annanko lasteni huoltajuuden heidän isälleen?
elikkä, ollaan eroamassa. harkinta-ajalla. me ei olla mieheni kanssa päästy sopimukseen lasten huoltajuudesta. ensin oli puhetta yhteishuoltajuudesta, mutta alkoi tuntua, että ei ole oikein se viikko isällä ja viikko äidillä systeemi.. sitten ehdotin, että minä otan huoltajuuden ja isällään lapset ovat joka toinen viikko pidennetyn viikonlopun. mutta sekään ei oikein onnistu, koska minulla on vuorotyö ainakin toistaiseksi ja tarvisin hoitoapua iltaisin. lisäksi minulla on yksi liikunta harrastus ollut jo kymmennen vuotta josta en millään luopuisi, koska se on minulle henkireikä ja toimii ikäänkuin masennuslääkkeenä. minulla ei ole äitiä ja isää jotka olisivat innokkaita auttamaan lastenhoidossa.
mieheni tekee päivätyötä ja on erittäin rikas ja hänen äitinsä auttaa häntä paljon. nyt olen alkanut miettiä, että oisiko parempi antaa huoltajuus isälle ja minun vain hoitaa joka toinen viikko pidennetysti ja lomilla tietysti. olen köyhäkin. lisäksi olen aika huono hermoinen lasten kanssa. isä on paljon rauhallisempi. muuten olen ehkä tolkumpi lasten hoidossa, katson, että lapset syö terveellisesti, ulkoilee paljon, nukkuu riittävästi. minua lapset uskookin paremmin. mieheni ei osaa edes kovin hyvin ruokaa tehdä ja on muutenkin hälläväliä asenteella edellä mainituista asioista. ei käytä leikkipuistoissa, uimassa tai mitään..
minä olisin voinut hoitaa lapsiani enemmän, mutta mieheni ei suostuisi auttamaan minua iltaisin jos on töitä tai harrastus. ja niitä en voi jättää pois. ahidistava tilanne. mitä tekis? en tiedä miten kestäisin jos mies saisi lasteni huoltajuuden.
Kommentit (14)
Harrasta ja tee työtä ja bailaa ja katso lapsiasi sitten kun on aikaa.
Jotenkin yök kun luin tekstisi!
Mies rikas minä köyhä! Joo, todella olet ainakin henkisesti!
kantilta - mielestäni sulla ei ole " oikeutta" lapsiin yhtään sen enempää kuin isälläkään. Etkä sä myöskään " hylkää" lapsia yhtään enempää kuin isäkään. Ikävä tilanne varmasti - yhdessä pohtimalla varmaan pääsette parhaimpaan tulokseen. Mitä mieltä lapset on?
Meillä vähän sama tilanne, minä olen opiskelija ja mies töissä. Jos ero tulee pojat kyllä jäävät isälleen. Parempi heille !!
äideilläkin, siis lähtökohtaisesti.
tehkää yhteishuoltajuus. ei yhteishuoltajuus tarkoita sitä, että molempien vanhempien pitää pitää lapsia yhtä pitkän ajan hoidossaan. voithan sinä todellakin olla lasten isän kanssa yhtishuoltaja, vaikka sin pitäisit lapsianne vaikka pidennettyinä viikonloppuina.
sopikaa myös kirjallisesti, miten toimitte elatusmaksujen suhteen ja maksatteko toisillenne " lastenhoitopalkkaa" , jos jostain syystä esim. sinä et voi ottaa lapsianne luoksesi tai päin vastoin.
ei lapsia kasvateta ainoastaan rahalla, joten mielstäni oikea ratkaisu ei ole antaa lasten isälle yksinhuoltajuutta hänen tulojensa takia. siinä tilanteessa sinä joutuisit maksumieheksi sekä rahallisesti että henkisestikin.
tsemppiä.
ja äiti on elatusvelvollinen joka myös avoliitossa, otetaanko laskelmissa mukaan molempien osapuolten uusien kumppanien tulot myös? eli lasketaanko tulot koko perheen osalta, vai vaan äidin ja isän tulot?
Vierailija:
ja äiti on elatusvelvollinen joka myös avoliitossa, otetaanko laskelmissa mukaan molempien osapuolten uusien kumppanien tulot myös? eli lasketaanko tulot koko perheen osalta, vai vaan äidin ja isän tulot?
t: se etä-äiti
minkä takia sitten kun minun lapseni asuvat pääsääntöisesti isällään, ja minä olen elatusvelvollinen ja asun avoliitossa, myös minun avomieheni piti toimittaa palkkatodistus??ja puhuttiin että kun me olemme perhe kun olen avoliitossa... ex- mieheni ei silloin ollut, nyt on hänkin.
tietääkö täällä joku miten se menee??? koska meillä tilanne syksystä uusi, niin tahtoisin tietää etukäteen. Elikkä tähän asit olen ollut opiskelija ja avoliitossa. Opiskeluaikana en tietenkään elatuksia pysty hoitamaan niin kaupunki maksoi isälle. Nyt syksyllä tilanne muutuu niin että minä menen oppisopimukseen ja lasten isä muuttaa yhteen uuden puolison kanssa, molemmat työssä, niin haluaisin tietää että miten nuo laskelmat menee?? eli jos joku tietää niin kertooko???
Onko " vaaraa" että jonmpi kumpi muuttaa työn/rakkauden/jonkin muun syyn vuoksi kauemmas (olettaen että asuisitte eron jälkeen samassa kaupungissa tmv.)
Minusta kannattaa sopia, että lapsen toisen luona joka toisen v-lopun ja esim. yhden arki-illan joka viikko +tietenkin lomilla. Pitäkää yhteishuoltajuus...!!! Voit vaikkapa sopia, että joka keskiviikko ilta haet lapset puoliltapäivin/koulun jälkeen ja palautat nämä illalla ennen nukkumaan menoa. Voit myös toisinaan ehdottaa, että jos hakisin lapset uimaan ja jäätelölle jonakin iltana/päivänä.
Jos miehesi fiksu, niin hommat järjestyvät, mutta tehkää kirjallinen sopimus,johon voit vedota jos tulee ongelmia...!!! Voitte ihan kirjata KAIKKI tapaamiset, ja se on sitten se MINIMI jonka saat nähdä lapsiasi. Esim;
-joka toinen v-loppu
-puolet kaikista lomista (joko 50-50% kaikki, tai sitten toiselle syysloma, toiselle hiihtoloma)
-yksi arki-ilta joka viikko
-kaksi parin tunnin uinti/leffa/leikkipuisto kertaa kuussa.
Allekirjoittakaa sopimus!
Ja muista, että nuo lomat kannattaa sopia jopa tarkkoja päivämääriä myöten, sillä jouluaatosta/juhannuksesta tmv. saattaa tulla tappelu...! Esim. joulu joka toinen vuosi isällä, joka toinen äidillä, tapanin päivästä uuteen vuoteen sitten toiselle tmv. Ihanaa tietenkin olisi, jos voisitte vietää joulun samassa paikkaa...?:) Mutta sopikaa KAIKKI kirjallisina...!!!
Siitähän on lakiuudistus tulossa. Meillä ex-mies isotuloinen ja minä pienituloinen,yhteishuolto ja minä hoidan lapsen hankinnat melkein kaikki ja silti maksan elarit. Miehen kuluja ja tuloja ei huomioitu. Ja älä anna miehelle yksinhuoltajuutta,tulet katumaan.
Olen miettinyt asiaa, ja en pysty kokonaan huoltajuutta miehelleni antamaan. ikävä tulisi liian kovaksi minulle, ajatuksin saa aina itkemään.
mietin sitä vaihtoehtoa, koska se ei olisi pojilleni huono vaihtoehto. heillä on todella lämpimät välit isäänsä. mieheni suku rakastaa nuita poikia ja he ovat usein mummollassa mieheni kanssa. minulla ei ole tälläistä sukua, minun sukuni ei jaksa lapsia, ovat itsekkäitä, niinkuin olen ikäväkyllä minäkin jonkun verran. lisäksi poikien ei tarvisi mennä vuoropäiväkotiin kun asuisivat isällään enemmän. olisi tasaisempi elämisen rytmi. ja rahankin mainitsin, koska ainakaan pojille ei nälkä pääsisi tulemaan ;) ja varmasti saisivat aika hienon kodinkin ja isot huoneet..vaikka eihän se tietenkään materiaali onnea tuo..ja isä tosiaan on rauhallisempi tapaus, hyvä hermoisin tuntemani tyyppi. minä taas olen aika hermoheikko.
kolmoselle vielä, että vastauksestasi paistoi katkeruus tai kateus siitä, että sinun miehesi ei olisi voinut lapsia edes hoitaa alkoholi ongelman takia, joten senkään takia ajatus ei ole voinut mielessäsi käydä. varmasti on ollut todella rankkaa yksin hoitaa lapsia :(
ap
Ero tuntuu rankalta ja uusi elämä pelottaa, mutta älä tee päätöksiä joita aivan varmasti kadut lopun elämääsi! Pärjäätte varmasti ja apua voi hankkia muiltakin kuin sukulaisilta. Älä luovu lapsista!