Onko lapsettomuushoidot kivuliaita fyysisesti?

Eipä juuri, jopa itsensä piikittäminen onnistuu neulakammoiseltakin ja jos ei onnistu, niin mieskin voi piikittää. Piikittäminen ei itse asiassa edes satu, mutta kyllä sitä isohkon näköistä neulaa silti tuli jännitettyä kovasti.



Sanoisin että on aika lailla henkisen puolen kipuja. Lisäksi hormonihoidoista tulee usein jotain sivuvaikutuksia (ei kaikille). Mm päänsärkyä, pahoinvointia, munasarjojen nippailua, mahakipua, kuumia aaltoja ja hikoilua yms kivaa.

Ainakin minulla. Joutuivat putsaamaan munatorven sisältä ja munatorvi on kiinni paksusuolessa arpikudoksella. Munatorvea ei edes näy nahanalaisella tutkimuksellakaan.

Synnyttäminen yms se on semmosta touhua, että siihen verrattuna jotkut punktiot ei tunnu juuri missään. Joka muuta väittää, ni tulee myös asian huomaamaan.

eli keinosiemennykset ovat kivuttomia

Toki synnyttäminen sattuu, mutta siinä jotenkin kipu kuuluu asiaan ja sen tietää, että kipu ikään kuin edistää lapsen syntymistä. Ja kun se tulee kehosta itsestään, se ei tunnu niin väkivaltaiselta kuin ulkoapäin aiheutettu kipu punktiossa.



Kummassakin punktiossa olen saanut " täydet tropit" , ja punktiot ovat kestäneet pitkään, koska PCO:n takia rakkuloita tuli paljon. Synnytyksistä toisessa sain epiduraalin ja toisessa ilokaasua.

en ole ap, mutta pakko oli tulla tänne utelemaan kun sellainen on kohta edessä....

Monilla ei ole. Olen kuullut, että jos on tukoksia, niin sitten se todennäköisemmin sattuisi.

Mikään niistä ei oel juuri edes nipistänyt. Synnytys kesti noin 20 tuntia ja en voi millään uskoa, että joku hoitotoimenpide vois olla kivuliaampi kuin synnytys.

ja IKINÄ en ole kokenut sellaista kipua kuin munatorvien aukiolotutkimuksessa. Se oli hirvittävää. Edes jättimäiset suolistoleikkaukset eivät tehneet niin kipeää (nehän tehtiin nukutuksessakin tietty, mutta edes haavat jälkeenpäin). Eikä kukaan valittanut huudoistani, tunki vaan vettä ineen. :(

Pistokset tehtiin niin pienillä neuloilla, että ne tuntuivat lähinnä hyttysen pistoilta. Se, mikä rassasi, oli jatkuvat alapään ronkkimiset (pahimmillaan 3 kertaa saman viikon aikana), stressi siitä miten saa klinikkakäynnit sovitettua työpäiviin ja jatkuvat pettymykset hoitojen epäonnistuessa. Pahinta on kaiken kaikkiaan epätoivon ja toivon vuoristorata ja pelko siitä, ettei onnistukaan.



Fyysinen kipu hoidoissa ei ollut mulla mitään verrattuna synnytyskipuihin, jotka koin hyvin traumaattisina:( Olkoonkin, että lopputulos oli sen arvoinen. Mitä nyt sitten vielä, että sairastuin masennukseen lapsen saatuani:(

Miten te ihmiset, joille ei hoitoja ole tehty, voitte tulla tähän ketjuun huutamaan, että jos et kestä kipua..., ja synnytys se vasta sattuu... ym.?



Minulla munatorvien aukiolotutkimus sattui paljon, syynä varmasti tukkoiset torvet. Munasolupunktioita on tehty, yksi sattui niin, että taju lähti ja toipuminen kesti pari viikkoa. Seuraava punktio ei tuntunut juuri miltään. Näiden tuskien jälkeen pääsin kaksossynnytykseen ja minäkin todellakin synnytän ennemmin kuin olen punkteerattavana.



Voimia ap:lle.

ja siihen liittyvä pahoinvointi ja hormonien heittelyt tekee olon myös aika tukalaksi välillä. Mutta sitä ei mielestäni voi verrata hed. hoitojen epämiellyttäviin puoliin. Raskausvaivojen sietämistä lisää kummasti se juttu, että johtuvat ihanasta asiasta.

siis se kohta, jossa avattiin kohdunsuuta, jotta saadaan varoaine ruiskutetuksi. Todella paljon, itkin ja valitin. Mulle on tehty myös punktioita ja ivf, ne eivät juuri sattuneet, mutta hormonihoitojen henkinen puoli oli minulle liian raskasta.

Kaikkihan sen tietää, että synnytys tulee sattumaan. Synnytyksestäkin hommataan tietoa ja kokemuksia, ennen kuin sinne mennään, ja se kipu voi huolettaa niitäkin, jotka sinne ilomielin ovat menossa lastaan saamaan.



Lapsettomuushoidot ovat ihan eri asia. Suurin osa niistä ei, valitettavasti, johda synnytykseen. On ihan luonnollista, että niistä (niinkuin muistakin lääketieteellistä toimenpiteistä) hankitaan toisten kokemuksia ja oikeaa tietoa, ennen kuin niihin mennää. Mahdolliseen kipuunkin (ihan riippumatta siitä, vastaako se tasoltaan finnin puristusta vaiko pään sahausta) on helpompaa suhtautua, jos tietää siitä etukäteen. Se, että tahtoo etukäteen tietää, sattuuko joku vai ei, ei tarkoita sitä, että ei voi kestää kipua... Luoja, mitä ihmisiä täällä onkin.

Itse molemmat läpikäyneenä uskon osaavani asettaa hoitojen tuomat vaivat " oikeisiin" mittasuhteisiin juuri siitä syystä, että tiedän miten vähäisiä _fyysiset_ vaivat hoidoissa ovat verrattuna siihen, mitä raskaus ja synnytys voivat tuoda mukanaan.