Että näin
Halosen 6-vuotiskautena Suomi noussut parhaaseen lainaluokitukseen AAA Suurituloiset saaneet omaisuusveron pois Suomi valittu kaksi kertaa kilpailykyky vertailussa maailman kärki maaksi, mutta siitä huolimatta rikkaat ajavat tahallaan kansan kyykkyyn viemällä teollisuuden Aasiaan. Nyt näyttäisi, että ratkaisut jotka ovat tehty nimenomaan Halosen aikana on lisännyt hieman teollisuuden kotimaan investointia 4 miljardiin ¿ olemme liittoutumaton maa, jota suurin osa kansasta tahtoo.
Onko niin että porvaristolle ei riitä mikään vaan pitää saada suomalaiset nuoret miehet sekä naiset sotimaan rahatalouden puolesta ympäri maailmaa sinne mihin on suomalaisetkin rahat sioitettu? Uskallankin kysyä ilman nimimerkkiä mikä, olisi se kokoomuksen lisäarvo meidän koko yhteiskunnan kannalta jota, Niinistö perään kuuluttaa ja hämmentää asioita jotka ovat faktoja ja kirjallisesti todistettu. Niinistöllä ei mitään näytöä olla koko kansan Presidenti vaan eriarvoisuus vain lisääntyisi samalla tavalla kuin silloin kun hän toimi valtionvarainministerinä.
Kansalaiset olkaa tarkkoina ainakin vähävaraiset, ettei teitä viedä ladontaa lahdattaviksi kuten 1917-1918. Halosella kansan tuki.