Lue keskustelun säännöt.
Naapurin akka kävi antamassa vähän noottia!
19.02.2006 |
Nyt oon itkeskelly koko aamun. Tossa aamulla 7 jälkeen alkoi tuo 3-vuotias kiusaamaan tuota taaperoikäistä. Vein tän 3-vuotiaan nurkkaan ja tämmösestä aamuherätyksestä tuohtuneena tuli korotettua omaakin ääntä. Ja myös 3-vuotias alkoi huutaa. Hurja uhmataistelu. Tässä meni varmaan 10 minuuttia, kun sain tän isomman tottelemaan. Siitä sit hetki niin ovikello soi.
Ei menty aukaisemaan, kun niin aikaista. Kohta koputus kävi terassin puolelta. Siellä oli naapurin rouva valituksineen. Alkoi valittaa, ettei tämmöisestä tule mitään, kun ei saa nukkua ja hän on kuunnellut useamman vuoden ajan, että tämmöinen peli ei vetele, että nyt eilen illalla 9 aikaan oli meteli ja nyt aamulla meteli¿Että hän sattumoisin on sosiaalialan työntekijä, että hän on kuunnellut, että jos tämä peli jatkuu hänen on otettava yhteyttä sosiaaliviranomaisiin¿Että tommonen aiheuttaa lapsille turvattomuutta.. Ihan tuli semmoinen olo kuin olisin joku huumeäiti!
En osannut kun myönnellä ja vaimeasti puolustella¿
Nyt itkettää. Tuntuu, etten voi asua tässä enää. Miksi kaiken pitää olla niin hirmu vaikeaa¿
En minä pidä itseäni noin huonona äitinä. Myönnetään, olen luonteeltani huutaja ja ainut paikka missä huudan on täällä kodin sisällä. Ja huudan yleensä silloin, kun en saa noita muksuja kuriin tai kun alkaa tuntumaan erityisen vaikealta ja kun väsyn...
Lapseni olen pyrkinyt kuitenkin kasvattamaan hyvin. Elän heidän ehdoillaan. Elämämme on aivan normaalia aamupuuroineen, päiväunineen, ulkoiluineen, en edes fyysisesti kurita lapsiani, en edes nipistä, pyrin pitämään kodin aina tiptop-kunnossa, pesen heidän hampaat joka päivä, annan d-tipat, leikin, syötän, kylvetän, halin, pusuttelen ja usein saadaan erimielisyydetkin nätisti sovittua..
Mutta monesti kun väsyn ja sit tulee se äänen korotus... Ja yksi syy miksi väsyn on se, ettei mulla ole muita apumiehiä kuin mieheni. Kaikki tuttavat ja sukulaiset, mummit ja anopit asuvat yli 200 km päässä. Ja silti pääosin jaksan hyvin. Rakastan lapsiani, rakastan tätä omaa elämääni, minä rakastan olla kotiäiti, rakastan miestäni. Mutta kun väsyn, ni sit huudan¿Ja nyt itkettää!
Ja muutenkin kotiäitejä syyllistetään ja aliarvioidaan¿ Joka päivä yritän vain jaksaa ja olla hyvä äiti ja vielä parempi äiti¿ Neuvolassa olen saanut kiitosta ja sukulaisilta olen saanut kiitosta. Lapset ovat yleensä kilttejä ja tyytyväisiä. Nyt vaan tuo kolmevuotias uhmaa ja en meinaa löytää hyvää tapaa saada häntä hiljaiseksi¿
Ja pahemmaksi tämän asian tekee se, että mä välitän siitä mitä muut minusta ajattelee. Nyt tuntuu, etten uskalla edes puhua täällä kotona¿ En kehtaa mennä tohon ulos..Tunnen itseni maailman huonoimmaksi äidiksi, olen pilannut lapseni, olen oikea idioottien idiootti...Itkettää! :(
Kommentit (51)
siis ottaa yhteyttä ja sitten se oma aika on sitä parasta hoitoa, vaikka se olis kuinka vaikeet järjestää, niin sitä omaa aikaa tartteee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tarkoitan nimenomaan kakkosta! Ei paljon ole kykyä asettua toisen ihmisen asemaan kun tuollaista komenttia heittää.
Tottakai sulla on välillä hankalaa sen uhmaikäisen kanssa. On ihan normaalia että joskus itsekin korottaa ääntään. Älä anna kenenkään pelotella itseäsi lastensuojelulla, tulkoon vaan teille katsomaan miten homma pyörii; takuuvarmasti sulla ei ole mitään pelättävää. Tässä maailmassa ei sellaisia vanhempia olekaan, jotka eivät joskus esim. väsyneenä hiiltyisi lapsiinsa.
Oikeasti sun naapurillasi on pahoja ongelmia kun noin paljon häiritsee lapsiperheen äänet! Faktahan on, ettei hänellä ole mitään oikeutta tulla koputtelemaan terassisi ovea, aivan asiatonta käytöstä häneltä. Jos naapurillasi on huomautettavaa, tulee se hoitaa aivan toisin tavoin kuin terasillenne tulemalla. Sinunhan ei tosiaankaan tarvitse kenellekään ovea avata. Suosittelen, että rohkaiset mielesi ja kutsut naapurisi vaikka teille kahville. Voit tuolloin kertoa nuo samat asiat kuin kirjoituksessasi. Jos hän on järki-ihminen, tajuaa hän itse toimineensa todella typerästi uhkaillessaan sinua. Mikäli järkipuhe ei naapuriisi kolahda, kerro ettei hänellä ole mitään asiaa tulla ovellesi tai terassillesi koputtelemaan, hoitakoon valituksensa isännöitsijän kautta. Tuollaiset äänet kuuluvat normaalin elämän ääniin, lapset kun eivät aina kelloa katso huutaessaan tms. Teitä ei noilla perusteilla voida häätää eikä edes varoitusta antaa.
Rohkeutta! Puolusta oikeuksia! Naapurit eivät saa terrorisoida lapsiperheiden elämää!!
rupes oiken naurattamaan. Vai että ihan hoitoon pitäs hakeutua??? Heh.
Meillä on kans 3 v. ja taapero ja elämässä on tosi paljon meteliä. Uhmaikäinen kiljuu ja vastustelee, kiusaa pienempäänsä ja tämä alkaa itkeä ja sitten minä huudan... Puhumattakaan kaikista lelujen paukahduksista ja kolinoista - olemme varsinainen meluperhe tässä hiljaisessa talossa ja kyllä tiedostan sen hyvin. Onneksi meille ei ole vielä valitettu.
Tuo kirjoittamasi kuulosti minulle ihan normaalilta. Rehellisesti sanottuna en kyllä tiedä äitiä joka ei huutaisi lapsilleen. Naapurin tädillä ei ehkä ole omakohtaista kokemusta elämästä pienten lasten kanssa tai sitten siitä on niin kauan aikaa ettei enää muista.
Älä masennu tuosta, olet varmasti hyvä äiti. Mutta ainahan voit puhua asiasta neuvolassa tms jos haluat asialle " vahvistusta" . Jaksamista!
joskus pinna palaa ja tulee huudettua.Jos ei naapureille sovi niin muuttakoon korpeen.Tsemppiä ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä huudettiin aikoinaan kotona ja mä huudan omille lapsilleni...
En nyt koko ajan tietty ;-).
Sun elämäs ap on aika lailla samanlaista kun mun paitsi et meillä on kolme lasta.
Tohon huutamiseen auttaa parhaiten se kun tiedostat sen ja yrität tietoisesti olla huutamatta vaikka mieli tekis. Joskus voi huutaa muttei joka asiasta. Lapsetkin ovat tyytyväisempiä kun kotona ei koko ajan huudeta.
Unohda se naapurin ämmä (helppo sanoa...). Jatka ihanaa elämääsi vähemmällä huutamisella ja hyvällä omallatunnolla. Olet hyvä äiti.
kaikki sympatiat ap:lle. minulla myös 2 pientä (2,5v ja 1v) ja tiedän oikein hyvin, että aina ei riitä se nätisti sanominen. pahimmillaan tilanne meni meillä siihen, että vanhempi ei uskonut kilttejä kieltoja ja pientä äänenkorotusta ja kaatoi pienen taapertajan jolta meni hampaat huulesta läpi. toista kertaa en ole jäänyt katsomaan auttaako kiltti puhe viidennen kiellon jälkeen, vaan ärähdän nykyään aika helposti.
lohduttaudun sillä, että joskus ne lapset kasvavat ja saavat järkeä päähän. siihen asti minä olen tämän perheen pomo, jonka käskyjä lasten on toteltava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
valitti millon mistäkin.Tuli ovelle valittamaan ym.Yleensä menin perästä soittamaan ovikelloa ja aloitin oman valitukseni.Sanoin kerran hälle että kannattaa miettiä miten asioita toisille esittää.Virkanaisella meni jauhot suuhun.Mutta siis rohkeutta se vaatii ym,mut älä rupea elämään elämääs naapurin mieliks.Normaali perhe-elämä on normaalia..
Hän sanoi, ettei lapsen huutaminen ole niin pahaa kun vanhempien huutaminen, uhkailu ja kiroilu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä siinä auttanut " olla kuuntelematta" ... Muutettiin pois.
Mä olisin tossa tilanteessa ajannut sen naapurin pois terassiltani ja uhannut soittaa poliisin jos vielä kerran astuu terassilleni.
Ja " aito" sosiaalityöntekijä tietää kyllä ettei huutaminen ole aihe huostaanottamiselle. Naurettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä tulee itsekin monta kertaa mietittyä, että mitä ne naapurit oikein ajattelee, kun välillä keuhkoan kuin raivotautinen täällä. Sitähän ne ei sitten enää kuule, kun pyydän anteeksi...
Mutta sitten muistan taas entisen tosi ihanan naapurini kommentin, että kerrostalossa asuvien pitää sietää tappelun ääniä naapurista, koska tappeleminen kuuluu elämään. Kännistä sekoilua ja yökauden juhlimista ei tarvitse jatkuvasti sietää (ajoittain kyllä sitäkin), mutta pariskuntien riidat ja lasten huuto kuuluvat kerrostaloelämään. Jos ei sitä siedä, on muutettava omakotitaloon.
Sinänsä kyllä ihan pointtia siinä, että lapsille tulee turvaton olo huutamisesta ja raivoamisesta. Asiat selviää yleensä parhaiten, jos ei itse provosoidu ollenkaan ja pystyy nousemaan tilanteen herraksi. Mutta kuten me kaikki täällä tiedämme, aina se ei onnistu! Tsemppiä ja muista, että me ollaan kaikki epätäydellisiä.
Kirjoituksesi perusteella teillä eletään täysin normaalia elämää pikku lasten kanssa. Los naapurisi tekee ilmoituksen sossuun, siellä tuskin asiaa noteerataan. Vika on tässä tapauksessa naapurissa joka ei ilmeisesti ymmärrä lapsiperheen arkea (mitä ihmettelen jos on sos.alan ihmisiä) uhmineen yms. Jatka samaan malliin. Kaikki on ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Hän sanoi, ettei lapsen huutaminen ole niin pahaa kun vanhempien huutaminen, uhkailu ja kiroilu.
Eka viestitä meinas sydän murtua. Tosiaan alkoi tuntua, että mussa se melkoinen vika taitaa ollakin! Olen luonteeltani melko kiltti ja viimeiset itstunnot menivät kun aloin kotiäidiksi!
Eka lapsen kanssa kaksi vuotta sujui mallikkaasti. Meillä oltiin kuin huopatossutehtaalla. Esikoinen ihan alkoi itkemään, kun eräs täti pauhas omille lapsilleen. Olisiko pari kertaa naapurit saanu todistaa, minkälainen huutaja naapurissa asuu.
En huuda kiroillen lapsilleni. Tänäkin aamuna uhkasin 3-vuotiasta sillä, että otan piirretyt pois yksi kerrallaan, jos ei mene nurkkaan ja ole vähän aikaa hiljaa ja mieti saako sitä lyödä. Huusi kuin syötävä siitä! Mutta totteli kuitenkin kun huomasi, että yksi kerrallaan väheni. Sain siis tottelemaan. Itellä oli vain muutama desipeli liikaa ääntä, mutta eihän esikoisen äänen yli muuten olisi saanut viestiä perille!?!
Voi kun osaisin ollakin ihminen joka ei välitä toisten mielipiteistä! Mä olen omalla tavallani luuseri, kun väitän tommosesta enkä sanonut vastaan ja otan tämän näin itseeni...
ap
Ap vois nyt kyllä vähän keskittyä ajattelemaan itsevarmemmin.
Ei se naapurin ämmä ole yhtään sua parempi ihminen.
aikuisen huutoon on oikesti oikeus naapureiden puuttua!!
Lisäksi kova huutaminen tekee lapsesta aran
Kävin sitten sossuakallekkin huutamassa että huolehtikaa niistä huumeäideistä ja muista hulluista ja jättäkää normaalit äidit rauhaan. Ei ole sen jälkeen otettu yhteyttä. Kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu jossei mahdu niin pistää mahtumaan.
Monesti menee viikkoja, että kaikki ok. Mut eilen illalla ja tänä aamuna desipelit vissiin rikottu. Esikoisen uhma vaan lisännyt näitä huutoja. Nyt yritän keksiä muita tapoja saada hiljaisuutta taloon. On se vaan työlästä. Ei saa korottaa ääntä (eli huutaa), ei nipistää, ei uhkailla... Miten kummassa mä saan tuon esikoisen tottelemaan sitten?
ap
Nipistää ei saa.
Unohda se naapurin akka jo.
siis kuulostaa siltä, että sulla todella on ongelma, noin paha mieli, herkkä itsetunto. Eikä ole oikein räyhätä lapsille. Voisit saada ehkä kotiapua, mutta ennen kaikkea hakeudu itse hoitoon.
Ja vailla ilkeyttä sanon, toivon sulle parasta.