Annatteko alle kouluikäisten lasten, esim. 4-5-vuotiaiden olla
yksin ulkona? Meillä on päästetty vasta 6-vuotiaista alkaen lapset esim. kulkemaan yksin naapureihin (noin 100-200 m) ja silloinkin täytyy mennä puiston kautta ja jalkakäytäviä pitkin. Ylisuojelevaako??? Ja maalla/taajamassa asutaan.
Kommentit (10)
lähistöllä ole vesistöjä tai muuta vaarallista.
Asuimme ennen kerrostalossa, ja siellä en uskaltanut 5-vuotiasta poikaani päästää ulos yksin, koska en olisi tarvittaessa päässyt perään. Muutimme sitten hyvin rauhalliselle omakotialueelle ja täällä poika on saanut olla pihalla yksin, huutoetäisyydellä, rajat on katsottu ja sovittu ja poika pitää niistä kiinni. Vähän väliä käyn huutelemassa, jos en ikkunasta näe, missä on, mutta pitkälti jo luotan häneen (nyt jo 6½-vuotias), että pärjää eikä meillä ole tässä tosiaankaan mitään lampia, jokia tms. vaarallista, minne voisi vaikka hukkua.
Vanhempi, kohta 6-vuotias tyttö on saanut jo pari vuotta mennä tiettyyn naapuriin yksinään, matkalla ei ole tienylitystä. Tien yli naapuriin on saanut mennä vuoden verran sovitusti, ei siis milloin tahtoo.
4-vuotiasta poikaa en ole vielä laskenut kadulle yksinään kuin pari kertaa niin, että olen tullut heti perässä näköyhteydessä. On sen verran vilkkaampi tapaus.
Kerrostalossa asumme, enkä aio päästää ainakaan vuoteen yksin ulos. Vaikka poika olisi fiksusti, en luota muihin lapsiin tai ympäristössä liikkuviin aikuisiinkaan.
Näköyhteyden päässä tosin ja on sovittu että etupihalla pitää leikkiä että äiti näkee ikkunasta,jos tekee toisin pitää tulla heti sisälle.
Asumme ihan autotien vieressä ja tässä nuoriso tuppaa vähän rälläämään niillä autoillaan.
Parempi,kun pitää silmällä,kuusivuotias on kuitenkin mielestäni vielä pieni.
vanhemmilla esim ruuanlaittoa(yleensä työpäivien jälkeen).Omakotialue,kotikatuna umpikuja,jossa vain " oman kadun ihmiset pääasiassa liikkuu" .Ikkunasta seurataan ja huhuillaan ellei näy.Erikseen sovituilla kerroilla saa naapurista hakea kaverin ulos tai mennä heidän pihalle leikkimään.Lapset 6-v ja 3-v.
kun itse olin lapsi sisarusteni kera, ei meitäkään pihalla tarvinnut vahtia! lähellä meni pieni oja, jonne olisi ollut mahdollista ehkä hukkua (suopohjainen, joten vaikea sanoa...), naapureita ei näköetäisyydellä, tielle matkaa n. 200 m. tiesimme mitä saimme tehdä ja mitä emme.
Tulee mieleen laulu:
" kevät sekä syksy jäät niin pelollisia on..." .." oijoijoijoi auttakaa voivoi auttakaa voivoi mirrit vaikertaa, vaan äidin neuvoja, me emme totelleet, on kuolo siitä seuraus ja äidin kyyneleet..." ja sit tulee se Halli-koira ja pelastaa ne kissanpennut.. =) en muista kappaleen nimeä...
itse en antaisi pienten lasten KAUPUNGISSA olla yksin tai lapsiporukassa pihalla. Maalla asia olisi hieman toinen, mutta sekin riippuisi lapsen persoonasta, että mikä olisi sopiva ikä...
maalla asutaan, lähinaapuri ei ole näköetäisyydellä..