Lue keskustelun säännöt.
Miten 3-kymppiselle saisi 2-kymppisen mielentilan?
19.08.2006 |
Löysin siivotessani vanhoja valokuvia, joissa olen hehkeä ja kaunis 2-kymppinen. Silmistäni loistaa hymy, joka sanoo " olen vapaa ja spontaani, minulle voi tapahtua mitä vain, voin tehdä mitä vain, mitähän kivaa minulle tapahtuu" jne.
Mihin oikein olen kadottanut tuon mielentilan? Arki on sen nakertanut, työelämä vienyt. En halua jättää miestäni tai lapsiani, mutta uskon, että tietyllä tavalla vapaa ja innostunut on mahdollista olla perheellisenäkin. Mutta miten ihmeessä voisin tuon katsantokannan taas itselleni saada?
Kommentit (7)
en ymmärrä. Ja " taantumisella" tarkoitan elämänkokemusta, elettyä elämää ja kasvanutta (?) viisautta.
Olin ihan fiksu parikymppinen (eli en kadu sen aikaista elämää), mutta ei tulisi mieleenkään haikailla sitä takaisin. Toki muistelen eri elämänvaiheita lämmöllä, oli hauskaa istua kahvilla ystävien kanssa ja spontaanisti kävellä matkatoimistoon ostamaan lentolippu - ja lähteä seuraavana päivänä roomaan.
Ehkä se on siinä, että olen säilyttänyt elämäniloni ja spontaanisuuden (perhe-elämän rajoissa) - saan tällä hetkellä elämän riemut ja ilon muista asioista ja hyvä niin. Muutenhan en olisi kehittynyt ja kasvanut ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ongelmia ym. Vaan haluaisin sellaisen " mitä vaan voi tapahtua" -fiiliksen takas, spontaanisuuden ja pienen hulluuden. Olen niin helvetin tylsä ihminen nykyään. Ei mielikuvitusta, ei luovuutta. ap
olen yleensä iloinen ja innostun milloin mistäkin, romanttisia haaveitani tai pilkettä silmäkulmasta ei avioliittokaan ole mihinkään hävittänyt, en huoli huomisesta, tuntuu että kaikki on mahdollista vielä.
Se on aika ahdistavaa kun huomaan etten ole ihan samalla aaltopituudella muiden naimissa olevien äityleiden kanssa, enkä kuitenkaan nuorempienkaan, tunnen itseni ulkopuoliseksi missä tahansa ikäryhmässä. ;-(
kannattaa panostaa.
Sulla lienee jokin kriisi menossa nyt. Vai onko tuollaista oloa kestänyt kauan?
kokee maailman olevan vain itseä varten ja ahmii sitä minkä kerkeä. Siksi 30v. ei voi kokea koskaan täysin samoin kuin 20v. 30v. tietää olevansa vain osa maailmaa, mahdollisuuksien lisäksi näkee myös rajoituksia. Se on ehkä vanhenemista tai viisastumista kunhan sen ei anna syödä koko kipinää pois. Luovuuteen ja pieneen hulluuteen voi kyllä löytää tien vanhempanakin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain kolmenkympin kriisin jo tänä vuonna. Kai sitä tulee sellaisia pysähtymisen hetkiä kun pohtii mitä sitä oikein elämältä haluaa. Itse mietin uuden talon oston, jatko-opiskelujen ja kolmannen lapsen tekemisen välillä. Ei sitä onneksi kauaa kestänyt ja nyt elämä on taas ihanaa ja tasaista. Saan uusia haasteita nyt työelämästä ja elämänintoni on huipussaan. Ei saa masentua tytöt
Itse kyllä vaihtaisin tämän " mielentilan" melkein mihin tahansa! Tuntuu, että elän koko ajan " mitä sitten vaihetta" , eli elämän suunta hukassa. Toisaalta haluan lapsia, kouluttautua, tehdä töitä... Enkä osaa päättää mistä aloittaa! Periaatteessa kaikki noi olisi mahdollista toteuttaa.
On niin ihanaa olla parikymppinen...! (lue ahdistavaa)