Voiko hitaasti liikkeelle lähtevästä vauvasta tulla urheilijaa?

Toivoa siis on vielä! Yritämme kovasti toki jo nyt tukea lapsen motorista kehitystä ja antaa hänelle positiivisia kokemuksia liikunnasta (esim. vauvauinnilla), mutta kaikkeen ei tietty voi vaikuttaa. Emme me vanhemmat mitään maajoukkuetason urheilijoita olleet, mutta ihan omasta ilosta kilpailtiin. :-) Häiriintyneitä taitavat olla ihan muut kuin me!

Kyl siit joku nörtti tulee, sori vaa.

Kun meille vanhemmille liikunta / urheilu on henki ja elämä. Mieluummiin urheilijaa kuin nörttiä varmaan kaikki toivoisi lapsetaan. Tietääkö joku oikeasti vastauksen kysymykseeni?

Terv. ap

survoa lastaan siihen omaan muottiinsa. Minä olen siitä varsinainen malliesimerkki, eli ei ole paljon varaa moittia. Voi kun osais antaa lapsen tulla omaksi itsekseen. Mulla on vielä se hankaluus mitä ap:llä ei ole, eli mun lapsi osoittaa lahjakkuutta samalla alalla kuin minä. Olis ehkä helpompi päästää irti omista kunnianhimoista jos lapsi olis ihan erilainen kuin itse.

mutta ehkä vähän vanhempana sitten ;)

Voiko vai eikö voi? En kaipaa moralisaarnaa siitä, ettei lasta saisi kasvattaa johonkin tiettyyn muottiin. Haluun tietoa!

yst. ap

By the way ap: minä kyllä ottaisin mielummin nörtin kuin liikunnallisen. Mutta enpähän kitise, vaikka liikunnalliseksi heittäytyisi. Pakko kai se olisi kestää.

Joko tää on päivän paskin provo tai sitten ap voi saman tien alkaa säästää lapsen terapiarahoja.

että voisi olla hyvä miettiä lapselle joku urheiluharrastus jo varhaisessa vaiheessa. Mulla oli lapsena tosi huono itsetunto ja kaikkeni teen että lapsi sais itsetuntoa parantavia asioita elämäänsä. Minä kyllä toivoisin puolestani, ettei lapsi kumminkaan olis LIIAN lahjakas. Ei jaksais mitään kisailurumbaa, ja lisäksi mua ei innosta urheilulajien lieveilmiöt. Dopingit sun muut.

Ja liikunnallinen voi olla, vaikka ei olisi mikään huippulahjakas motorisesti. Itse en ole mikään kovin notkea ja ketterä, mutta liikunnallinen olen ollut aina, mm. juossut, hiihtänyt ja uinut.

oppi kävelemään vähän vajaa 2vuotiaana, mutta niinpä vaan mestariksi sitten käveli :D

Kun lapsenne kasvaa isommaksi, näyttäkää omalla toiminnallanne esimerkkiä ja tehkää liikkumisesta hauskaa. Esim koko perheen retkeilyt tai muuta vastaavaa. Älkää pakottako lasta älkääkä painostako sillä sellainen voi tappaa ilon ja motivaation koko touhusta. lapselta ei saa myöskään vaatia täydellisiä suorituksia tai menestystä.



Tiedän lapsen, joka tappoi 10-vuotiaana itsensä kun ei kestänyt vanhempiensa asettamia paineita pärjätä urheilussa ja elämässä yleensä. Tämän pariskunnan (lääkäri + opettaja) muutkin lapset ovat ahdistuneita äidin ja isän asettamista akateemisista tavoitteista.

Eikö kellään muulla ole tietoa asiasta? En kaipaa asenteita, vaan tietoa. Kyllä te kaikki oikeesti haluatte lapsestanne liikunnallista, mutta leikitte marttyyria ettekö uskalla sitä sanoa.

ap

oppi kävelemään puolitoistavuotiaana.

Veljeni oli sellainen veltto vaua. Oltiin kuulemma jo huolissaan hänen motorisesta kehityksestään. Kävelemään lähti 1v5kk.



Mutta urheilija hänestä tuli.

veljeni oli meistä ainut hitaasti liikkelle lähtijä mutta liikunnallisesti hän on meistä neljästä lahjakkain.

Tiedätkös, meille monille äideille ja isille on paljon tärkeämpiäkin asioista kuin se onko lapsemme urheilullinen, musikaalinen, taiteellinen tms. Tärkeintä on se, että lapsi on terve ja tyytyväinen. Harrastuksien laadulla ja määrällä ei ole väliä.



HAE APUA ITSELLESI! Lapsellesi tulee todennäköisesti kamala lapsuus. Ette taineet miehesi kanssa olla kovin menestyneitä urheilijoita kun nyt pitää vauvaan siirtää näitä omia saavuttamattomia tavoitteita. Hae apua, ennenkuin on liian myöhäistä.

Kumpikaan ei koskaan ryöminyt, konttaamaan oppivat joskus n. 9-kuisina, kävelemään reilusti yli vuoden vanhoina (n. 1v4kk).



Nyt alakouluikäisinä toinen heistä on edelleen erittäin varovainen kaikessa liikunnallisessa, oppinut tosi hitaasti luistelemaan, hiihtämään jne. Ja aikalailla laiskanpulskea ;)



Toinen oppi ajamaan pyörällä nelivuotispäivänään (siis ilman appareita), hiihtää, luistelee valtavaa vauhtia, heittelee kärrynpyöriä, on koko ajan liikkeessä.



Mielestäni samanlainen malli on molemmille annettu, samanlaisia olivat vauvoina ja nyt ovat kuin yö ja päivä. Toisen harrastukset ovat pelkkää liikuntaa, toinen ei todellakaan ole kiinnostunut mistään ohjatuista liikuntajutuista. Eli mistäs sitä tietää...



Joskus sen sijaan muistelen nähneeni tutkimuksen, jonka mukaan valtaosa huippu-urheilijoista on syntynyt alkuvuonna. Kaikki ikärajat sarjoissa, joukkueissa yms. kun yleensä menevät syntymävuoden mukaan, niin alkuvuonna syntyneet saavat lapsena aika paljon etua tuosta lähes vuoden ikäerosta ja sitä myöten ilmeisesti innostuvat harjoittelemaankin enemmän. Meillä tosin tämä liikunnallisempi on loppuvuoden lapsi, mutta enpä hänestä nyt mitään huippu-urheilijaa toivokaan.



Antakaa lastenne _itse_ valita omat kiinnostuksen kohteenne!!