hyötyliikunta vs. urheilu
Oltiin kaverin kanssa lenkillä. Etukäteen arveltiin, että saapa nähdä, jaksanko juosta samaan tahtiin kuin kaveri, joka käy viikottain 2-3 kertaa aerobicissa, punttisalilla ja lisäksi ratsastaa jne.
Kumman hyvin kuitenkin jaksoin, ihan samaa vauhtia ja samoilla sykealueilla, vaikken ole urheillut pariin vuoteen juuri lainkaan.
Ainoa selittävä tekijä taitaa olla se, että minä harrastan hyötyliikuntaa, kaveri ei lainkaan. Hänellä kodin siivoaa siivooja, joka paikkaan (myös urheilemaan) ajaa autolla.
Minä siivoan itse, kävelen osan työmatkasta, kävelen aina raput. Leikin ja liehun ulkona kahden leikki-ikäisen kanssa.
Ei tuo tietenkään täysin urheilua korvaa, mutta peruskunto ja linjat pysyvät PAREMMIN KONDIKSESSA KUIN JOS EN LAISINKAAN HARRASTAISI HYÖTYLIIKUNTAA.
Kommentit (5)
Merkki ajastamme, että ihmiset ei normaalin arkielämän puitteissa liiku juur lainkaan, vaan kasvattaa persettä näyttöpäätteen edessä. Pakko siinä sitten on mennä urheilemaan, muuten pumppu prakaa jo 45 vee.
Itsellä on kyllä auto päivisin käytössä. Olen lasten kanssa kotona hoitovapaalla.
Yleensä siwaan ja neuvolaan menen kävellen(2km)+ tietenkin kaikki muu liikkuminen päälle. kotiyöt yms... rehkiminen.
Tai tottahan se riippuu siivoustavasta, mutta sen voi käyttää hyödyksi liikunnallisesti rehkimällä kunnon fartilla.
Meillä ainakin tulee kunnon hiki, kun siivoan neliötä ja nostelen kauheat määrät leluja ja ties mitä roinaa lattialta ja konttailen imurin kanssa (=liikaa tavaraa pienessä tilassa).
Lisäisin vielä, että meillä koti kolmessa kerroksessa, rappuja ravatessa kunto nousee;)
Ja vaikka meillä on auto, kun asumme keskustassa on paljon helpompi kävellä joka paikkaan tai pyöräillä, kuin etsiä parkkipaikkaa. Joten raahaan myös maidot ym aika usein repussa ja rattaiden alla.
Lumen luonti talvella, haravointi syksyllä ja keväällä ja kesäisin nurmikon leikkuu ja kaikki muut pihahommat ovat todella raskaita. Ja samalla saa raitista ilmaa!
Ihmettelen myös näitä autolla jumppaan menijöitä. Siellä jaksetaan huhkia tunti, mutta kilometrin kävely todella pitkä. Monet ystäväni tällaisia.
Kotiäitinä oli itse asiassa aika hyvä kondis, kun kulki lasten kanssa päivittäin ulkona ja käveli pitkiä matkoja. kotona huhki hiki päässä.