Turha kuvitella, että kaikki onnettomuudet olisi estettävissä.

Tietenkin siihen pitää tähdätä, että vaarat eliminoi, mutta kaikkea ei voi elämässä ennakoida.



Jokainen varmasti tietää sen omasta kodistaan, jos vain malttaa tarkkaan miettiä.



Esimerkki meiltä: kun lapsi oli pahimmassa honkkeli-iässä (1-2 vuotta), jolloin hän ehtii kaikkialle ja tutkii kaikkea, yritin poistaa kodista kaiken vaarallisen. Johdot piiloon, särkyvät ylös, kaapit lukkoon, mattojen alle liukuesteet jnejne.



Lipastoja en tullut ajatelleeksi laisinkaan, kunnes joku tuttu sanoi, että kait olet ne muistanut pultata seinään, koska lapsi voi kiivetä alalaatikkoon ja kaataa lipaston päälleen. Pulttasin ne heti - ja vartti sen jälkeen vuosikkaani todellakin KIIPESI lipaston alalaatikkoon. Onneksi olin ne juuri ehtinyt kiinnittää, muuten olisi käynyt huonosti.



Vahdin lasta kuin haukka ja silti hän esim. 2-vuotiaana vetäisi teekannun päälleen korkealta sivupöydältä, vaikka vieressä seisoin. En vain ollut tullut ajatelleeksikaan, että hän ylettyisi sinne tai huomaisikaan koko kannua. Onneksi tee oli jo niin jäähtynyttä, ettei tullut vakavia palovammoja.



Kun lapsi kasvoi, vahtiminen väheni. KUKAAN ei vahdi 4-5 -vuotiasta samalla intensiteetillä kuin vuoden ikäistä, eikä se ole järkevääkään.



Mutta mikään ei TAKAA, etteikö hän saata saada jotakin yllättävää, lapsellista päähänpistoa, jota en enää OSAA varoa, koska hän on jo 5-vuotias, järkevä lapsi.



Vai - käsi sydämelle - voitteko te Honkajoen turman äitiä tuominneet besserwisserit todellakin sanoa, että vahditte isoja lapsianne aina, 100%?