Lue keskustelun säännöt.
Helvetti että on elämä välillä raskasta...
29.11.2005 |
Taas on yks vaikea päivä, lapsen kanssa, ja muutenkin tuntuu että viime aikoina on kaikki paskat asiat kasaantuneet päälle.
Mä olen niin kyllästynyt elämääni, olen eronnut ja exän kanssa saa tapella miltei joka päivä jostain, hän on erittäin katkera minulle (minä eron laitoin vireille) ja joka päivä saan kuulla kuinka olen huono ihminen ja huono äiti...
Siltä kyllä on viime aikoina tuntunutkin, että olen huono äiti =(
Rakastan lastani paljon, en vaan silti kertakaikkiaan jaksa olla hänen kanssaan aina, mikään ei kelpaa mitä teen, lapsella on uhmaikä enkä tahdo jaksaa hänen uppiniskaisuuttaan ja kiukutteluaan, sitten itse väsyneenä ja turhautuneena huudan lapselle ja kun lapsi itkee, itkettää sitten itseäkin että enkö minä muuhun pysty, hermo ei kestä ja pinna on näin lyhyt, aiheutankohan lapselle jotain traumoja...
Lapsi itse höpöttää koko ajan haluavansa isänsä luokse, aluksi en ymmärtänyt mistä se johtuu, silloin vielä olin " kiltti ja kiva äiti" , nykyään en taida olla kovinkaan kiltti äiti kun olen turhautunut siihen että teen mitä vaan ja koitan kuinka paljon tahansa olla se " kiva äiti" niin mikään ei tunnu riittävän, isästään lapsi silti on innoissaan ja tohkeissaan, mä olen vaan se " tyhmä äiti" jonka luona lapsi ei tunnu viihtyvän.
Viime aikoina (kun olen ollut väsynyt ja turhautunut) olenkin ajatellut, että ehkä lapsen olisikin parasta mennä isälleen, jospa isä olisi lapselle se parempi vanhempi nyt kun minulla on tällainen kausi (?) että en tahdo jaksaa...
Pelottaa vaan, exä on tosiaan niin vittumainen ja katkera, että jos lapsen hänelle " annan" hän varmasti koittaa viedä lapsen minulta sitten kokonaan... puhuu lapsen pään ympäri minua vastaan..
Nyt se olisikin helppoa, lapsi on jo valmiiksi niin isänsä pauloissa ja ihailee tätä, uskoo siis kaiken mitä isä sanoo.
Tunnen olevani täysin epäonnistunut tässä äitiydessä,
haluaisin niin kovasti olla iloinen ja positiivinen, jaksava äiti joka huomioi lastaan ja leikkii tämä kanssa.
En tiedä mistä se johtuu, mutta vaikka todella rakastan lastani ja HALUAISIN viettää aikaa lapsen kanssa, keskittyä leikkimään hänen kanssaan, se on minulle kuin pakkopullaa. En millään jaksa kiinnostua leikkikaluista ja touhuta riehakkaasti, en ole koskaan ollut sellainen lasten kanssa innoissaan touhuava ihminen...
Vihaan itseäni kun pelkään aiheuttavani lapselleni traumoja tai jotain...
Vihaan sitä kun en saa olla rauhassa (tunnun tarvitsevan sitä rauhaa PALJON)
En jaksa sitä että lapsi sotkee rikkoo tavaroita ja kiukuttelee ja sekoittaa koko ajan kaiken, mitä yritän tehdä...
Silloin kun lapsi on isällään, rakastan sitä rauhaa, mutta silti silloin ikävöin lastani yli kaiken, itkeskelen yöt jotka olen erossa lapsesta ja lupaan taas että jaksan olla parempi äiti kun lapsi tulee luokseni. Sitten kun lapsi on taas luonani, odotan että hän menisi taas muualle...
Taisi tulla aika sekavaa tekstiä, ja kuulostankohan ihan hullulta..?
Apua tarvitsisin, en vaan tiedä millaista ja mistä sitä hakea? Voimat loppuu ja kaikki tuntuu olevan niin vaikeaa välillä että huh huh.. Toki niitä hyviäkin päiviä on, mutta harvemmin...
Kommentit (3)
Esim. perheneuvolan kautta voisi tulla apua. Ymmärrän, että rankkaa varmaan on, kun naimisissa olevillakin voi olla tosi rankkaa uhmaikäisten kanssa saati sitten sinulla, joka kasvatat lapsen yksin! Voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina ei jaksa olla hyvä äiti, varsinkaan jos on murheita. Saatko apua mistään? Voisitko jotenkin järjestää omaa aikaa, sillä tarvitset sitä, jotta jaksat taas lapsen kanssa.
Äitinä oleminen on veljeni vaimon sanoin " niin ihastuttavaa ja niin vihastuttavaa" päivästä riippuen. On aivan normaalia joskus suuttua, saa olla vihainenkin. Lapselle pitää kuitenkin myöhemmin selittää, että äiti on väsynyt tms. jotta lapsi ei ajattele, että kaikki johtuu vain hänestä.
Minusta olet väsynyt. Jos päivä on vielä mennyt pieleen, ei ihme että harmittaa. Onko sinulla kavereita? Entä saisitko vaikka lenkkiseuraa - voisit purkaa sydäntäsi, tapaisit ystäviä ja voisit pakata vielä lapsen matkaan mukaan. Lopuksi yhteinen lettuiltapala tms. joka olisi hyvä ja ihana hetki teille ja parempi lopetus päivälle. Tai jos et saa seuraa, mene lenkille vain lapsen kanssa. Saat kuitenkin ajateltua pahat asiat pois ja lenkki rentouttaa.
vaikkapa viikko? Sillä aikaa sinä saisit pääkoppasi järjestykseen ja rentouduttua niin, että esim. sekainen asunto ei enää häiritse. Sekaista on tasan jokaisessa lapsiperheessä. Jos nyt menetät vielä tätä kallisarvoista lapsuusaikaa siihen, että olet liian väsynyt, kadut taatusti myöhemmin.