" En ikina voisi jattaa lapsiani" -aidit. Jos teille tulisi avioero (mikali olet naimisissa) ja lapset maarattaisiinkin isan hoiviin, miten voisitte jatkaa elamaanne?

toki asuisin lähellä ja olisi yhteishuoltajuus.



Mutta olen väsynyt lastenhoitorumbaan ja oman vapaa-ajan puutteesee

Jos taas lapset haluavat isälle on toinen juttu.



En siis päästä liittoamme siihen tilaan.



Niin epätoivoisesti uskon ja haluan, että taistelen.

minä jättäisin haikein mielin, mutta tietäen silti että lapsi on turvassa ja hyvässä hoidossa isänsä kanssa. Mieheni on upea isä ja on ollut koti-isänä puolisen vuotta kun lapsemme oli mielestämme liian nuori päivähoitoon ja itse jouduin palaamaan työelämään.

näin jostain syystä kävisi, olisi tilanteeseen vaan pakko sopeutua (jo ihan lapsen takia). Yrittäisin pysyä isän kanssa asiallisissa väleissä ja tavata lasta niin usein kun mahdollista, näyttää että olen yhä hänen äitinsä ja hän minulle rakkainta maailmassa. Ehkä joku päivä yrittäisin nähdä niitä positiivisiakin puolia, omaa vapaa-aikaa jne.



Vaikka suhteemme on vahva enkä usko meidän eroon ikinä päätyvän, ei koskaan voi tietää mihin suuntaan maailma meitä riepottelee. Siksi puhuimme miehen kanssa näistä asioista jo raskausaikana. Silloin sovimme että mikäli jostain syystä eroon päätyisimme, haluaisimme yhteishuoltajuuden, mahdollisimman tasapuolisesti toteutettuna.



Tiedän mieheni rakastavan lasta yli kaiken, eikä tuo tunne katoa vaikka me eroon päätyisimmekin. Siksi en voisi kuvitellakaan vieväni lasta pois isältä, tuntuu itsestäänselvyydeltä että isä saisi viettää aikaa lapsen kanssa niin paljon kuin mahdollista. Toivon miehenikin ymmärtävän saman asian toisinpäin.

Jos ei ikinä jättäisi lapsia isälleen. Siis jos lapset syystä tai toisesta mielummin asuvat isällään. Tai se ratkaisu olisi paras lapselle. Ei siinä silloin lapsen parasta mietitä vaan sitä että MINÄ en voi olla erossa lapsestani.

voihan ne lapset vaikka polttaa tai puukottaa hengiltä, tai molempia.

ajatuskin tuntuu jauhealta.. en osaa kuvitella elämää ilman lastani, että asuisi minun kanssani.. vaikea sano näin kylmiltään miten kävisi..

mutta siihenhän ei valitettavasti kuole...



Asuisin niin lähellä kuin mahdollista.



Toivon että se ei kuitenkaan ole mahdollista, miehellä reissutyö, voi olla viikkoja ulkomaankomennuksella. Minä olen järjestänyt työni lapsen ehdoilla. Kaipa se ihan käytännön syistä olisi selvä juttu.

Työkaverini erosi ja osa lapsista jäi isälle, osa äidille. Tuntui erikoiselta vaihtoehdolta.

Että erotilanteissa lapset voitaisiin määrätä isälle vain siinä tapauksessa, että äidissä on jotain " vikaa" , päihdeongelma tai mielenterveysongelma tms. Jos vanhemmat eivät pääse yhteisymmärrykseen lasten asumisesta, asiasta päättää viime kädessä oikeus. Ja oikeus pyrkii aina tarkastelemaan tilannetta lapsen edun näkökulmasta ja voi näin ollen arvioinneissaan päätyä myös siihen, että lapset asuvat isänsä luona.

Sen vuoksi ap:n aloitusta on mielestäni syytä miettiä ihan oikeasti - nimittäin ehdottomuudessa " en ikinä voisi jättää lapsiani" piilee vaaransa - mitä sitten, jos niin käykin?

Pakkohan se olisi jatkaa, juuri lapsen takia.

tule meillä tapahtumasn, et mies sais erossa lapset. Täytys elämäntapamuutoksia tulla paljon.

ja lapset tervetulleita koska vaan, eli ramppaisivat luonani jatkuvasti :)

Onneksi oma mieheni on jo lasta harkitessamme sanonut ymmärtävänsä kun sanoin että en koskaan ole valmis lapsesta luopumaan jos sellaisen saamme. eri juttu on jos tulee masennus tai jouku muu sairaus että lapsen on oikeasti parempi olla isän kanssa.

Olisi kyllä niiiin sydäntäriipaiseva tilanne, että en kyllä osaa sanoa.



Varmasti olisi isoin tähänastisessa elämässäni kokema haaste.

Me erottiin ja lapset on mulla ja hyvä näin. Isäänsä tapaavat säännöllisesti.

oikein jaksa uskoa että tositilanteessa menettäisin lapset.



Ystäväni erosi juuri ja jätti lapsensa miehelle, pohdin asiaa ja totesin itsekseni että se ei olisi minun valintani.

Mulle tuttu tilane. Lapset jo niin isoja, että heillä vakavasti otettava mielipide asiasta. En kannata sisarusten erottamista, mutta vanhin poika halusi isän luo, pienet jäi äidille. Kummassakaan vanhemmassa ei " vikaa" . Olisitko itse valmis kuuntelemaan lasten tahtoa, vai ottaisitko itseesi jos lapsi haluaisi isälle???