Lue keskustelun säännöt.
Mies vai suku?
20.08.2006 |
Mieheni petti minua jokin aika sitten ja jouduin pitkään miettimään, jatkanko liittoa vai en. Usko parempaan voitti kuitenkin ja nyt yritämme nuolla haavojamme yhdessä ja parantaa suhdettamme. Tuntuu, että parempaan päin ollaankin jo menossa. Mutta, mutta...
Vanhempani ja sisarukseni tietävät näistä meidän ongelmistamme ja ovat nyt ottaneet sellaisen asenteen, etteivät halua nähdä miestäni ollenkaan. Kun on kuulemma niin vaikea olla hänen kanssaan, kun ovat niin loukkaantuneita.
Tämä on ihan älytöntä! Minuahan tässä on loukattu, eikä heitä! Täytyy antaa ajan kulua, he sanovat, mutta miten minun pitäisi siis sillä aikaa olla ja elää? Käydä tapaamassa heitä aina yksin lasten kanssa? Ajaa mies metsään heidän vierailujensa ajaksi? En suostu tällaiseen pelleilyyn.
Nyt siskollani on kihlajaiset huomenna ja hän kutsui sinne vain minut ja lapset. Sanoin, että siinä tapauksessa meistä ei tule kukaan. Hän selitti valintaansa sillä, että kun vanhempammekin tulevat ja hän ei osaa olla normaali mieheni seurassa ja juhlat menevät pilalle. Sanoin, että jos olisivat kutsuneet meidät kaikki, mieheni olisi itse päättänyt olla tulematta, koska tietää, ettei aika ole vielä kypsä, mutta eivät he voi alkaa tuolla tavalla valikoimaan, ketkä minun perheestäni hyväksytään ja keitä ei. Näinkö se sitten aina tulisi olemaan?
Mieheni oli sitä mieltä, että jos minusta tuntuu liian pahalta, niin minun pitäisi mennä joka tapauksessa, mutta minusta se on väärin. Mitä mieltä olette? Pitäisikö minun mennä?
Kommentit (5)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit kutsua sitä lapsellisuudeksi, jos haluat. Minulle tämä on periaatekysymys. Miksi minun pitäis mennä jonnekin, jonne miestäni ei hyväksytä? Siskoni itse laittoi minut tähän valintatilanteeseen ja jos päätän olla menemättä, teen sillä valinnallani selväksi, mikä mielipiteeni tulee jatkossakin olemaan. Ei minulla ole tarvetta heidän juhlaansa pilata.
Ap
sukulaisille tuollaisista ongelmista jos aiotte jatkaa yhdessä. Meidän suvussa on yksi mies joka kerran hakkasi vaimonsa ja vaimo kertoi suvulle, onneksi ollaan anteeksiantavaista porukkaa ja nykyään on kaikki hienosti mutta tosi helposti olisi voinut mennä toisin ja silloin olisi kärsinyt eniten juuri tuo nainen.
Sukulaiset ei saisi ikinä laittaa omaansa tuollaiseen valintatilanteeseen.
Että siis teidän kananaivojen mielestä pitäisi vaan puolustella jotain pettäjiä ja hakkaajia (ja oikein olla kertomatta vaimon suvulle mitään, että varmasti äijä saa sitten jatkaa taas jonain päivänä samaa rataa kaikessa rauhassa...).
Itse olisin ap:n sijassa kiitollinen, kun on noinkin välittävä suku. Kyllä sen äijän kuuluukin tuntea nahoissaan, että mitä on tullut tehtyä.
Vanhempiesi täytyy antaa sinun elää oma elämäsi, virheineen.