Suhde vanhempiisi ja entä sinun suhde omiin lapsiisi?

Itselläni on aina ollut aika " viileät" välit vanhempiini. Näemme kyllä suht usein mutta emme varsinaisesti puhu mitään tärkeää.



Vanhempani ovat aina olleett sellaisia että minun (ainoa lapsi) tulee olla paras kaikessa, pienestä pitäen. Kiukutella en saanut, jos meinasin kiukutella sanottiin heti että he eivät tykkää enää minusta. Tai jos uskalsin avata suuni esim. kaupassa, sanottiin heti että katso, johan kaikki nauravat sulle kun noin hölmö olet. Isäni on aina tuonut ilmi ettei pidä siitä että olen noin 10kg ylipainoinen, äitini taas hylkäsi minut jo 12-vuotiaana, löysi uuden miehen. Äidilläni on myös aikamoinen alkoholiongelma, kännissä haukkuu minut toisinaan todella pahasti, syyttä suotta, tyyliin että minä luulen olevani niiiin hyvä ja parempi kuin hän.



Joskus erehdin äidille kertomaan jotain huoliani, niin johan hän muisti vetää ne " salaiset" kertomukseni monesti kännissä muiden korviin vähätellen että mitkä säkin luulet olevasi, silloinkin kerroit että olet väsynyt lasten kanssa jne...



Omien lasteni kanssa olen todella läheinen, ja toivon sydämestäni että myös aikuisena välimme pysyvät läheisinä! Mitään en ole niin kaivannut (ja kadehtinut) että olisi ihana oma äiti ja isä joille voisi kertoa kaikki ja olla silti se tärkein heidän elämässään!



Olkaa onnellisia te joilla näin on. Anteeksi vuodatus, on vaan niin paha olla.