Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Taidan olla aika hassahtanut.
05.10.2006 |
Lapseni on nyt vuoden ikäinen ja tuntuu, että kaikki vauva-ajan vaikeudet ovat takana. Koliikki-itkut on itketty, imetys on päättynyt, yösyötöt ovat loppuneet jne.
Olen saanut itseni takaisin. Vihdoin minulla on taas aikaa itselleni ja omille ajatuksilleni. Saan välillä hetkiä ihan itselleni. Käyn jumpassa ja olen treenannut kroppani siihen kuntoon, mikä se oli ennen raskautta.
Nyt tuntuu, että haluan pitää tämän olotilan. Pelottaa ajatus uudesta vauva-ajasta. Silti haluan toisen lapsen, ehkä kolmannenkin. Jos siis sellainen mahdollisuus minulle edes annetaan. Vauva-aikakin oli ihanaa, silloin kun sitä eli. Nyt jälkeenpäin ajateltuna vauva-aika oli kuitenkin todella stressaavaakin. Tuntuu, että en oikein edes muista siitä mitään.
Olenko ihan yksin näine ajatuksineni?
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
omankin elämän ja toisaalta taas...vauvat on aina ihania! (vaikkakin tosi kamalia ja vaativia ja stressaavia!) Halusin toisenkin lapsen, vaikka hädin tuskin selvisin järjissäni ensimmäisestä, mutta toisen synnyttyä iskikin paniikki: apua, tässä taas kuristusnaru kaulassa, joku roikkuu koko ajan kintussa kiinni, toinen rinnassa...HELP, help. Onneksi kakkonen oli iloinen ja helppo vauva (päivisin...), joten pikkuhiljaa taas totuin siihen vauva-arkeen ja sain siitä uudenlaista tyydytystäkin. Enää en kyllä siihen rupea! vaikka toisaalta ne vauvat ovat niin suloisia...Omaa elämää harjoittelen nyt, kun vanhin on jo koulussa. On se oma aika mukavaa, vaan sitten toisaalta...kaipaan sitäkin, että joku tarvitsi minua. Eli ristiriitaista.