Kaikkensa antanut olo...

Läheisellä, lähisukuun kuuluvalla pariskunnalla on siis lapsia. Tämä äiti puhuu usein miten väsyttää jne. ja olemme yrittäneet mahdollisimman paljon olla apuna ja tukena. Mitä enemmän autamme, sitä enemmän meiltä vaaditaan. Monena päivänä viikossa pitäisi lapsia katsoa, kuskata tm. Ja kun sitä sattuu itselläkin olemaan elämä niin ei kykene ihan joka paikkaan repeämään. Onko muilla vastaavia tilanteita ja miten olette niistä selvinneet ilman välirikkoa? Kun kyseessä on melko vahvaluontoinen pari niin pelkään saavani vihat niskoille jos asiasta mainitsen. Olen yrittänyt kyllä vihjata, että puoliväliin voisi tulla vastaan, ja että aina ei meilläkään ole aikaa vaikka kuinka tahtoisi. Mitäs sanotte? Ja siis kyseessä on rakkaat ihmiset, joten en halua pahastikaan sanoa...