Mitä tehdä, kun en kertakaikkiaan viihdy miehen kotipaikkakunnalla.

jossa tunnut olevan onneton, niin lopulta eroat. Ole siellä niin kauan kuin pystyt. Lähde sitten kun olet varma ettei ole muuta keinoa kuin ero, että tulet onnelliseksi.

Ei paikkakunnalla ole mitään paikkaa jossa voisit tutustua uusiin ihmisiin?

Pienten lasten kanssa äitikahvila? Isompien kanssa harrastukset, jota kautta tutustut uusiin ihmisiin?

Itse olen löytänyt uusia ystäviä vauvauinnista, neuvolasta ja sairaalaasta kun olin synnyttämässä ja eiköhän noita tuttavuuksia tule sitten lisää aikanaan päiväkerhosta, harrastuksista ym. kun lapsi kasvaa.

Olin vastaavassa tilanteessa, muutettiin miehen paikkakunnalle ja meinasi käydä juuri samoin mutta miehen kannustamana lähdin liikkeelle.

Harrastukseen ja löytämään ystäviä. Nyt tunnen tämän paikan kodikseni ja en haluaisikaan muuttaa pois.



Ota itseäsi niskasta kiinni, rohkeasti vain, muuten et koskaan tunne olevasi kotona.



mi

mulla taas oli toisinpäin. jouduin asumaan pääkaupunkiseudulla ja olin todella allapäin. kaipasin pieneen kotikaupunkiini ja ystäviäni ja sukulaisiani siellä. nyt kun asumme täällä, asiat on todella hyvin ja arvostan tätä. meillä mies ymmärsi tilanteen ja päätimme lähteä yhdessä. myös hän tyytyväinen nyt.

Sehän on tosi hienoa, että miehesi viihtyy asuinpaikkakunnallaan ja on onnellinen siellä. Jos hän pitää viihtyvyyttä ja onnellisuutta tärkeinä arvoina, niin luulisi tietenkin, ettei hän tieten tahtoen haluisi sinultakaan kyseisiä asioita omasta elämästäsi evätä. Jos kumpikin saisi pääasiallisesti asua siellä, missä viihtyy ja on tyytyväinen, niin silloin ainakin siltä osin olisi parisuhde sopivassa tasapainossa. Kumpikaan ei joudu tuntemaan, että joutuu uhraamaan oman toiveasunympäristönsä, jotta toinen saisi elää omaa toivettaan.



Olen itse aika samankaltaisessa tilanteessa ollut viime vuodet, joten olen paljon miettinyt mahdollisen kahden asunnon systeemiä. Meillä ei ole lähikaupunkiin kovinkaan pitkä matka, joten käytännössä olisi aika helppo järjestää kulkemiset kotien välillä. Mieheni tykkää mm. työnsä vuoksi asua täällä ja minäkin kyllä viihdyn, mutta mieluummin asuisin varsinaisesti tuolla kaupungissa, jossa käytännön elämä olisi minulle ja lapsille paljon helpompaa ja käytännöllisempää kuin täällä maalla. Olen miehelle sanonut, että en halua häntä väkisin pakottaa täältä pois vaan olen iloinen, että hän täällä viihtyy ja haluaa asua. Vastavuoroisesti hänkään ei saisi sitten pakottaa minua asumaan vain hänen vuokseen täällä, jos itse tiedän, että parempikin vaihtoehto olisi järjestettävissä. Monet käytännön seikat tukevat meidän perheen kohdalla tätä ajatustani maaseutu- ja kaupunkiasunnosta, joten mieskin on pikkuhiljaa alkanut olla sitä mieltä, että suunnitelma saattaisi olla ihan kelvollinen ja toteuttamisen arvoinen.



Meillä on nyt siis asia ollut syksyn ajan vakavan harkinnan alla ja luulen ja toivon, että asia jossain vaiheessa toteutuukin. Sitä kun on viime vuodet tavallaan alistunut ja tottunut täällä asumiseen, niin ei ole niin kovaa kiirettä sen toteuttamisen kanssa vaan voi rauhassa katsella, jos vaikka sopivan oloinen asunto jostain löytyisi. Ja jo ajatus siitä, että vihdoin oikeasti eikä vain haaveissa olisikin mahdollista päästä muuttamaan ja sen myötä monet hankalat käytännön asiat helpottuisivat, antaa uudenlaista energiaa ja elämisen iloa sekä mukavaa odottamisen oloa.