Lue keskustelun säännöt.
Ei ihme että äitiys on nykyään niin stressaavaa...
20.12.2005 |
Kun äitien velvollisuus on kerran vahtia kerkeämättä haukkana mitä lapset tekee. Eihän siinä saa mitään itse tehtyä. Meillä 1v vaeltelee ihan vapaaksi yksikseen tai isompien sisarusten perässä pitkin taloa, saattaa olla parikin tuntia poissa minun näköpiiristäni. Ja meillä on pikkuleegoja ja pelikuulia pitkin lattiaa. ja suojaamattomat portaat kahden kerroksen välillä. Joo, VOIHAN jotain sattua, mutta jos sattuu niin se on kohtalo. Näissä keskusteluissa oikein näkee miten hysteerisesti pelätään kuolemaa. Sehän on vain osa elämää, kenelle aikaisemmin, kenelle myöhemmin. Ei elämän pituudella ole mitään tekemistä sen hyvyyden kanssa.
Kommentit (12)
ap:n tilanteessa voisi jo pitää lapsen heitteillejättönä. Eikös laissakin sanota, että pitää antaa lapselle turvallinen jne. elämä... jos on 1-vuotias pari tuntiakin kateissa vaikkakin omassa kotonaan niin ei se mielestäni ole turvallista. Toivottavasti oli provo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on leikkimässä sisarustensa kanssa. Kyllä nekin osaavat vähän hänen peräänsä katsoa, tosin en oleta etta joka asiaa muistaisivat vahtia. Täytyy suojelusenkelillekin jättää vähän töitä...
ap
sattunut mitään vakavaa.Jos olisit todella menettänyt lapsesi ET TODELLAKAAN OLISI SAMAA MIELTÄ KUIN MITÄ KIRJOITIT!!!!Paljastit tyhmyytesi kirjoituksessasi......
Toivon sydämestäni, että sitä ensimmäistä. Mutta ihan siltä varalta, että olisit ihan aito idiootti; sinä päivänä, kun lapsellesi sattuu jotakin, sinua ei tule lainkaan lohduttamaan ajatus, että se oli kohtalo. Syyllisyys tulee piinaamaan sinut hulluksi ja se on ihan oikein.
Kauheinta on, että näin ajattelevia ihmisiä on ihan oikeastikin olemassa. Toivon todella, että tällaisten vanhempien lapsilla on turvanaan keskivertoa skarpimmat suojelusenkelit...
Aina kun lapsi lähtee mummullensa kylään varaudun hukkumisviestiin, aina kun mieheni lähtee yksin tai lasten kanssa autolla varaudun onnettomuusviestiin, koululaisten lähtiessä koulumatkalle varaudun auton alle jäämiseen (ei olis eka lapsi sillä koulutiellä), koululaisten lähtiessä ulos kavereitten kanssa varaudun siihen että löytyvät läheisen rotkon pohjalta tai järveltä avannosta...
Suunnittelen jo etukäteen miten elämä jatkuu sen jälkeen. Surut surraan ja sitten ne unohdetaan ja suuntaudutaan uuteen.
ap (joka on ollut aina täysin varma siitä että tulee olemaan nuori leski)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä voit itse vaikuttaa siihen, tapahtuuko pahaa vai ei. Tietenkin onnettomuuksia sattuu aina, mutta niitä voi myös ehkäistä oikealla toiminnalla. Kuten esimerkiksi katsomalla yksivuotiaan perään.
Minäkin pelkään koko ajan, että läheisilleni tapahtuu pahaa. Pelkoni on sikäli aiheellinen, että niin isäni, äitini kuin paras ystävänikin ovat käyneet todella lähellä kuolemaan. Nämä kokemukset ovat opettaneet minulle nimenomaan se, että en jätä asioita pelkän kohtalon huomaan, vaan teen kaikkeni, että rakkaani olisivat turvassa.
En ymmärrä, minkälainen äiti kokee tällaisetkin asiat stressin lähteeksi.
pelkäävät eniten.. Edes jumala ei heitä peloissaan ja huolissaan auta (vaikka pintauskovaisia ovatkin)
Vierailija:
sattunut mitään vakavaa.Jos olisit todella menettänyt lapsesi ET TODELLAKAAN OLISI SAMAA MIELTÄ KUIN MITÄ KIRJOITIT!!!!Paljastit tyhmyytesi kirjoituksessasi......
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensnin kehuskelee turvattomalla talollaan(vaaralliset portaat, marmorikuulia ym. pikkusälää ympäri kämppää) jossa lapsi saa olla " kadoksissa" parikin tuntia ja perään voivottelee kuinka pelkää joka päivä lastensa kuolemaa ja varautuu pahimpaan.
Kumpikaan asia mitä kerroit tekekväsi ei ole normaalia minusta!
Lapsi voi esim. vaikka tukehtua hilkakseen jossain tämän parin tunnin aikana!!
vähintään käyt katsomassa häntä säännöllisin ajoin!
Sitten tuo asenne, että joka hel-ve-tin päivä ajatellaan, jos nyt sattuu sitä ja tätä koulumatkalla...mahtaa olla rasittavaa pitää hautajaiset mielessään joka päivä.
ihme tyyppi olet.
Vaan ymmärrän että kuolema tulee jokaiselle ja se voi tulla jo huomenna. Olen VARAUTUNUT siihen että läheiset kuolevat, asennoitunut henkisesti että niin tulee tapahtumaan. En aio olla epätoivoinen kun se tapahtuu, vaikka surullinen kyllä.
Luultavasti lapseni kuitenkin selviävät hengissä aikuisiksi, useimmat selviävät. Paljon luultavampaa on että mieheni kuolee, siksi meillä on hommattuna kaikki lainojen maksuturvat ja henkivakuutukset, että elämä voisi jatkua sen jälkeenkin hyvänä.
Lapsen kuolemasta vielä sen verran, että loppujen lopuksi kuollut lapsihan on parhaassa asemassa; turvassa kaikelta tämän maailman pahuudelta , eikö?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Lapsen kuolemasta vielä sen verran, että loppujen lopuksi kuollut lapsihan on parhaassa asemassa; turvassa kaikelta tämän maailman pahuudelta , eikö?ap
Ei todellakaan terveen ihmisen juttuja tällaiset.
Rivien välistä kuulostaa että ketjun alottaja kärsii jonkinlaisesta stressistä?Minunkin lapset 2 ja 4 ja5 vuotiaat leikkivät paljon omineen,mutta silti pidän niitä silmällä muiden töiden ohessa ja se ei tarkoita että pitää olla vieressä istumassa.
Turvaportista sen verran että meillä myös kaksikerroksinen talo ja ikinä ei ole ollut porttia.Tosin on asuttu alakerrassa niin lapset ei ole hirveästi yläkertaan hinkuneet.
Jos tuntuu että ei jaksa kerro oikeasti jollekkin,kotiäitinä olo on rankin duuni mitä ikinä voi kuvitella.
yhtään katsomatta tuleeko autoja ja ajatellen: " No se on sitten minun kohtaloni jos auto ajaa päälle." . Tottakai jokainen tekee oman osansa turvallisuuden puolesta ja jos silti jotain käy, niin sitten sille ei voi mitään. Kuten sanonta menee: " Luota Allahiin, mutta sido kameli." (eli siis ei voi vain olettaa kohtalon pitävän kamelia siinä mihin sen jätät, vaan itsekin täytyy tehdä jotakin varmistaakseen sen)
On vanhempien velvollisuus tehdä kodista kaikille perheenjäsenille turvallinen.