Lue keskustelun säännöt.
Annoin lapselleni luunapin
01.03.2006 |
Erittäin eläväinen 1,5-vuotiaamme oli tänään oikein tavallistakin villimmällä tuulella ja illalla ehti tunnin sisään purra ja läpsiä minua ja isäänsä kymmeniä kertoja. Sinnikkäästi kielsimme ja yritimme antaa huomiota leikkimällä, lukemalla jne., mutta lapsi vaan jatkoi ja jatkoi. Jakoi litsareita suoraan naamaan, puri minua selästä ym. ja nauroi vaan vaikka kuinka kielsimme ja selitimme, miksei niin saa tehdä.
Lopulta minulta paloi käämit ja annoin pikkuhuitojalle luunapin. Siitä seurasi surkea paraus ja todella häkeltynyt ilme; tuntui siltä, että
lapsi loukkaantui todella verisesti, ei voinut käsittää, miksi äiti tekee hänelle jotain tällaista.
Periaatteenani on ollut, että väkivaltaiseen käytökseen ei vastata väkivallalla ja että meillä ei harrasteta edes tukkapöllyjä eikä luunappeja. Tänään kuitenkin napsahti äidillä ja nyt tunnen itseni todella surkeaksi ihmiseksi.
Miten te muut toimitte tällaisissa tilanteissa? Onko teillä pienikin " fyysinen ojentaminen" täysin pannassa vai ylireagoinko, kun näin asiaa jäin murehtimaan?
Kommentit (28)
Voin 3-vuotiaan ja 1-vuotiaan lasten äitinä kertoa, että teoriasi mättää. Meillä ainakin lapset ovat aina tajunneet vanhempien johdonmukaisuuden (yksivuotiaalla taaperollakin on oma rangaistusjuttunsa), ja pari kertaa on turvauduttu luunappiin.
Meillä lapset eivät mätki vanhempiaan, tosin toisiaan silloin tällöin, mistä tietenkin seuraa heti rangaistus - niin kun EI SAA TEHDÄ.
Vierailija:
Vai auktoriteettiongelma, hymyilyttää :-) Taidat olla joko lapseton tai yhden rauhallisen lapsen äiti.Ensinnäkin, jokainen mitään lasten kehityspsykologiasta tajuava tietää, että lapselle alkaa kehittyä taju kieltämisen merkityksestä ja kiellon käsitteestä vasta just tuossa 1,5-vuotiaana. Arestin merkitys rangaistuksena alkaa selvitä vasta paljon myöhemmin. Tämä on tosiasia, jolle kyökkipsykologit eivät voi mitään. Jos puolitoistavuotias ei usko kieltelemällä tai " aresteilla" , niin se ei todellakaan tarkoita mitään auktoriteettiongelmaa, se on täysin normaalia käytöstä lapsen alkaessa kokeilla rajojaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, että lasta ei pitäisi kieltää tai kasvattaa, päinvastoin, mutta se tarkoittaa sitä, että vanhempien pitää ymmärtää, että tuon ikäisillä kieltäminen on harjoittelua, opettelua. Lapsen psykologiset valmiudet eivät riitä käsittämään täysin kieltojen merkitystä, eikä lapsi tee samaa asiaa (esim. pure) sataan kertaan " kiusallaan" , vaan kokeilee rajojaan. Asiaan ei auta kuin aika ja saman asian tuhanteen kertaan hokeminen, arestit voi ja pitää unohtaa vielä joksikin aikaa.
Vierailija:
Puolitoistavuotias vain viedään nurkkaan (tai mihin sitten viedäänkin) ja sanotaan TIUKASTI: nyt pysyt tässä, koska käyttäytydyit rumasti. Jos hän lähtee pois (niin kuin hän luultavasti lähtee), hänet kannetaan aina johdonmukaisesti takaisin niin kauan kuin hän siellä pysyy.Minä en muuten oikeasti voi ymmärtää, miten joillekin ihmisille lasten (minikokoisten aikuisten) kasvattaminen ja ymmärtäminen voi nykyään olla niin vaikeaa. Eihän siihen tarvita kuin maalais- tai kaupunkilaisjärkeä ja logiikka! Ja se kuuluisa vaisto!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis nimenomaanhan se on niin, että PITÄÄ kieltää, opettaa, hokea, pysyä periaatteissaan, mutta haloo, kukaan täysjärkinen ihminen ei voi mennä sanomaan, että äidillä on auktoriteettiongelma, jos 1,5-vuotias ei tottele tai suostu pysymään siellä nurkassa. Miettikääs nyt vähän ihmiset!!!
Vierailija:
Siis nimenomaanhan se on niin, että PITÄÄ kieltää, opettaa, hokea, pysyä periaatteissaan, mutta haloo, kukaan täysjärkinen ihminen ei voi mennä sanomaan, että äidillä on auktoriteettiongelma, jos 1,5-vuotias ei tottele tai suostu pysymään siellä nurkassa. Miettikääs nyt vähän ihmiset!!!
T:22
Veikkaan, että ko. äiti on vakavissa vaikeuksissa ennen lapsensa 3-vuotissyntymäpäivää.
J-O-H-D-O-N-M-U-K-A-I-S-U-U-S, se on se avainsana.
noin pienen nurkassa seisottamistakin;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä kielsin ja sanoin, että minuun sattuu. Kielsin taas ja kerroin, että sattuu ja sanoin samalla, ettei lapsi saa olla sohvalla kanssani, jos vielä jatkaa. Ja jos jatkoi, otin hänet syliin ja menin itse puuhailemaan muuta. Parissa päivässä poika ymmärsi jo, ettei pureminen ole sallittua. Hän yrittää tehdä sitä edelleen, kun on oikein vihainen, mutta yksi kielto riittää.
Ihan pienen kasvattamiseen riittää useimmiten vielä syli. Tarkoittaen sitä, että kun lapsi on menossa vaaran paikkaan (siihenhän täällä aina vedotaan, kun puolustellaan läpsimistä, nippailua ja tukistelua), hänet otetaan syliin ja viedään muualle, tai kun lapsi tekee jotain kiellettyä, hänet otetaan syliin ja viedään muualle. Tai kun lapsi on ihana ja suloinen hänet otetaan syliin ja pidetään siinä. Lasta voi myös ottaa kädestä kiinni ja pitää hetki, jos hän esimerkiksi lyö. Puolitoistavuotias ei vielä taistele vastaan, ellei hänellä ole ongelmia läheisyyden kanssa.
Täällä on puhuttu auktoriteetista ja sen puutteesta. Mielestäni kyse on kuitenkin enemmän vanhemman temperamentista. Tulisemmalla temperamentilla varustetun äidin tai isän taitaa olla vaikeampi odottaa vielä se tuhannes kieltokerta, joka sitten tehoaa. He taitavat herkemmin odottaa lapsensa tottelevan ensimmäisellä, toisella tai vaikka kolmannella kiellolla. Pienen lapsen kanssa taistellessa ' voittaa' se, joka on sinnikkäämpi (tai se, jolla on kovempi luunappi).
ei siinä minusta mitään suurta vahinkoa ole tapahtunut! pahempi olisi laittaa johonkin " nurkkaan häpeämään" koska paikallaan olo olisi tuon ikäiselle aivan mahdotonta!
Ei siinä paljon vauvalehtien artikkelit auta.
Vierailija: