Lue keskustelun säännöt.
Annoin lapselleni luunapin
01.03.2006 |
Erittäin eläväinen 1,5-vuotiaamme oli tänään oikein tavallistakin villimmällä tuulella ja illalla ehti tunnin sisään purra ja läpsiä minua ja isäänsä kymmeniä kertoja. Sinnikkäästi kielsimme ja yritimme antaa huomiota leikkimällä, lukemalla jne., mutta lapsi vaan jatkoi ja jatkoi. Jakoi litsareita suoraan naamaan, puri minua selästä ym. ja nauroi vaan vaikka kuinka kielsimme ja selitimme, miksei niin saa tehdä.
Lopulta minulta paloi käämit ja annoin pikkuhuitojalle luunapin. Siitä seurasi surkea paraus ja todella häkeltynyt ilme; tuntui siltä, että
lapsi loukkaantui todella verisesti, ei voinut käsittää, miksi äiti tekee hänelle jotain tällaista.
Periaatteenani on ollut, että väkivaltaiseen käytökseen ei vastata väkivallalla ja että meillä ei harrasteta edes tukkapöllyjä eikä luunappeja. Tänään kuitenkin napsahti äidillä ja nyt tunnen itseni todella surkeaksi ihmiseksi.
Miten te muut toimitte tällaisissa tilanteissa? Onko teillä pienikin " fyysinen ojentaminen" täysin pannassa vai ylireagoinko, kun näin asiaa jäin murehtimaan?
Kommentit (28)
Vaikka tuttipullo, jos on vielä käytössä ja sänkyyn pötköttään vähäksi aikaa. Kieltäminen on usein yllytystä tuon ikäiselle, varsinkin jos kovin tehokkaasti ja painokkaasti kiellät...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsihan menisi ihan paniikkiin, jos hänet jätettäisiin yksin esim. suljetun oven taa rangaistusmielessä. Pinnis ei meillä ole käytössä, joten suljetun huoneen lisäksi ei ole mitään paikkaa, johon hänet voisi laittaa ja jossa hän pysyisi.
Lapsi ei tänä iltana varsinaisesti käynyt ylikierroksilla; on vaan viime aikoina innostunut tuosta puremisesta ja nyt vielä lyö kaikkia ja kaikkea koko ajan. Ja se tekee kipeää aikuisellekin. Toivottavasti joku ohi menevä kehitysvaihe. En tiedä, mistä on moista oppinut, koska meillä ei lyödä, heitellä tavaroita, huudeta eikä karjuta - ei aikuiset toisilleen eikä varsinkaan kukaan lapselle. Ja tuo luunappikin oli ensimmäinen ja viimeinen. Mielestäni osaan käsitellä lasta hyvin, olen tavallisesti pitkäpinnainen ja pärjään hänen kanssaan, mutta tämä puremis- ja lyömisvimma menee vähän yli, tuntuu että keinot on vähissä..
ap
pidä vaikka väkisin sylissä tästä edespäin niin pitkään että rauhottuu..sitte ku rauhottunu niin luette vaikka kirjaa tms.
Meillä toimii kun laittaa vaatekaapin oven eteen istumaan, käskee katsoa silmiin ja puhuu siinä asian...
Ehkä ei toimi kaikilla, mutta näin meillä.
Ei sen ikäinen vielä käsitä sen tarkoitusta tai tajua, että se on rangaistus jostain tehdystä, julmaa sellainen on. Vaikka luunappia en todella suosittelekaan ja toivon, että jäi viimeiseksi, niin toisaalta voit kyllä ajatella siltä kannalta, että lapsilaumassa pureminen saa kyllä usein paljon pahemman vastaanoton ja kipua " palkkioksi" kuin luunappi. Kun esim. eri-ikäiset sisarukset tai naapuruston lapset leikkivät keskenään, ja joku puree tuolla tavalla, niin vanhempi lapsi saattaa ihan luontaisesti purra takaisin ja kahta kovempaa, ja taatusti sattuu enemmän kuin luunappi. Mutta äkkiäpä lapset sitten oppivatkin toisten kanssa leikkiessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rangaistusrappu tai vanhanaikainen nurkkaan häpeämään laittaminen ovat aivan loistokeksintöjä!
Ja kuten supernanny sanoo: yhtä monta minuuttia kuin on ikävuosia.
Eli puolitoistavuotias " miettii" puolitoista minuuttia, kolmivuotias kolme minuuttia ja seitsenvuotias seitsemän minuuttia. Voin kertoa että toimii ja on tosi hieno juttu muutenkin! Myös aikuinen tuntee olevansa auktoriteetti, eikä silloin tee mieli antaa luunappia!
Mutta kannattaa tarkkailla omaa käytöstä, ettei provosoi lasta puremaan ja läpsimään enempää. Usein se ettei kiinnitä mitään huomiota asiaan on aika tehokasta. Mutta tietenkin otat kädestä kiinni tai estät puremisen jos ehdit. Mutta et sitten sen enempi selittele tai vouhkaa asiasta. Voit sanoa rauhassa että noin ei saa tehdä. Mutta se siitä. Turhaa sinä 1,5 vuotiaalle mitään selityksiä annat miksi ei saa purra.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Virhehän se oli, mutta ei kovin paha. Olen sortunut samaan muutaman kerran, enkä ole jäänyt murehtimaan (varsinkaan, kun taapero ei ole ollut moksiskaan)
Ja vielä nurkassa?! Ihan kiintoisa idea, mutta käytännön toteutus mietityttää..
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Okei, jos te tulkitsette sanan " aresti" lukkojen taakse laittamisena, niin fine, it' s your problem.
Mutta lapselle voi opettaa häpeään liittyviä paikkoja ilman lukkojakin, esimekriksi vaikkapa jonkun tietyn huoneen nurkan tai rappuset tai oven edustan.
Ihmettelen minä vain, että missä teidän lapsenne sitten oppivat häpeämään käytöstään jos eivät kotonaan!
kysyisin sinultakin, että miten alle parivuotiaan saa pysymään jossain paikoillaan " häpeämässä" ? Tulkitsin automaattisesti arestin " lukkojen taakse laittamiseksi" koska meidän lasta ei kyllä todellakaan saa väkisin pidettyä paikoillaan missään.. Vähän vanhemman kanssa toimii varmasti, mutta eihän tuon ikäinen tajua tuon taivaallista jos viedään jonnekin seisomaan ja käsketään häpeämään tms. Vai tajuaako? Kertokaa, miten tämä toimii käytännössä?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolitoistavuotias vain viedään nurkkaan (tai mihin sitten viedäänkin) ja sanotaan TIUKASTI: nyt pysyt tässä, koska käyttäytydyit rumasti. Jos hän lähtee pois (niin kuin hän luultavasti lähtee), hänet kannetaan aina johdonmukaisesti takaisin niin kauan kuin hän siellä pysyy.
Minä en muuten oikeasti voi ymmärtää, miten joillekin ihmisille lasten (minikokoisten aikuisten) kasvattaminen ja ymmärtäminen voi nykyään olla niin vaikeaa. Eihän siihen tarvita kuin maalais- tai kaupunkilaisjärkeä ja logiikka! Ja se kuuluisa vaisto!
Mutta toistolla ja kertaamisella (" Nyt Milla käyttäytyi rumasti, nyt mennään miettimään rappusille" " Milla ei totellut, Milla menee nyt rappusille" " Ei, Milla, Milla istuu nyt siellä miettimässä" ) lapsi kyllä tajuaa. Puolitoistavuotiaskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo tiukasti sanominen yleensä aiheuttaa lapsissa sellaisen ylilyönti reagtion. Aikuiset pakkaa liioittelemaan. Sanokaa rauhassa, matalalla äänellä ja tosissaan, jos tarkoitatte mitä sanotte.
Ja ne lapset eivät missään nimessä ole minikokoisia aikuisia.
Taidat olla hippasen hakoteillä kuitenkin; aika hurjia johtopäätöksiä vedät minusta ja kyvyistäni kasvattajana parin viestin perusteella. Jos 1,5 vuoden aikana ensimmäinen ongelma lapsen kasvatuksessa on viime aikoina ilmennyt pureminen ja lyöminen, joka tänä iltana ensimmäisen kerran kärjistyi edellä kuvaamallani tavalla, sekö tekee minusta auktoriteettiongelmaisen ja huonon kasvattajan? Sanojasi lainatakseni: ajattele mitä haluat, fine, it' s your problem. :)
Kiitos kaikille vastanneille, minä lähden nyt nukkumaan, että jaksan huomenna vaistota lapseni tarpeet ja tunteet vähän tämäniltaista paremmin. :)
Tärkeintä on se, että lapsi tajuaa tekojensa seuraukset.
Vierailija:
Taidat olla hippasen hakoteillä kuitenkin; aika hurjia johtopäätöksiä vedät minusta ja kyvyistäni kasvattajana parin viestin perusteella. Jos 1,5 vuoden aikana ensimmäinen ongelma lapsen kasvatuksessa on viime aikoina ilmennyt pureminen ja lyöminen, joka tänä iltana ensimmäisen kerran kärjistyi edellä kuvaamallani tavalla, sekö tekee minusta auktoriteettiongelmaisen ja huonon kasvattajan? Sanojasi lainatakseni: ajattele mitä haluat, fine, it' s your problem. :)Kiitos kaikille vastanneille, minä lähden nyt nukkumaan, että jaksan huomenna vaistota lapseni tarpeet ja tunteet vähän tämäniltaista paremmin. :)
Onko kuitenkin sitten ongelma " sinun kykysi kasvattajana" ? Se jotenkin paistaa kirjoituksestasi läpi. Ja kun sinun kykyjäsi on loukattu (viis lapsestasi ja alkuperäisestä ongelmastasi, siis), sinä lähdet loukkaantuneena nukkumaan!
No, hyvää yötä vain!
Vai auktoriteettiongelma, hymyilyttää :-) Taidat olla joko lapseton tai yhden rauhallisen lapsen äiti.
Ensinnäkin, jokainen mitään lasten kehityspsykologiasta tajuava tietää, että lapselle alkaa kehittyä taju kieltämisen merkityksestä ja kiellon käsitteestä vasta just tuossa 1,5-vuotiaana. Arestin merkitys rangaistuksena alkaa selvitä vasta paljon myöhemmin. Tämä on tosiasia, jolle kyökkipsykologit eivät voi mitään. Jos puolitoistavuotias ei usko kieltelemällä tai " aresteilla" , niin se ei todellakaan tarkoita mitään auktoriteettiongelmaa, se on täysin normaalia käytöstä lapsen alkaessa kokeilla rajojaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, että lasta ei pitäisi kieltää tai kasvattaa, päinvastoin, mutta se tarkoittaa sitä, että vanhempien pitää ymmärtää, että tuon ikäisillä kieltäminen on harjoittelua, opettelua. Lapsen psykologiset valmiudet eivät riitä käsittämään täysin kieltojen merkitystä, eikä lapsi tee samaa asiaa (esim. pure) sataan kertaan " kiusallaan" , vaan kokeilee rajojaan. Asiaan ei auta kuin aika ja saman asian tuhanteen kertaan hokeminen, arestit voi ja pitää unohtaa vielä joksikin aikaa.
Vierailija:
Puolitoistavuotias vain viedään nurkkaan (tai mihin sitten viedäänkin) ja sanotaan TIUKASTI: nyt pysyt tässä, koska käyttäytydyit rumasti. Jos hän lähtee pois (niin kuin hän luultavasti lähtee), hänet kannetaan aina johdonmukaisesti takaisin niin kauan kuin hän siellä pysyy.Minä en muuten oikeasti voi ymmärtää, miten joillekin ihmisille lasten (minikokoisten aikuisten) kasvattaminen ja ymmärtäminen voi nykyään olla niin vaikeaa. Eihän siihen tarvita kuin maalais- tai kaupunkilaisjärkeä ja logiikka! Ja se kuuluisa vaisto!
vauvalehdessä tai kaksplussassa..Muistan kun ostin lehden ihan sitä varten kun esikoisella oli silloin tuo ongelma, joka muuten oli hyvin kausittaista ja kohdistui kehen vain. Nyt 5v eikä enää pahemmin pure.
mutta onneksi oon saanut hillittyä itseni. En hyväksy sitä, koska se on jo mielestäni väkivaltaa, vaikkakin vähäistä.
Jos meillä lapsi temppuilee, laitetaan arestiin ja on kumma kyllä tehonnut.