Näin tänä aamuna aivan ihanaa unta! ov

Siinä oli pimeä syysilta. Minä istuin ystävineni puutarhassa lyhtyjen ja kynttilöiden loisteessa pöydän ääressä. Me söimme hyvää ruokaa jonka tunsin ihan suussani, ja joimme hyvää punaviinia. Kaikilla oli hauskaa, tunnelma oli ihana.



Sitten heräsin ja ajattelin miten ihanaa olisi pitää tuollaiset juhlat. Sitten tajusin, ettei minulla ole ketään jota kutsua, sillä minulla ei ole ystäviä.

Sitten tajusin, että minua odottaa suuri läjä tiskiä ja pyykkiä sekä vaativa lapsi, jonka kanssa olemme taas yhden päivän täällä kotona neljän seinän sisällä, samalla tavalla kuin 364 muuna päivänä vuodesta.

En halunnut enää nousta ylös.



Onkohan kuoleminen sellaista, että saa nähdä ihania unia ikuisesti, eikä tarvitse enää ikinä herätä? Tänään haluaisin ottaa siitä selvää.