MIKSI SYÖT LIHAA?
Varsinkin tehotuotetun sian- ja kananlihaa. Aika usein kasvissyöjältä kysytään syytä, mutta näin päin on paljon fiksumpaa aihetta tarkastella.
Haluan paljon vastauksia, kiitos.
Kommentit (44)
Asia on kylläkin niin, että ihminen tulee loistavasti toimeen ilman lihaa. Lihan, kalan ja kalan voi jättää huoletta pois ruokavaliostaan, sillä kananmunasta ja maitotuotteista saa kaiken tarvoittavan.
T. Ravitsemusterapeutilla asiantiimoilta käynyt
Lisäksi työmaaruokalan kasvisruuat ovat aika heikkoja.
Jos olisin ökyrikas, palkkaisin palvelijan tekemään minulle maukkaita kasvisannoksia ja lopettaisin lihansyönnin kokonaan. Kun en ole, niin liharuokaa osaan tehdä helpommin. En osaa enkä viitsi edes opetella kasvisruokia, kun lihasta saa helposti hyvää ja sitä on kaikissa ravintoloissa monissa annoksissa.
Lisäksi tekisin sitä jo pelkästään vegaaneja ärsyttääkseni.
Varsinkin linnut ja riista suurta herkkua, Suomessa täytyy olla metsästystä, jotta kannat pysyvät kurissa. Ja mihin se metsästetty liha laitettaisiin, ellei syötäisi?
Ja jollekkin joka oli ravitsemusterapeutilla käynyt. Nykypäivän HaPat tunnetaan =D
kammottaa ajatuksenakin raatojen syöminen, jo mätänemisprosessin aloittaneen lihan ravinnoksi käyttäminen.
en ole myöskään ikinä syönyt soijaa, proteiineja saa aivan hyvin tavallisesta kasvisravinnosta.
eläinten syöminen on ihmissyöntiin verrattavissa. eettisesti väärin ja tuomittavaa, riistämistä pahimmillaan.
Ihmiset on vaan niin tottuneita lihansyöntiin, ettei sen oikeutusta edes mietitä. t. ap
Kasvissyönti ja vegaanius liittyvät nimenomaan rikkaaseen, teollistuneeseen länsimaalaiseen kulttuuriin. Köyhissä teollistuvissa maissa syödään, mitä on tarjolla. Kiittäkää onneanne.
Olen pienestä pitäen syönyt lihaa ja syön vastakin. Tuotantoeläinten kohtelulle on Suomessa ja muuallakin EU:ssa eettiset ohjeet, joten eläinten kidutuksesta ei voida puhua. Eikä mätänemisprosessi todellakaan käynnisty teurastuksen jälkeen, siitä pitää huolen toimiva kylmäketju.
niitä eläimiä. Kasvikset kannattaisi hyödyntää ihmisravintona.
ihmiset ovat niin tapojensa ja lihansyönnin orjia, että lihaa syömättömät koetaan jonkinlaisena uhkana. Itse en KOSKAAN mainosta kasvissyöntiäni, se on niin syvällä asuva ja itsestäänselvä vakaumus, ettei sitä yksillä illalliskutsuilla pikkuselityksellä ohiteta. Monesti olen joutunut aggressiivisten hyökkäysten kohteeksi siksi, etten syö eläinten raatoja. Se ikäänkuin koetaan " normaaliuden" kyseenalaistamisena. Jos sanoo että ei pidä lihasta tai on sille allerginen, hyväksytään kyllä selitykseksi...
Mutta onneksi kasvissyöjiä on aina vaan enemmän ja enemmän, ympäri maailmaa. Leonardo Da Vinci, Churchill, Galileo Galilei ja monet muut maailmanhistorian suurmiehet (ja -naiset) olivat eettisistä syistä kasvissyöjiä.
63
Vierailija:
ihmiset ovat niin tapojensa ja lihansyönnin orjia, että lihaa syömättömät koetaan jonkinlaisena uhkana. Itse en KOSKAAN mainosta kasvissyöntiäni, se on niin syvällä asuva ja itsestäänselvä vakaumus, ettei sitä yksillä illalliskutsuilla pikkuselityksellä ohiteta. Monesti olen joutunut aggressiivisten hyökkäysten kohteeksi siksi, etten syö eläinten raatoja. Se ikäänkuin koetaan " normaaliuden" kyseenalaistamisena. Jos sanoo että ei pidä lihasta tai on sille allerginen, hyväksytään kyllä selitykseksi...
63
En käsitä, mistä olet tällaisen kuvan saanut. Ehkä olet vain hieman herkkänahkainen asian suhteen. Sen sijaan itse koen sinun tekstisi eläinten raatojen syönnistä aggressiiviseksi hyökkäykseksi. En minäkään koskaan mainosta sekasyöntiäni eikä kiinnosta, mitä muut syövät. Jos kuitenkin sanoo, että syö lihaa, niin miksi saa jatkuvasti kuulla näitä kidutus- ja eläinraatopuheita?
a) tottumuksesta
b) helppouden takia. Monet kasvikset ja kasvisruoat aiheuttavat allergiaa, joten liha on varma proteiininlähde. Soija mukaan lukien kuuluu allergian aiheuttajiin. Voin syödä pieniä määriä ja nyt aikuisena voin syödä keväisin ja kesäisin jopa salaattia ja hedelmiä. Pienissä määrin ja tiettyjä aineita. Ette voi kuvitella kuinka ihanaa on syödä nyt raskaana ollessa " melkoisen vapaasti" , koska allergia on paljon lievempi nyt kuin ikinä elämässäni!
c) maun takia. Pidän lihan mausta.
Meillä on perheessä näitä moniallergikkoja, joille juuri possu ja kana ovat erittäin tärkeitä proteiininlähteitä. Riista tuo vaihtelua noihin kahteen lihavaihtoehtoon.
Onkohan joillakin ihmisillä jo pienestä pitäen suurempi halu tai tarve syödä lihaa? Joskus olen miettinyt tätä, koska tyttäreni inhoaa lihan makua ja lihaa. Toisin kuin minä. Ja aivan pienestä pitäen. Pitää kalasta ja jauheliha on sellaista josta jopa tykkää. Siskoni on ollut pienestä pitäen ollut samanlainen. Hän ei vielä tänäkään päivänä syö muuta kuin jauhelihaa silloin tällöin, kalaa taas enemmän. Tyttäreni ei tiedä, että on samanlainen kuin tätinsä. Tästä ei puhuta, koska siskoni haluaa ettei hänen omatkaan lapset kiinnitä siihen huomiota.
Poikani taas on pienestä pitäen suhtautunut lihaan kuin ylimpään ystävään. Jos pöydässä on kuppi jossa on lihaa ja toinen jossa on kasvikset, perunat ja leipää, voisi syödä pelkät lihat ja nousta pöydästä. Meillä saakin poikaa vahtia, että söisi jotain muutakin kuin pelkkää lihaa. Ja hän on aivan kuin isänsä. Ja välillä poikaan iskee hillitön lihanhimo, aivan kuten isällään.
Onko tämä kaikki vain " opittua" vai onko meissä sittenkin jotain erilaista yksilöittäin?
Liha on maukasta ja lisäksi terveellistä.
Minusta on paljon arveluttavampaa lennättää soijaa ja pähkinöitä Suomeen toiselta puolelta maapalloa. Pyrin suosimaan valinnoissani lähiruokaa ja jätän lentotomaatit ja eteläafrikkalaiset rypäleet suosiolla ostamatta.
Vierailija:
Liha on maukasta ja lisäksi terveellistä.Minusta on paljon arveluttavampaa lennättää soijaa ja pähkinöitä Suomeen toiselta puolelta maapalloa. Pyrin suosimaan valinnoissani lähiruokaa ja jätän lentotomaatit ja eteläafrikkalaiset rypäleet suosiolla ostamatta.
Meidän sekasyöjäperhe suosii lähellä tuotettua ravintoa, luomua ja monesti ostamme suoraan tuottajilta.
Riista vielä saattaisi mennä ja kalastan vähän omiksi tarpeiksi. Mutta tehotuotetut eläimet jää koskematta, HYI!
kurjalta syödä lihaa, kun tietää esim. lehmien ja kanojen kohtelusta. Niillä on niin ihanat silmätkin, oma luonne ja minä pistelen poskeeni...Lapsenikin oli ihan järkyttyny, kun kerroin, että kaloja syödään. Mutta eihän eläimiä saa syödä, lapsi sanoi. Syön siis pakosta. Lapset tarvitsevat lihaa kasvaakseen. Ostan tosin luomua aina kun on vaihtoehto.
lihaa oikeasti mieli syödä? Ihminen ei tarvitse lihaa. Maailmassa noin puolet väestöstä ei syö lihaa. Me vain luulemme, että se on välttämättömyys. :( Kyllä asioita kannattaa kyseenalaistaa, jopa itsestäänselvyyksiä.
Millaiselle toiminnalle haluat antaa tukesi????
Ihminen on luotu syömään lihaa, kalaa, juureksia, eli kaikenlaisia luonnostaan saatavilla olevia ruoka-aineita. Se, että maanviljelys on viimeiset sata vuotta antanut mahdollisuuden viljatuotteiden syöntiin ei merkitse sitä, että ne olisivat ihmiselle luonnollista ravintoa...Toki kohtuudella kaikkea..