onko kukaan teistä koskaan pelännyt oman henkensä edestä?

Olin itse 13v kun istuin äidin kanssa käsi kädessä olohuoneemme sohvalla ja äitini mies osoitti meitä ladatulla haulikolla. Mies oli saanut turpaansa lähibaarissa ja hukannut sitten avaimetkin. Tuli minun huoneeni ikkunasta sisään ensin tietysti rysäyttä lasin kappaleiksi, asuimme alimmassa kerroksessa. Suivaantuneena otti kaapista haulikkonsa ja latasi, kun äitini yritti puhua miehelle järkeä ettei nyt sen aseen kanssa lähde yhtään mihinkään käveli mies ensin parveellee ja ampui siellä kerran sitten istutti meidät sohvalle ja ihan " tyhjällä katseella" tuijotti meitä ja kehui miten voisi meidät ampua... En tarkalleen edes muista kuinka siitä päästiin pois, sen muistan kun äti puristi mun kättäni kaksi kertaa sitten lähdettiin juoksemaan onnekseni minulla oli housun taskussa avaimet sekä känny. paineltiin rappuun ja sieltä kellariin karkuun ja soitettiin poliisit paikalle.



Pakattiin miehen tavaroita siinä yön tunteina aika sekavin mielin, ja aamulla havahduttiin klo 8 siihen kun mies kävelee ovesta sisään, ja on kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaa. Samana päivänä koko äijä lähti meidän kotoa.

Yritti kuristamalla saada tunnustusta. Siinä tilanteessa olisin jopa tunnustanut mitä tahansa, mutta kun ei lähtenyt ääntäkään enää, kun kuristi niin pahasti. Pääsin pakoon soittamaan paritalon toisen puolen ovikelloa ja hakkaamaan oveen. Naapurin mies vaan kurkisteli ikkunasta, eikä avannut. Pakkasessa paljasjaloin juoksin sitten seuraavaan taloon, jonne otettiin avosylin vastaan. En halunnut soittaa poliisia, vaan soitin veljelleni ja sovimme, että aamun tulleen haetaan mun kaikki kamat. Eli ero tuli saman tien. Sairaalloista mustasukkaisuutta oli jatkunut jo pitkään, mutta ei ollut ennen käsiksi käynyt. Enkä jäänyt toista kertaa katsomaan, sen verta pelkäsin tukehtuvani, kun kuristi.



Aamulla tavaroitani hakiessa, veljeni läksytti naapurin miestä. Mies tokaisi vaan " pidetään kuule vaan ihan omista asioistamme huoli" . Muutama vuosi myöhemmin osuin ekana kohdalle, kun äijä oli saanut jonkun sairaskohtauksen. Tuumasin äijälle, kun pyysi soittamaan ambulanssin (oli siis ihan tajuissaan, otti kuulemma sydämestä) " pidetään kuule vaan ihan omista asioistamme huoli" . Lähdin menemään, kun näin parin tädin suuntaavan siihen höpöttelemään, soitin kyllä ambulanssinkin.

meni vielä aika syvälle.

Pakoon olin kyllä yrittänyt. Mutta näin aikuisiällä en. Moottoripyöräonnettomuudessakin oli päällimmäisenä pyörän kohtalo mielessä, ei oma =)

Hölmöinä opiskelijoina olimme ystäväni kanssa nauttineet muutaman juoman liikaa illan aikana ja olimme kävelemässä ystäväni kotiin iloisissa unnelmissa.



Nuori mies, 30-vuotias, liittyi seuraamme kävelemään ja aloimme jutella hänen kanssaan. Mies ehdotti, että menisimme hänen luokseen jatkoille. Suostuimme.



Asunto oli todella pieni, noin 15 neliöä. Kaikki sisustusteksilit olivat samaa raidallista kangasta, päiväpeite, verhot, pyyhe, jopa kaapit oli tapetoitu samalla raidalla. Mies laittoi ovensa takalukkoon ja hymyili todella psykopaattisesti meille. Seinällä oli kaksi pitkää puukkoa, sellaisia peitsiä. Mies nojasi seinään, jolla nämä peitset roikkuivat ja sanoi matalalla, hitaalla ja vitun pelottavalla äänellä (hyi, vieläkin menee kylmätväreet kun mietin) " Tytöt, yhden asian mä tahdon teille kertoa. Älkää koskaan, koskaan, menkö yöllä vieraan miehen kotiin pyydettäessä" . Sitten laittoi kätensä peitselle, ikään kuin tarttuakseen siihen.



Hemmetti, että me juostiin! Saatiin ukko tönättyä niin, että ronklattiin lukko auki ja juostiin ilman kenkiä rappukäytävään. Äijä yritti vielä puuskuttaa perään, mutta parin kerroksen jälkeen luovutti. Juostiin koko matka kotiin sukkasillamme talvisessa Punavuoressa.



Silloin siellä kampässä olin varma, että nyt tuli lähtö. Näin silmissäni jo Ilta-Sanomien lööpit kahdesta nuoresta naisesta, jotka silvottiin Helsingin ydiskeskustassa sijaitsevassa asunnosa. Sydän rummutti muutaman tunnin tapauksen jälkeen ja yhtäkkiä emme olleetkaan enää niin humalassa.



Hirveä kokemus oli, onneksi selvittiin.

*reps*

päätä lattiaan hullunkiilto silmissä raivon vallassa ja suu vaahdoten



Oli muuten arabi ja muslimi.

yhtenä päivänä kesken laskua lentokoneeseemme tuli tekninen vika ja pilotit joutuivat suorittamaan valmistelemamattoman hätälaskun. kuulin vain erään tietyn käskyn jonka teidän tarkoittavan sitä että laskussamme meni jotain vikaan.



se kaksi minuuttia, minkä me odotimme renkaiden koskettavan maata, oli elämäni pisin kaksi minuuttia ja luulin todella niiden olevan myös viimeiset!

yhtenä päivänä odotin päätepysäkillämme palvelulinjan bussia. bussi yleensä kääntyy puoliksi pihatielle ja siitä sitten peruuttamalla ympäri ja takaisin tulosuuntaansa.



odotin hyvin matalan aidan edessä bussin kääntymistä. arvioin bussin tulon väärin ja näin kun kuljettaja ajoi minua päin ja viime tingassa käänsi ratista ja kaarsi pihalle. tunsin kuinka peruutuspeili osui otsatukkaani, niin läheltä se minua meni. en voinut väistää taaksepäin (se aita) enkä kummallekaan sivulle: katsoin vain jähmettyneenä kun auto on tulossa päälle.



kaiken kukkuraksi kuski alkoi huutaa minulle että seison hänen tiellään (pihanurmikolla) ja itse olin niin paskat housussa etten saanut sanaakaan suustani. onneksi mieheni oli paikalla ja näin kuski sai kuulla kunniansa.

Olikohan sama hullu, joka teki samanlaisen tempun kaverilleni. Laittoi oven lukkoon ja alkoi esitellä veitsiään. Kaverini pääsi ikkunasta pakoon. Tää tyyppi asui myöskin jossain Punavuori-Hietaniemi-akselilla (en muista tarkkaan, sillä tästä on jo yli 13 vuotta aikaa). Hui kauhistus! Onneksi sinulle eikä ystävällesi (eikä minunkaan ystävälleni) käynyt mitään!

Mies asui Roballa. Ihan hullu oli. Jostain syystä ei tehty ilmiotusta :(

- jäin auton alle pyörän kanssa yläasteen aikana

- poikaystävä tunnusti olevansa vankilakundi ja etsintäkuulutettu

- samainen hemmo murhattiin

- esikoisen synnytyksen raju verenhukka



ja varmasti muitakin...

Viimeksi pelkäsin kun kävelin kotiin illalla niin joku juoppohullu tuli raivoamaan ja kiroilemaan eteeni ja huitoi puukon kanssa. Onneksi huomasi jonkun nuoren tytön pyöräilemässä ja alkoi raivota ja huutaa sille, että se tappaa sen...pakenin hiljaa takavasemmalla...

ritirinnan. pyöriemme sarvet juuttuivat toisiinsa ja kaatua rysähdimme tielle päällekkäin, minä tietty laitimmaisena. samassa paikalle ajoi mutkan takaa auto joka ehti kyllä väistää meitä mutta jos olisimme kaatuneet pari sekuntia myöhemmin, olisi auto tullut suoraan päälle.



silloin en pelästynyt, mutta jälkeen päin olen viisastuessani tajunnut miten vaarallinen tilanne oli. silloin me vaan nauroimme.

Oli istunut linnassa 5 kertaa. Pahoinpidellyt mm. ottovanhempansa pesäpallomailalla ja muuta pientä mukavaa.

Enkeli oli matkassa että emme osuneet yhteenkään utoon, rekkojakin tiellä liikkui.

toisen kerran olin Finnairin lentokoneessa, kun siitä hajosi nousussa moottori Thaimaassa 1987.Ei siinä hämminkiä lopulta ollut, mutta henkilökunnan varautuminen ja ne paloautot pelottivat.



Toisen kerran jouduin (myös Aasiassa) pahaan liikennestilanteeseen, jossa busseja meni molemmilta puolilta ohi. Olin omalla pienellä autolla siinä välissä. Kirjaimellisesti sydän jätti lyönnin välistä.

Entinen poikaystäväni oli hyvin mustasukkainen ja aggressiivinen, olin ollut hänen luonaan kylässä (asui kaukana omasta kotikaupungistani), mutta tulimme riitoihin ja lähdin sieltä äkkiä juosten karkuun, hän heitteli perääni tiiliskiviä(se jo pelotti, olisivat saaneet varmaan pahaakin vahinkoa aikaan jos olisivat osuneet), menin juna-asemalle odottamaan aamun ensimmäistä junaa, ja huomasin unohtaneeni kaikki tavarani sinne (rahat yms), mutta puhelin oli mukana, tuo poikaystävä sitten soitti ja aneli että antaisin hänen tuoda edes ne tavarat minulle takaisin asemalle.

Oli sitten niin tyhmä että suostuin, halusinhan tavarani. No hän sitten tuli ja hoiukutteli minut juna-aseman eteen ne hakemaan jollain tekosyyllä, koska tiesi ettei siellä ollut kameravalvontaa vaikka luulin, että oli.

Kun olin siinä ulkona hän tarrautui täysillä kurkusta kiinni ja kuristi vasten rautaista penkkiä niin, että todella ajattelin että näinkö minä kuolen. Yritin huutaa, mutta ääntä ei tullut, ja oli niin varhainen aamu (0430), ettei ketään vielä missää oikein ollut.

Kunnes kuin tyhjästä paikalle ilmestyi taksi josta pieni porukka nuoria miehiä purkautui juuri juhlimasta ja häätivät sekopäisen ja vielä uhittelevan poikaystäväni tiehensä. Oli pahat mustelmat selässä siitä penkistä ja kaulassa myös.

Sain tavarani ja hyvää matkaseuraa.

kerroksen kämpästä, joten ulospääsyä ei ollut. Syöksyin vauvan kanssa parvekkeelle. Onneksi palokunta tuli pian paikalle ja otti meidät palotikkaiden avulla parvekkeelta alas. Kämppäkin kärsi loppujen lopuksi vaurioita vain oven osalta (+ savuvauriot), eli tuli ei koskaan ehtinyt levitä itse asuntoon, mutta silloin pelkäsin yhtä kaikki kun tajusin, että rapun kautta ei liikuta mihinkään ja tuli nuolee ulko-ovea. Silloinen asunto oli siis vain pieni yksiö eli yksi huone.



Toisen kerran pelkäsin teininä Stokiksessa kun kännisen illan päätteeksi joku hullu ulkomaalainen kaivoi taskustaan käsiaseen (en vielä tänä päivänäkään tiedä, oliko se aito ase vai jotain pelleilyä lelupyssyllä) ja uhkasi tappaa kaikki. Mies oli juoppohullu ja/tai kamoissa ja me olimme nuoria ja täysin päissämme. Muistot illasta ovat huterat, mutta sen kyllä muistan kuinka juoksimme!