiset, näytetään nyrpeää naamaa jos uskaltaa katsoa kohti, " pään aukomista" , yms. En haluaisi muuttaa käsitystäni kyseisen heimon ihmisistä. Esim. suvusta välittäminen on ihailtava piirre valtaväestöön verrattuna. Mutta miksi muita kuin oman " heimon" jäseniä kohdellaan epäkunnioittavasti ja huonosti? Siis kokemukset pääkaupunkiseudun alueelta. Muualta en tiedä. :)
Kommentit (2)
romaanikulttuuriin, siis meitä valkolaisia=kaaloja kohtaan.
Faktat faktana.
Siis Roma (a) ni!!! A / AA
-ap; = tollo