Mä en jaksa enää olla köyhä joka on miehen syytä.

Minä sanon aina ettei ole rahaa ja mies törsää ja sitten olen kusessa kun minä yritän niitä laskuja maksella. Mies ei nimittäin helpolla kyllä uskoa ettei sitä rahaa todellakaan ole! Olen kuitenkin vuosien varrella oppinut vähän katsomaan sormien välistä sitä touhua, eli en ihan pienestä hermostu.



Mikäli miehesi " rikos" on pieni, en kyllä sitä eroa ollenkaan kannata. Toinen juttu sitten on jos rahoittaa esim. kalliita harrastuksiaan tai ulkomaanmatkoja ottamalla aina lisää velkaa. Meillä on lähisukulainen joka myi asunnonsakin (siis VELATTOMAN sellaisen!) saadakseen rahaa jotta pystyi taas menemään Tallinnaan ryyppäämään tai etelän lämpöön. Töitä ei jaksanut tehdä jne. Seuraavaksi meinas mennä vuokra-asunto alta kun rahaa ei kuulemma vuokraankaan riitä. Eli jos sinulla tällainen tilanne voin taas kannattaa eroa, mutta pikku rikkeistä en.

Mikä on ap oma palkkasì? Vai oletko - yllätys yllätys - kotiäiti joka odottaa että mies tuo hyvän elintason tarjottimella?

...eihän sitä yleensä yhdessä ollakkaan rakkaudesta vaan rahasta...

Varsinkin typerillä ihmisillä

Niinhän suuri osa perheenisistäkin joutuu tekemään kun vaimot on useimmiten persaukisia tai haluvat " yhteiset rahat"

Häntä ketutti lähinnä miehen pieni palkka. Taas se nähdään, että avioliitto on vain laillistettua prostituutiota

Tosiasiahan se on, että joillekin ihmisille raha-asioiden hallinta on vaikeaa vielä aikuisiälläkin. Se on yksi aikuistumiseen liittyvä kohta, että oppii elämään suu säkkiä myöten ja mitä niitä sanontoja tähän paikkaan onkaan.



Ihmiset voivat olla yllättävän epärealistisia oman maksukykynsä suhteen. Kyllä minusta ap:llä on ihan perusteltu syy olla huolissaan tai hermostunut!



Miehesi taitaa kaivat pysähtymistä keittiön pöydän ääreen.Istutte siihen yhdessä ja otatte esiin tilinauhat, laskut, kuitit ym. tositteet. Kartoitatte teidän säännölliset menonne, listaatte niistä ne pakolliset ja tutkitte ne epämääräisemmät tarkasti.



Miehesi ei selviä siitä yksin, teidän pitää tehdä se yhdessä. Vain sillä tavalla realisoituu se, miten voitte rahojanne käyttää.



Esim. jos tulee toive saada uusi vehje kotiin, mitä se käytännössä tarkoittaa: Pitääkö vähentää rahan menoa jossain muualla, vai onko mahdollista lisätä tuloja lisätöillä ym?



Tämä ihan omasta kokemuksesta, meillä kk-tulot ovat parhaimmillaan n. 2300, jossa mukana molempien palkat. Lapsia kolme.

En tiedä ap:n asioista, mutta meillä meni niin, että mies oli pitkään työttömänä, sitten sai satunnaisia keikkatöitä ja tuloja ei ollut pitkiin aikoihin ollenkaan (kun ne päivärahat sitten tietenkin meni, kun teki keikkahommaa yrittäjänä!!). Yritin ehdottaa kaikenlaista (asunnon myyntiä tms), mies ei suostunut. Teki multa tietämättä velkaa velan päälle elämistä varten. Lopulta oltiin sellaisessa suossa, että olin tosi toivoton. Pahinta tässä se, että mies salasi multa, miten tiukalla itse oli. Yritti vaan mukamas selvitä eikä kuitenkaan selvinnyt. Laskuja jäi maksamatta ja jouduin itsekin tosi pahoihin vaikeuksiin, koska meillä on siis yhteinen talo, yhteiset velat, yhteiset laskut tästä elämisestä. Ja pieniä lapsia! Koin kyllä, että koska mies salasi näitä tärkeitä asioita, ja jos asiat olisi ajallaan hoidettu toisin, ei oltaisi jouduttu tähän liemeen, että tulin pahasti petetyksi. Katkeroiduin ja luottamus meni. En siis halunnut mieheni rahoja vaan olisin halunnut hoitaa asiat toisin, ettei oltaisi jouduttu ulosottoon tms tietämättäni. Oli muuten tosi kamalaa, kun asiat alkoivat mulle selvitä, kun postista tipahteli näitä karhukirjeitä ja ulosotosta lappuja jatkuvasti... Kyllä siinä ero oli lähellä!! Kun itse olen tottunut hoitamaan asiat aivan toisin. Yhdessä nyt ollaan edelleen, luottamus on multa mennyt, ollaan kai lähinnä lasten vuoksi. Luulenpa, ettei tämä mikään ikuinen liitto ole.

Helppohan teidän on ap:ta moittia pinnalliseksi kun mitä ilmeisimmin teillä on raha-asiat tiptop. Ei teillä oo hajuakaan millaista se on olla kun joka penni pitää venyttää ja karhukirjeitä tulee.

Mies ajattelee vain itseään, tai ei siis varmaan sitäkään, kun on velkaa sinne tänne.Makselee niitä eikä perheen yhteisiin menoihin ole rahaa, ei edes vuokraan. Kyllä se rakkaus pikku hiljaa karisee.

Lasten kanssa sitä vaan on pakko miettiä yhteistä etua, eikä vain omaa. Se vaan tuntuu olevan miehille vaikeaa. Pitäisi olla mies, jolla on rahaa ja kun rahaa oikeasti ei ole paljon, niin se syö miestä.



Sekin on rankkaa, kun pitää yksin olla suhteen aikuinen. Varsinkin tuo rahankäytöstä valehtelu on paha; valehtelu syö aina suhdetta.

Kiteytit tosi hyvin omat ajatukseni! Just noin koen, että olen aika usein perheemme ainoa aikuinen, joka sitten viime kädessä kantaa vastuun. Ja se on rankkaa. Jos lapsia ei olisi, en olisi tähän suostunutkaan vaan olisin lähtenyt aika päiviä sitten. Nyt asia ei vaan ole niin helppo. Tuo valehtelu on tosiaan pahinta, ei se yhteinen jaettu köyhyys. Opiskelijana säästämistäkin on tullut jo harjoiteltua, ihan vapaaehtoisesti vaan silloin. T.Nro 12

Minulla on menneisyys avoliitossa miehen kanssa, jolla oli peliriippuvuus. Itse opiskelun ohessa kävin töissä ja maksoin kaiken (vuokrat, ruoat, sähköt, lehdet jne.), kun täysipäiväisesti töissä oleva retku pelasi kaikki rahansa jo ennen tilipäivää. Ja kyllä siihen loppu hermot ja rakkaus.



Kriteerinäni tulevalle kumppanilleni olikin samanlainen arvomailma, samanlaisuus raha-asioissa ja kasvatuksessa. Hänet löysin, nyt 18 v naimisissa kolme lasta, ihana koti, hyvät työt ja talous. Ja kertaakaan ei ole rahasta tarvinnut riidellä.

Itselleni on itsestäänselvää etten voisi elää miehen kanssa, joka ei kykene maksamaan vuokraansa. Ei se ole minusta pinnallista. Minä haluan, että mies on vahvempi kuin minä, koska olen heikko.