Meille tuli kaks sossun tätiä yhtäkkiä kylään. Olivat saaneet ilmoituksen naapurilta...
Mä olen edelleen ihan puulla päähän lyötynä... luulin tätejä ensin jehovantodistajiksi. Kyselivät alkoholinkäytöstä ym. aineiden käytöstä, lapsen päivärytmistä ym. Huvittavinta on, että olen absolutisti, enkä polta edes tupakkaa. Katselivat välillä toisiaan kummallisen näköisinä.
Mä olin niin ihmeissäni ja sekaisin, etten ymmärtänyt yhtään mistä on kysymys. Lopulta sitten selittivät, että olivat saaneet ilmoituksen meidän naapurilta, että meidän lasta kohdellaan kaltoin ja meillä juhlitaan aamusta iltaan. Nytkin piti olla täys meno päällä.
Mä en ymmärtänyt edes kysyä niiltä mitään papereita varmistaakseni, että olivat " oikeita" . Olin ihan varma, että kyseessä on piilokamera. Ennen lähtöään ne toivotti mukavaa kevättä ja lähtivät.
Mä en ymmärrä edelleenkään, että mitä mun pitäis tehdä. Voiko toisten kotiin tosiaan tulla tuolla tavalla ja mistä voin varmistaa, että olivat keitä väittivät. Tai siis en mä todellakaan muista, mitkä niiden nimet oli. Plääh, kun oon idiootti...
Kommentit (54)
ENNEN kuin tunkevat ovesta sisälle.
Selitä puhelimessa, että olin niin hämmästynyt, että nimet ja muut eivät jääneet mieleen, mutta nyt jälkeenpäin tahdot tietää, että mistäs nyt oikein olikaan kyse.
Asutteko kerrostalossa? Meniköhän ne väärään osoitteeseen?
Jospa niiden pitiken mennä siihen toiseen naapuriin?
voi ymmärtää, että tuolla tavalla tullaan. Ei siis mitään soittoa etukäteen tai mitään.
Meillä on naapurissa vähän tasapainoton herra, joka mm. tilailee kaikenlaista naapurien nimissä. Ymmärsin, että tämä mies oli tehnyt meistä ilmoituksen tai itseasiassa en ole enää varma sanoivatko ne naiset sen vai päättelinkö sen itse.
Me ollaan siis ihan tavallinen perhe, jolla ei ole edes pysäköintisakkoja kontollamme. Näinkö sitä vaan uskotaan jonkun sanaan ja heti on sossun tädit ovella? Jäädään varmaan jollekin mustalle listalle, vai?
harvoin vääriä hälyytyksiä sen takia kaikki on tutkittava. Joskus voi epätasapainoinen ihminen tehdä kiusaa, mutta sille ei kai mitään voi, valitettavasti. Yritä unohtaa asia vaikka tosi kurja juttuhan tuo oli!
Aurinkoista kesää sinulle ja perhellesi!
mä kyllä menisin naapurikierrokselle ja haluaisin selvittää jutun ihan kasvotusten. Mutta on kyllä kiva tietää että sossun tyypit tosiaan käy tarkistamssa tilanteen jos tulee ilmoitus. Onhan se varmaan niille tädeillekin huojentavaa joskus huomata että on ollut väärä hälytys ja perhe voi hyvin, tulee varmasti niiiiin paljon niitä käyntejä kun vanhemmat on aineissa ja lapset pahoinpidelty. Mutta jos en saisi tietää kuka on ilmoituksen tehnyt, kun kerran on väärä hälytys, en kyllä saisi ehkä mielenrauhaa...
Nyt rupesin miettimään, että olenko nyt liian herkkänahkainen, kun vaadin selitystä. Meinasin, että vaadin kirjallisen selvityksen ja anteeksipyynnön. Hyvällä asiallahan he kai olivat ja kun ei mitään ongelmaa ollut. Silti tuntuu niin kummalliselta. Äh, kun ottaa pannuun.
Hyvällä asialla olivat ja ajattele, jos kaikkien virheellisien käyntien takia alettaisiin käyntejä vähentämään.....joku todella apua tarvitseva lapsi jäisi auttamatta...! Jos teidän lapset voivat hyvin...miksi ottaa nokkiinsa tuollaisesta!
Nyt olen kyllä jo melko rauhallinen :).
Yhtäkkiä olivat tädit ovella. Sai sitten tietää, että naapuri oli valehdellut kaikenlaista muillekin lähellä asuville.
Asia meni lopulta oikeuteen ja väärän hälytyksen tahallaan tehnyt naapuri sai 250 euron sakot ja joutuu maksamaan 1500 euroa vahingonkorvauksia.
Meidän naapurillemme asia selvisi, koska ilmoituksen tehnyt oli kertonut tekosistaan naapurustossa.
18
En usko, että tuollaisissa tapauksissa soittavat muutenkaan. Seurantakäynnin sitten sopivat.
18
Ja toinen lapsi oli jo vatsassa ja minä ihan päästäni sekaisin. Kun saatiin apua niin esikoinenkin saavutti parissa kuukaudessa kehitystasonsa.
21
Sinä olet hakenut apua ja saanut sitä, sinä olet rakastava äiti!
Se kulkee aina jotenkin alitajunnassa. Suuri kiitos kuuluu oikeasti kymmenille ihmisille joita ollaan vuosien aikana tavattu ja ovat meitä auttaneet. Heidän ansiostaan meillä on nyt iloisia ja reippaita lapsia : )
21
lastensuojelussa on nolla toleranssi. Jos joku tekee ilmoituksen niin sossusta on lähetettävä joku tarkistamaan tilanne. Mutta kyllä kaikissa asioissa ellei poliisit oo soittanut lastensuojelua paikalle hälytyksen yhteydessä soitetaan ja sovitaan käynnistä. Edes lastensuojelun tarkkailussa oleville perheille jotka on asiakkaina ei tehdä ylläri käyntejä, vaan tapaamisista sovitaan etukäteen.
Nollatoleranssi on hyvä juttu, koska sen avulla saadaan lapset turvaan tai parannettua lastenoloja helpommin, mutta ilkeyksissään, tietämättömyyttään, yms. tehdyt ilmoitukset on tietty ikäviä. varsinkin jos sosiaalityöntekijä huostaanottaa lapset. Suomessa on jonkun verran tapauksia, missä lapset on usean pahoinpitely ja hyväksikäyttö syytöksen takia huostaan otettu ja jälkeen päin on selvinnyt että kysessä on ollut ilkeilyä, kiusantekoa tai muuta vastaavaa. Siinä revitään perhe palasiksi vaikka ei ole ollut tarvetta, mutta nämä virhe arvioinnit perustellaan sillä että entä jos olisikin ollut tarvetta.
Lastensuojelussa pätee sellainen asenne että jos joku tekee ilmoituksen niin syystetty on syyllinen kunnes toisin todistetaan, eli ensin toimitaan sitten kysellään.
Mielestäni oikeiden sossuntätien luulis osaavan edes sen verran käytöstapoja että esittelisivät itsensä ja sen millä asialla ovat, kun tunkevat sisälle vieraaseen kotiin ja alkavat kysellä henkilökohtaisuuksia.