En ymmärrä miksi elatusmaksuja saavat myös perheet, joissa kaksi vanhempaa.
Pahimmassa tapauksessa maksaja työtön yksinhuoltaja. Eihän leskikään saa eläkettä kun menee uusiin naimisiin.
Kommentit (9)
Mä saan elatusmaksun ainakin vaikka ollaan naimisissa, siis saan esikoisestani joka on toisen miehen. Ei uuden miehen tarvii toisten kakaroita elättää.
Jos ei ole rahaa maksaa lapsesta tulevaisuudessa, kannattaisi käyttää kortsua tai mennä töihin.
kun avioidut uudelleen:P eipä se elatusvelvollisuus todellakaan siihen lopu. järjetön idea.
Minä ja entinen mieheni maksetaan meidän lapsista aiheutuvat kulut. Piste. Meidän lapsia, ei minun tai minun ja mieheni. Mieheni ei ole velvollinen maksamaan lapsista, joiden olemassaoloon hän ei ole voinut vaikuttaa.
Eli ei uusi kumppani mitätöi isän tai äidin velvollisuuksia tai vastuuta lapsestaan. Vai pitäisikö sinusta samalla tapaamisoikeuksien mitätöityä, kun lapsella on " uusi isä tai äiti" kuvioissa??? Logiikassasi on myös se pulma, että voihan se olla niin, että elatusmaksujen maksaja on se huonompituloinen. Ei hänen elatusvelvollisuutensa kuitenkaan sillä poistu, että lapsen kanssa asuva vanhempi tienaa enemmän. Se on vaan niin, että kun on lapsen maailmaan saattanut, niin hänen elättämiseensä tulee osallistua. Kateus se on joka maailmaa pyörittää näköjään...
ei kai sen enempää kun köyhienkään..
eikös tuon vois ajatella niin että lapsilisät menee lapsiin rikkaillakin ja se " suuri tulo" on sitä extraa. musta on ihan oikeen etä joku etuus tulee kaikille tasapuolisesti.
niin, itse en ole rikas. ei sillä.
Ja tosiaankin työtön joutuu sitten hakemaan toimeentulotukea, että saa maksut maksettua. Sitä vaan, että tyhmää pennin pyöritystä. Ja vielä se, että eipä sitten ole rahaa käyttää lasten tapaamisiin, kun maksaa elareita.
Kyllä hän silti elatusmaksua lapsestaan maksaa, vaikka minä tienaan enemmän. Maksukyky määritetään lastenvalvojan luona, joten kyse ei ole siitä, että minä omavaltaisesti kynisin häneltä viimeiset pennoset... Ja jos jollekin on niin käynyt, niin se on sitten ihan omaa tyhmyyttä, kun ei ole asioitaan osannut hoitaa vaan on suostunut kaikkeen. Jos ex olisi maksukyvytön, niin hänen ei tarvitsisi maksuja maksaa, vaan kunta maksaisi minulle minimin (about 120 e). 120 euroa on lapsen kasvatuksessa aika pieni raha! Ja voin vannoa, että minulla menee pojan elättämiseen kevyesti 400 euroa kuukaudessa (eli isä maksaa neljäsosan lapsensa kustannuksista). Ja tuolla neljäsosalla ei vielä juhlita. Uusi kumppanini osallistuu lapseni kustannuksiin mm. ostamalla ruokaa ja ns. ylimääräistä (taannoin polkupyörän). Se on häneltä täysin vapaaehtoista. Jos ex maksaa neljäsosan lasensa elatuksetsa, niin minusta hänellä ei ole minkään valtakunnan oikeutta nipottaa minulle siitä, että me käymme etelässä tai minulla on uusia vaatteita. Ne on ihan koulutus- ja ammattinvalintakysymyksiä ja köyhän ei pidä lapsia tehdä. Jos asian haluaa jyrkästi ilmaista...
Vähän niinkuin rikkailla lapsilisät.