Miten tukea ja rohkaista ujoa 3,5-vuotiasta?

ketä tavataan, miten käyttäydytään. Ei tarvitse lapsen sitten miettiä ja pelätä että tekee väärin. Kehumalla sitten jos on käyttäytynyt niin kuin on sovittu. Kehumalla muutenkin. Antamalla vinkkejä että voit kysyä leikkikaverilta että mikä hänen nimensä on, pyytää lelua lainaksi.

Lisäksi voi hehkuttaa kaikkia kivoja tilanteita: Eikö ole mahtavaa että Matti tulee käymään (etukäteen) ja myös jälkikäteen: Olipa tosi mukavaa kun oli kavereita ja saitte leikkiä yhdessä. (Riippumatta siitä miten yhdessä leikkiminen sujui).

Itsellä on kokemusta kahdesta todella ujosta ja varautuneesta lapsesta. Kolmas onkin ollut aina sosiaalisempi ja rohkeampi tapaus.



Meillä parhaiten on auttanu aika. Eli lapsen vanhetessa pahin ujouskin on helpottanut. Kuopus halusi vasta viime syksynä kerhoon (oli melkein 4 v) vaikka paikka oli jo vuotta aiemmin. Ilmoitti silloin, ettei halua mennä, enkä ruvennut häntä väkisin käännyttämään. Tosi iso reipastuminen tapahtui oikeastaan viime kesänä ja sitten syksyn aikana. Kerhosta tykkää tosi paljon, samoin liikuntaleikkikoulusta, jossa käy kerran viikossa. Iso apu on ollut se, että on kerhosta saanut ystäviä ja sitä kautta rohkeutta.



Mitkään selitykset ja sopimukset eivät meillä ole auttaneet. Vaikka kotona olisi puhuttu mitä tahansa ja lapsi ollut reippaalla mielellä lähdössä johonkin uuteen juttuun, tosipaikan tullen rohkeus on kadonnut kokonaan. Kuopuksen (syksyllä 5 v) on edelleen mahdotonta puhua vieraalle ihmiselle (etenkin aikuiselle), ei suostu edes nyökkäämään/pudistamaan päätään kysyttäessä. Ujostelee myös tuttuja ihmisiä, jos ei ole näitä vähään aikaan nähnyt.



Onneksi Suomessa ujoutta ja varautuneisuutta ymmärretään eikä sitä ainakaan vielä luokitella sairaudeksi niin kuin esim. Yhdysvalloissa, missä ujouden hoitoonkin on saatavilla lääkkeet. Meillä 10 v esikoinen on auttanut uskomaan ja ymmärtämään, että kyse on lapsen perusominaisuudesta, joka ei katoa mihinkään, mutta jonka kanssa eläminen helpottuu lapsen kasvaessa.